Sisarukset pitävät yhtä

Katriina Ranne: Minä, sisareni 

Sisarukset nimeltä Tuuli, Sade, Meri ja Usva ovat Katriina Ranteen Minä, sisareni -romaanin (Nemo, 2010) päähenkilöt. Sisarukset kasvavat länsisuomalaisessa pikkukaupungissa, lentävät aikuistuttuaan Helsinkiin ja Lontooseen ja Tansaniaan. Etsivät ja löytävät miehiä, naisenkin. Opiskelevat. Surevat ja nauravat. Vievät mummin vanhainkotiin, koska tämä on unohtanut, miten nopeasti jäätelö sulaa.


Minä, sisareni on Katriina Ranteen (s. 1981) esikoisromaani. Kirjan kieli on kaunista ja esimerkiksi alun luomiskertomus sisarusten synnystä mieleenpainuvaa luettavaa. Mieleen jäävät myös kuolemattomat viisaudet kuten “Ehkä siskous on sitä, että malttaa pitää suunsa kiinni jos toinen on surullinen”. Tai se, että froteepyyhe on kuin siskot: jotain, jonka kanssa on elänyt syntymästään saakka ja jonka tärkeyttä ei aina tiedosta, mutta joka on silti läheisintä mitä voi olla. Jokainen, jolla on joskus ollut froteepyyhe ja sisko, varmasti tunnistaa kokemuksen.

Sisarukset ovat kertojina vuorotellen ja jokaisen kertojanääni on samanlainen. Jokainen on oma erilainen persoonansa, mutta jos lukuja ei olisi nimikoitu kertojan mukaan, ei tietäisi millään, kuka milloinkin puhuu. Sisarussuhteiden hieno kuvaus kuitenkin voittaa kerronnan puutteet. Vaikeinakin aikoina, maapallon toiselta puoleltakin, sisarukset pitävät yhtä.

Sisarusparven kuvaus on myös Essi Tammimaan kirja Paljain käsin (Gummerus, 2011). Siinä sisarukset turvautuvat toisiinsa sittenkin kun mitään muuta ei enää ole. Omalaatuiset veljekset seikkailevat Patrick DeWittin koomisessa westernissä Sistersin veljekset (Siltala, 2012).

Katso myös:
Pia Kaulio: Sisaruus: rakkautta, vihaa, kateutta (Minerva, 2006)
Jan Parker: Sisarussuhteet: kilpailua ja rakkautta (Otava, 2004)

Anna

Hae Ranne kirjastosta.

30 kirjaa kielletystä rakkaudesta

Paul Auster ja kielletty rakkaus

Ei ole yleispätevää määritelmää kielletystä rakkaudesta. Edes lähes universaalilta tuntuva rakkauden kielto sisaruksilta ei ole ollut aina ja kaikkialla kiellettyä. Sisarusten välinen insesti onkin uudemmassa kirjallisuudessa varsin suosittu aihe. Paul Austerin Näkymättömässä tarina kerrotaan kuolevan miehen viimeisten muistelmien mukaan. Hän kertoo nuoruudestaan New Yorkissa ja Pariisissa 1960-luvulla. Tarinan avainkohtia ovat hänen todistamansa professorin tekemä murha sekä hänen ja kauniin siskonsa intohimoinen suhde rakkauden kesänä 1967. Austerille tyypillisesti lukijan selvitettäväksi jää onko kyseessä todellinen suhde vai kuolevan miehen viimeinen fantasia. Sisarukset rakastuvat myös Ian McEwanin (Sementtipuutarha), Anne Svärdin (Kesällä kerran) ja Marguerite Yourcenarin (Anna, sisaresi) teoksissa. Syynä on usein auktoriteettien poissaolo. 

Jos yhteiskunnassa avioero on lailla kielletty tai muuten mahdoton, jo rakkauden kuvaus naimisissa olevan rakkaudesta johonkin toiseen on kiellettyä rakkautta. Tämä on useiden 1800-luvun suurten klassikkojen tarina  Gustave Flaubertin Rouva Bovarysta Leo Tolstoin Anna Kareninan kautta Kate Chopinin Heräämiseen. Kotimaisessa kirjallisuudessa Juhani Ahon Papin rouva on sen hienovarainen kuvaus. 

Yleinen teema klassikkoromaaneissa on myös rakastavaisten toisistaan eroava yhteiskunnallinen asema, joka tekee heidän rakkaudestaan mahdotonta. Usein kyse on aatelisen ja palvelijan suhteesta. Brontën sisarukset kirjoittivat aiheesta klassikot Emily Humisevan harjun ja Charlotte Kotiopettajattaren romaanin. 1900-luvulla aihetta on käsitelty esimerkiksi D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastajassa. Myöhemminkin aihe esiintyy historiallisissa romaaneissa tunnettuina esimerkkeinä filmatut L. P. Hartleyn Sananviejä ja Ian McEwanin Sovitus. Tavallaan tämän teeman moderni variaatio on opettajan ja oppilaan välisen suhteen kuvaus, jota käsitellään Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuodessa, J. M. Coetzeen Häpeäpaalussa ja Katri Lipsonin Kosmonautissa. 

Homoseksuaalisuus on vasta viime aikoina ollut sallittua rakkautta. Homoseksuaalisuus kiellettynä rakkautena onkin yleinen teema kirjallisuudessa. Lesborakkaus on esillä muun muassa Jeannette Wintersonin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä -teoksessa, jossa tilannetta pahentaa uskonnollinen yhteisö. Pirkko Saisio teoksessaan Punainen erokirja tuo aiheen 1970-luvun Suomeen. "Brokeback mountain" -novelli (teoksessa Annie Proulx: Lyhyt kantama) kertoo miesten välisestä rakkaudesta nykyajan villissä lännessä ja Sami Hilvon romaani Viinakortti sota-ajan Suomessa.

Monissa yhteiskunnissa ei katsota hyvällä silmällä, jos rakastavaiset ovat kilpailevaa sukua tai eri rotua. Tämä tarina tunnetaan jo Romeosta ja Juliasta. Kiinalaismiehen ja ranskalaistytön rakkautta käsitellään Marguerite Duras’n Rakastajassa. Se johdattaakin kiistanalaisimpaan kielletyistä rakkauksista, joka on aikuisen ja lapsen suhde. Alan klassikkoja on tyylitaituri Vladimir Nabokovin tarina Lolita, jossa keski-ikäinen mies hullaantuu 12-vuotiaaseen nymfettiin. Jo aiemmin Thomas Mann oli kuvaillut vanhan miehen sekoamista nuoreen poikaan "Kuolema Venetsiassa" -novellissaan. 

Joskus rakastavaiset ovat jopa eri lajia. Satujen aarreaitassa yleinen teema on kielletty rakkaus naisen ja eläimen tai hirviön välillä (harvemmin toisinpäin). Tunnetuimpia näistä tarinoista ovat Kaunotar ja Hirviö sekä Victor Hugon Pariisin Notre-Dame (kyttyräselkäisestä kellonsoittajasta). Rakkauden kohde voi olla myös ihmissusi (Aino Kallas: Sudenmorsian) tai kuollut vampyyri (Bram Stoker: Dracula ja Stephenie Meyerin Houkutus-sarja).

Kirjailijat ovat myös kuvitelleet yhteiskuntia, joissa rakkaus sellaisena kuin me sen tunnemme, on kielletty. Margaret Atwoodin dystopia Orjattaresi kertoo yhteiskunnasta, jossa lisääntymiskykyiset naiset on valjastettu synnytyskoneiksi. Myöskään George Orwellin tulevaisuuskuvitelmassa Vuonna 1984, puolue ei tue yksilöiden välistä rakkautta.

Juha

Hae Paul Austerin Näkymätön kirjastosta.

Hae kielletystä rakkaudesta kertovat kirjastosta.

Rakkautta ja surua

Haruki Murakami:Norwegian wood
Nuoruudesta, rakkaudesta ja kuolemasta kertoo Haruki Murakamin kirja Norwegian wood, joka sijoittuu 60-luvun lopulle. Opiskelijapoika Toru ihastuu kuolleen ystävänsä rakastettuun, Naokoon, mutta suru varjostaa suhdetta. Toisaalta Torua kiinnostaa myös epäsovinnainen opiskelutoveri Midori. Elämä on monimutkaista, aikuistuminen pelottaa. Toinen löytää elämänuskonsa, toiselta se katoaa. Jäljelle jää muisto.
Tran Anh Hung on ohjannut kirjan pohjalta haikean elokuvan Norwegian wood. Kirjan ja elokuvan nimi tulee Beatles-kappaleesta, joka oli hauraan Naokon lempimusiikkia.

Lue myös klassikko:
Goethen esikoisteos, Nuoren Wertherin kärsimykset, ilmestyi 1774 ja oli aikanaan todellinen menestys.
Werther kuvaa kirjeissä rakkauttaan Lotteen, joka on lupautunut toiselle, ja päätyy traagiseen ratkaisuun.
Philipp Stölzl sovittaa Wertherin kokemuksia nuoren Goethen elämään elokuvassa Rakastunut Goethe. Elokuva päättyy kirjan ilmestymiseen, ja on sävyltään pikemminkin kepeä kuin traaginen.

Heli

Hae Norwegian wood kirja tai elokuva kirjastosta
Hae Nuoren Wertherin kärsimykset kirjastosta
Hae Rakastunut Goethe kirjastosta

Virtuaalirakkautta sattumalta

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto

Emmin ja Leon tarina alkaa väärään osoitteeseen lähetetystä sähköpostista. He rakastuvat toisiinsa tapaamatta kertaakaan, rakastuvat toistensa sanoihin ja viestien luomiin kuvitelmiin. Emmi on naimisissa, Leo ei. Välillä kirjeenvaihto katkeaa, mutta he löytävät toisensa uudelleen ja päättävät lopulta tavata. Vastaavatko viestien synnyttämät kuvitelmat todellisuutta?

Vanhan uskomuksen mukaan joka seitsemäs aalto on muita voimakkaampi. Ensimmäiset kuusi aaltoa ovat ennakoitavia ja yllätyksettömiä, mutta seitsemäs on arvaamaton. Joskus se riistäytyy valloilleen, pyyhkäisee kaiken yli ja muuttaa kaiken uudeksi. Emmi ja Leo koettavat pyristellä irti suhteestaan. Kumpikin elää omaa elämäänsä tahoillaan, mutta kun seitsemäs aalto tulee, se uhkaa viedä virtuaalirakastavaiset mukanaan.

Kirja koostuu sähköpostiviesteistä, joita Emmi ja Leo lähettävät toisilleen. Kiehtova kerrontaratkaisu jättää paljon arvailun varaan, koska lukijalle näkyy vain se, mitä Emmi ja Leo sähköposteissaan kertovat. Kaiken muun saa kuvitella itse.

Itävaltalaisen Daniel Glattauerin (s. 1960) kirjoittama Joka seitsemäs aalto on jatkoa kirjalle Kun pohjoistuuli puhaltaa (Atena, 2011). Joka seitsemäs aalto on Glattauerin yhdeksäs romaani. Suomennettu häneltä on vain nämä kaksi. Kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, aloittaen Kun pohjoistuuli puhaltaa –teoksesta.

Emmin ja Leon tarina on ainutlaatuinen. Samanlaista kirjaa ei ole, mutta perinteisempää virtuaalirakkautta on esimerkiksi Jane Greenin kirjassa Netti@deitti (Karisto, 2010) ja Anne B. Ragden teoksessa Satunnaista seuraa (Tammi, 2011). Ne ovat kuitenkin kevyempiä kuin Joka seitsemäs aalto, johon rakkausromaaneja yleensä lukematonkin lukija huomasi tempautuvansa mukaan. Tietoa ja vinkkejä nettideittailijalle tarjoaa Minni Niemelän ja Pasi Malmin kirja Nettideitit - uusi onni verkosta? (Tammi, 2011.) Siitä voisi olla apua niille, jotka eivät solmi virtuaalisuhdetta yhtä helposti ja vastaansanomattomasti kuin Emmi ja Leo.

Anna

Hae Kun pohjoistuuli puhaltaa kirjastosta. 
Hae Joka seitsemäs aalto kirjastosta.

Nuoruudenrakkaus

Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika

Nimeltään Eerika kertoo pohjoisessa, Luossajoen pikkukylässä kasvaneen Eerikan tarinan. Eerika kasvaa sodanjälkeisessä Lapissa yksinäisen äidin tyttärenä. Eerikan äiti, Enni, oli rakastunut sodan aikana saksalaiseen sotilaaseen, autonkuljettajakorpraali Dieteriin. Sodan päätyttyä Dieter joutui palaamaan Saksaan ja Enni jäi Suomeen. Jonkin ajan kuluttua syntyi Eerika. Sodan jälkeen saksalaissotilaan lasta ei katsota hyvällä ja lestadiolaisen uskon hengessä Enni ja Eerika suljetaan kyläyhteisön ulkopuolelle.

Enni hankkii perheelle elannon ompelemalla nukenvaatteita myyntiin tavarataloon Helsinkiin. Pienistä tuloista Enni säästää kaiken mahdollisen, jotta he voisivat muuttaa Saksaan Dieterin, Eerikan isän, luo. Dieterin lähdettyä yhteydenpito oli muutaman harvan valvontakomissiolta läpi päässeen kirjeen varassa. Eerikan ollessa 15-vuotias, oli äiti jättänyt hänelle pöydälle kirjeen. Kirjeessä äiti kertoi lähteneensä Dieterin luo Saksaan. Äiti oli järjestänyt Eerikalle muuton Tampereelle, jossa häntä olisi rautatieasemalla vastassa äidin sisko Maaretta. Tämä järjestäisi Ennille paikan kotiapulaisena. Äiti oli surullinen ja pahoitteli tekoaan. Hän kertoi, että ei jaksanut enää säästää, jotta rahaa olisi ollut myös Eerikan matkalippuun. Hänen oli pakko mennä.

Niinpä Eerika hyvästeli Maijan ja lähti ensimmäisen kerran Luossajoen pikkukylästä. Mukanaan hänellä oli eväsvoileipiä, vaatteita ja Maijan lahjoittama Emännän tietokirjasarja. Matka Kilpisjärven ja Rovaniemen kautta Tampereelle kesti toista vuorokautta.

Eerika työskenteli vuosia perheissä kotiapulaisena. Asuinpaikkana saattoi olla sänky keittiössä ja vapaa-aikaa joka toinen sunnuntai ja keskiviikkoillat. Hyviäkin asioita oli, kuten erään perheen suuri kirjahylly, jolloin Eerika oppi, ettei tietämättömyydestä ole pois muuta tietä kuin tiedon hankkiminen.

Eerikan elämäntarinan kautta herätetään kysymyksiä naisen asemasta yhteiskunnassa ja ihmisen itsemääräämisoikeudesta. Miten yhden ihmiselämän aikana maailma muuttuu, kuinka ihmisen elämä muuttuu ja miten muutokseen sopeudutaan. Kirja kertoo pienistä kipeistä kokemuksista ja arkiseen elämään piilotetuista suurista tunteista.

Nimeltään Eerika on Hilkka Ravilon yhdeksäs teos. Finlandia-palkintoehdokkaana hän oli vuonna 1997 teoksellaan Mesimarjani, pulmuni, pääskyni.

Mari

Hae Nimeltään Eerika kirjastosta.
Hae Hilkka Ravilon teokset kirjastosta.
Hae kirjoja nuoruudenrakkaudesta kirjastosta.

Rakkaudesta jalkapalloon

Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastosta voit tänä kesänä löytää luettavaa rakkaudesta. Kesän "Rakastan"-kirjanäyttelyssä on esillä rakkauden eri lajeja käsittelevää kaunokirjallisuutta. Kirjastonhoitajien teksteissä esitellään mm. virtuaalirakkautta, kiellettyä rakkautta, nuoruudenrakkautta ja traagista rakkautta. Tekstejä julkaistaan kesän aikana myös täällä blogissa. Sopivasti jalkapallon em-kisojen aikana aloitamme fanirakkaudella.

Rakkaudesta jalkapalloon

Nick Hornby: Hornankattila

Tiesittekö, että jalkapallo ei ole urheilua? Jalkapallo instituutiona ja ilmiönä on lähempänä kulttuuria kuin urheilua, se on osa yhteiskunnan rakennetta. Todellinen jalkapallofani rakentaa kaiken toimintansa jalkapallon ehdoilla. Toisaalta jalkapallokannattajan elämä voi kuulostaa ulkopuolisille sairauskertomukselta. Näiden seikkojen ymmärtämiseen saa oleellista apua lukemalla Nick Hornbyn teoksen Hornankattila.

Nick Hornby (s.1957) on englantilainen kirjailija, joka on saavuttanut suosiota pop-musiikkia ja jalkapalloa käsittelevillä teoksillaan. Hornby on jalkapallomies henkeen ja vereen. Kirjassaan Hornankattila hän kuvaa omakohtaisia kokemuksiaan neljännesvuosisadan aikana jalkapallofanina. Kirjan viitekehyksenä toimii kirjailijan oman seuran Arsenalin kannattaminen. Samalla kerrotaan suurista teemoista, kuten yhteiskunnan muutoksesta, aikuiseksi kasvamisesta ja tietysti jalkapallosta. Kaikki nämä teemat elävät teoksessa rinta rinnan ja lomittain.

Suhde rakastamaansa jalkapalloseuraan voi syntyä monella eri tavalla. Liekin syttymiseen vaikuttaa usein syntymäkaupunki tai suuremmissa kaupungeissa oma kaupunginosa. Jossakin päin maailmaa oma joukkue valitaan uskontokunnan mukaan. Toisinaan nämä kaikki perusteet sekoittuvat keskenään, tai oma seura saadaan verenperintönä vanhemmilta, kuten on käynyt Nick Hornbylle. Joka tapauksessa jalkapalloseuran kannattaminen on koko elämän mittainen taival, ja kun valinta on tehty, omaa seuraa ei vaihdeta.

Juhani

Jalkapalloteemasta lue myös:
• Simon Kuper: Matka pallon ympäri
• Eduardo Galeano: Jalkapallo valossa ja varjossa
• Franklin Foer: Jalkapallon maailmanselitys
• Andy Dougan: Kiovan dynamon kunnia

Hae Hornankattila kirjastosta.
Hae kaikki Nick Hornbyt kirjastosta.
Hae jalkapalloaiheisia kirjoja kirjastosta.

Mainosparodiaa

Kimmo Jylhämö & Klaus Welp: Louserit vuittuun – ja muita Voiman vastamainoksia

Mainoskampanjoilla pyritään vaikuttamaan ihmisten käsityksiin ja mielipiteisiin. Tämä on luonnollista ja hyväksyttävää. Mutta entä jos mainoksessa myytävään tuotteeseen liittyy eettisiä ongelmia, mutta mainoskampanja antaa ymmärtää jotain ihan muuta? Esimerkiksi ns. viherpesu: mainoksessa väitetään tuotteen olevan ympäristöystävällinen, vaikka oikeasti tuotteen tuottaminen tai käyttäminen tai valmistajan muu toiminta on saastuttavaa. Tällaisissa tilanteissa voidaan käyttää aseena vastamainoksia. Jutun juju on parodioiminen: vastamainokset muistuttavat usein ensisilmäyksellä hyvin paljon alkuperäistä mainosta. Toinen vilkaisu paljastaa kuitenkin todellisen viestin, joka asettaakin alkuperäisen mainoksen viestin kyseenalaiseen valoon. Suomessa merkittävin vastamainosten julkaisija on ollut Voima-lehti, jonka vastamainoksista on nyt koottu kirja: Louserit vuittuun – ja muita Voiman vastamainoksia (toim. Kimmo Jylhämö & Klaus Welp).

Vastamainosten perinteitä (vrt. esim. Adbusters http://www.adbusters.org/spoofads) seuraten oman osansa saavat tunnetut tuotemerkit ja niihin liitetyt mainoslauseet. Esimerkiksi kosmetiikkateollisuus ja eläinkokeet yhdistetään hätkähdyttävästi: ”So’real: Because we’re worthless”. Muitakin aihepiirejä Voiman vastamainoksista löytyy: useat käsittelevät tavalla tai toisella rahan valtaa, kuten esimerkiksi vaalirahajupakkaa käsittelevä ”Suomisoppa”, jossa Eduskuntatalon huonekaluihin on yhdistetty hintalaput ja aihepiiriin sopivia mainoslauseita (”totuutta hylkivää lehmänkauppanahkaa”).

Useimmat kirjaan kootuista vastamainoksista ovat hyvin tiukasti aikaan sidottuja, eikä parodia välttämättä aukea täydellä voimallaan, jos katsoja ei muista alkuperäistä parodioinnin kohdetta. Kirjan toimittajat ovat ymmärtäneet tämän ja ovatkin liittäneet vastamainoksen yhteyteen taustatietoja, esim. kuvia alkuperäisestä mainoskampanjasta tai lainauksia uutisteksteistä. Myös vastamainoksen seurauksista on mainintoja, esimerkiksi Volvon lähettämän uhkauskirjeen tarina kerrotaan. Vastamainosten tarkastelu on hyvää mediakritiikin harjoitusta. Pelin hengen mukaisesti kriittisyys kannattaa ulottaa myös vastamainoksen tekijään: mikä on hänen motiivinsa? Onko vastamainos oikeutettu? Katso maistiaisia vastamainoksista Voiman nettisivuilta: http://fifi.voima.fi/blogit/Vastamainokset/5

Aapo

Hae Louserit vuittuun kirjastosta

Surulla ei ole hintaa

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton


Pauliina Vanhataloa on sanottu suomalaisen työelämän ja yhteiskunnan tarkkanäköiseksi kuvaajaksi. Hänen uusin romaaninsa, oikeuslaitoksen maailmaan sijoittuva Korvaamaton vahvistaa tätä käsitystä luomalla vakuuttavan kuvan käräjäoikeuden arkipäivän toiminnasta.
Oikeustapaukset rakentavat kiinnostavan taustan tarinalle naisen elämän kipukohdista. Päähenkilö Aamu Mikkola joutuu tuomarina pohtimaan, miten ihmisten kokemat vääryydet hinnoitellaan rahassa, samalla kun hän yrittää selviytyä omasta tragediastaan. Aamu on kokenut kipeän menetyksen, eikä sen jälkeen ole kyennyt jatkamaan elämäänsä uusperheen äidin korvikkeena ja arjen pyörittäjänä. Raskaan tien kuljettuaan Aamu huomaa, että suurestakin surusta voi selviytyä, mutta voiko sen jälkeen enää rakastaa?

Tuula

Hae Korvaamaton kirjastosta

Paluu nuoruuden maisemiin

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

”Kenet me näemme kun näemme itsemme?”

Norjalaiskirjailija palaa nuoruutensa maisemiin etsimään itseään ja samalla selvittämään syntymävuotenaan kotikylässä tapahtunutta tuhopolttojen sarjaa. Kirja kertoo tästä lähtökohdasta kahden nuoren miehen tarinan. Toinen niistä on hänen omansa: tuleva kirjailija löytää oman tiensä, vaikka se poikkeaa isän toiveista.

Mutta mitä tapahtui sille toiselle, 70-luvun kauniille ja lahjakkaalle pojalle, joka loistavan alun jälkeen muuttui? Vanhemmat vuoroin epäilevät, vuoroin kieltävät, että jotain olisi vialla, ja toivovat totta kai kaiken kääntyvän parhain päin. Olivatko odotukset liian suuret? Oliko kilpailu paikasta auringossa liikaa? Miksi jotkut löytävät tiensä ja toiset eivät?

Kirja on ilmestynyt Norjassa ennen kesän 2011 traagisia tapahtumia, eikä siis ole kannanotto niihin. Surumielinen ja kauniisti kirjoitettu tarina herättää paljon kysymyksiä. Kaikkiin ei ole vastausta.

Heli

Hae Etten palaisi tuhkaksi kirjastosta.

Yösyötöt vaihtuivat tarhapäiviin

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Eve Hietamiehen Yösyötöstä tuttujen Antti ja Paavo Pasasen elämä jatkuu kirjan odotetussa jatko-osassa Tarhapäivä. Paavosta on kasvanut jo 5-vuotias tomera miehenalku ja Pasasen perheen elämä on asettunut tasaisiin uomiin – mitä nyt päiväkodin vaihtovaatteet, oman lelun päivät ja muut muistettavat asiat välillä aiheuttavat Antti-isälle harmaita hiuksia. Arkirutiinit rikkoo yllättäen uusi perheenjäsen Terttu, joka pikkutytön päättäväisyydellä tuo Pasasten miehiseen maailmaan lisää väriä – enimmäkseen vaaleanpunaista. Antin täytyy oppia taas uusia asioita, kuten mikä on brätzei ja mitä eroa on mekolla ja tunikalla. Puhumattakaan siitä, että täytyy muistaa kahden päiväkodin varavaatteet ja lelupäivät...

Eve Hietamies kirjoittaa jälleen mukaansatempaavaan tyyliin ja onnistuu löytämään huumoria sekä pienistä arkisista asioista että suuremmistakin ongelmista. Useimmat leikki-ikäisten vanhemmat tunnistavat varmasti tuttuja tilanteita tästä tarinasta, joka hyväntuulisuudellaan auttaa ehkä lukijaa kestämään taas omia arjen kiemuroitaan paremmin, ainakin yhden tarhapäivän verran.

Tuula

Hae Tarhapäivä kirjastosta
Hae muita Eve Hietamiehen teoksia kirjastosta