Paluu nuoruuden maisemiin

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

”Kenet me näemme kun näemme itsemme?”

Norjalaiskirjailija palaa nuoruutensa maisemiin etsimään itseään ja samalla selvittämään syntymävuotenaan kotikylässä tapahtunutta tuhopolttojen sarjaa. Kirja kertoo tästä lähtökohdasta kahden nuoren miehen tarinan. Toinen niistä on hänen omansa: tuleva kirjailija löytää oman tiensä, vaikka se poikkeaa isän toiveista.

Mutta mitä tapahtui sille toiselle, 70-luvun kauniille ja lahjakkaalle pojalle, joka loistavan alun jälkeen muuttui? Vanhemmat vuoroin epäilevät, vuoroin kieltävät, että jotain olisi vialla, ja toivovat totta kai kaiken kääntyvän parhain päin. Olivatko odotukset liian suuret? Oliko kilpailu paikasta auringossa liikaa? Miksi jotkut löytävät tiensä ja toiset eivät?

Kirja on ilmestynyt Norjassa ennen kesän 2011 traagisia tapahtumia, eikä siis ole kannanotto niihin. Surumielinen ja kauniisti kirjoitettu tarina herättää paljon kysymyksiä. Kaikkiin ei ole vastausta.

Heli

Hae Etten palaisi tuhkaksi kirjastosta.

Sumua ja loskaa

Philippe Claudel: Harmaat sielut & Varjojen raportti

Philippe Claudelin kaksi suomennettua kirjaa (suom. Ville Keynäs) ovat aiheiltaan ankaria. On kyse oikeudesta, totuudesta ja moraalista, viattomat voivat joutua kärsimään. Kirjojen kieli on visuaalista ja kaunista, kirjoja lukee siitä nauttien, vaikka niissä on paljon julmuutta, hämärää, sumua, ja loskaa.

Harmaat sielut (suom. 2006) tapahtuu ensimmäisen maailmansodan aikaan Koillis-Ranskassa. Pieni tyttö surmataan. Tapauksen mukavuudenhaluiset tutkijat haluavat saada jutun pikaisesti pois alta. Pikkukaupungin poliisilla on epäilynsä asiasta, hän ei hyväksy hyvä veli -verkostoa, joka tuntuu vaikuttavan päätöksiin. Ohessa kerrotaan monen kaupunkilaisen tarina. Myös poliisin ja hänen perheensä tarina kiertyy esiin, katkerinta hetkeä myöten. Taustalla julman sodan liepeet pyyhkivät kaupunkia, sen rujous tuppautuu kiusallisena näkyviin.

Varjojen raportti (suom. 2009) olisi helppo sijoittaa samoille seuduille toisen maailmansodan aikaan, mutta kirjailija ei kerro aikaa eikä paikkaa osoittaakseen, että tätä on tapahtunut ennenkin ja tapahtuu yhä. Pikkukylän miehet murhaavat yksissä tuumin kylään sodan jälkeen tulleen vieraan. Eräs kyläläisistä saa tapahtuman jälkeen tarjouksen josta ei voi kieltäytyä: hänen on kirjoitettava raportti, joka peittelisi jutun unohduksiin. Kirjoittajaksi valikoituu mies, jonka kyläläiset olivat sodan aikana keskuudestaan ilmiantaneet miehittäjille. Kovien kokemusten jälkeen mies oli vastoin odotuksia palannut pahamaineiselta leiriltä. Raportti valmistuu, mutta mies kirjoittaa salaa myös kylästä, itsestään ja rakkaistaan. Siitä, miten joudutaan ulkopuoliseksi, miten syrjään sulkeminen tiivistyy. Ja miten vieras, joka näyttää ihmisille heidän oman raadollisuutensa, on pakko poistaa päiviltä.

Philippe Claudel on paitsi kirjallisuudentutkija ja kirjailija, myös elokuvaohjaaja. Hänen elokuvansa Olen aina rakastanut sinua on myös hankittu kirjastoon. Se kertoo naisesta, joka opettelee elämään vankilasta vapautumisen jälkeen.

Heli

Hae Claudelit kirjastosta.