Yksinäinen Pariisissa

Juhani Aho: Yksin (1890) 

Yksin -pienoisromaani tuntuu yhä tuoreelta, päähenkilö yli 100 vuoden takaa tunnistettavalta.

Juhani Aho matkusti muutaman muun suomalaisen mukana 1889 Pariisiin, Euroopan taiteilijoiden kohtauspaikkaan, jossa parhaillaan oli menossa maailmannäyttely. Matkan kaunokirjallinen seuraamus oli 1890 ilmestynyt Yksin.

Kirja herätti suurta pahennusta. Sopimattomaksi koettua loppukohtausta kauhisteltiin. Ei olisi saanut olla liian ranskalainen, kansalliskirjailijan olisi toki pitänyt irtisanoutua turmeluksesta. Matka-apurahaa ei olisi saanut käyttää tällaiseen.

Turmelusta edusti loppukohtauksen lisäksi kirjan päähenkilön elämänasenne: vanhentuva poikamies on ollut ikuinen sitoutumaton, nautiskeleva ja kyyninenkin, heikko luonne. Kun hän löytää ihannenaisen, ystävänsä sisaren, uusi alku näyttää mahdolliselta. Mies ripustautuu tähän mahdollisuuteen, mutta nuori nainen ei kiinnostu hänestä. Murhettaan mies pakenee Pariisiin ja yksinäisenä jouluyönä päätyy paheisiin.

Niitäkin oli, jotka pitivät kirjaa edistysaskeleena suomalaiselle kirjallisuudelle. Kirjassa Aho kokeilee psykologisen romaanin rakennetta. Uutta on myös teoksen minä-kerronta. Päähenkilön havaintoja ja mielentiloja kuvataan hetki hetkeltä. Mies näkee Pariisin yksinäisyytensä ja murheensa läpi.

Rakkauden kohde kirjassa on kuva tosielämän Aino Järnefeltistä, joka sittemmin avioitui Jean Sibeliuksen kanssa. Lähipiiri tunnisti esikuvan ja oli kirjasta hämillään ja kiusaantunut. Kenestä saa kirjoittaa ja miten – tämä keskustelu on yhä ajankohtaista. 

Yksin aloittaa kaupunginkirjaston syksyn Kirjaillat. Kirjasta kokoonnutaan keskustelemaan pääkirjaston maakuntakokoelmahuoneeseen (3. kerros) tiistaina 3.9. kello 18. Tervetuloa mukaan! 

Heli

Hae Yksin kirjastosta.

Sapekkaita havaintoja elämästä

Kristina Carlson: William N: päiväkirja

”Minä olen ikävä ihminen, ja kuka sen paremmin tietäisi kuin minä itse, mutta voidaanko syyttää, että olisin tieteellisesti väärässä?”

Palkitun kirjailija Kristina Carlsonin William N - päiväkirja kuvaa suomalaisen jäkälätutkijan elämää 1890-luvun Pariisissa. William Nylander oli todellinen historiallinen henkilö, mutta päiväkirja on kuvitteellinen. Kirjassa aikakauden Pariisia ja mm. ruokakulttuuria on kuvattu huolella.

William N. on pisteliäs ja itsepäinen vanha herra, joka suhtautuu elämään ja asioihin ympärillään hyvin kriittisesti. Hän pitää itseään rationaalisena tiedemiehenä, joka ei tiedä mitä ovat tunteet, joita muut ihmiset kokevat. Kuitenkin hänen kirjoituksistaan paistaa läpi monenlaisia tunnetiloja, kuten yksinäisyyttä, ärtymystä, vihaa, katkeruutta ja pettymystä.

Hänen asuntonsa Pariisissa on kylmä ja pimeä, ja olosuhteet ovat muutenkin karut. Terveys on heikko ja hän sairastaa paljon. Taloudellisesti tekee tiukkaa, ja toisinaan on tingittävä ruoasta ja lämmöstä. Kirjasta välittyy hyvin sekä henkinen että fyysinen kylmyys, lukijallekin tulee usein lukiessa vilu.

William N. väittää tarkoituksella eristäytyvänsä, koska ei juuri välitä muista ihmisistä. Välillä yksinäisyys tuntuu kuitenkin vaivaavan. Ainoat läheiset naiset hänen elämässään ovat sisar Elise ja entinen taloudenhoitaja Constance.

”Minä en kaipaa ahdistavan liiton enkä tunkkaisen porvariskodin lämpöä, mutta perheiden silmin yksinäinen ihminen on köyhä.”

Hänelle elämän ainoita tärkeitä asioita on hänen tieteellinen työnsä ja hän on varsin katkera siitä, että hänet on Suomessa syrjäytetty omalla tieteenalallaan. Työnsä suhteen hän on hyvin tarkka ja herkkänahkainen. Hän on vuosikymmeniä kirjoittanut tieteellisen suurteoksensa toista osaa.

”Ajattelen joskus itseäni taiteilijana, jota ei ymmärretä hänen omana elinaikanaan, vaan hän tekee työnsä yksin ja köyhyydessä, mutta jälkimaailma saattaa löytää hänen teoksensa ja ymmärtää niiden todellisen arvon.”

Paradoksaalisesti juuri suorapuheisuudessa ja miellyttämisen haluttomuudessa piilee kirjan viehätys. Päähenkilöstä muodostuu itsekriittisyyden kautta sympaattinen kuva. William N - päiväkirja oli vuoden 2011 Finlandia-palkintoehdokkaana.

Tinka

Hae William N - päiväkirja kirjastosta.

Hae Kristina Carlsonin teokset kirjastosta.

Boheemielämää! Sarjakuvaa Pariisin boheemitaiteilijoista

Boheemielämää! Loppuvuodesta 2009 julkaistiin suomeksi kaksi mielenkiintoista sarjakuvaa vuosisadan alun Pariisin boheemitaiteilijoista. Kiki (Alice Prin 1901 -1953) toimi taiteilijoiden mallina ja yökerholaulajana. Hän oli kuin 1920-luvun Pariisin taide-elämän ruumiillistuma: hilpeä, vauhdikas ja paheellinen. Pascin (Julius Mordecai Pincas 1885 -1930) oli tuottelias ja yleisön suosion suhteen menestynyt taiteilija, ja yhtä lailla etevä tuhlaamaan taiteellaan ansaitsemansa rahat itsensä ja ystäviensä viihdyttämiseen.

Teoksilla on muutakin yhteistä kuin tapahtuma-aika ja -paikka. Molemmat ovat selkeästi pitkällisen taustatutkimuksen hedelmiä. Rakenne on molemmissa novellimainen. Kummassakaan ei kaihdeta päähenkilöiden julkeaa seksuaalisuutta, mikä varoituksen sanana herkim-mille lukijoille mainittakoon. Toisaalta seksikuvaukset ja paljas pinta eivät ole missään nimessä itseisarvoisia, vaan palvelevat tarinaa.


Erojakin on: piirrostyyli Kikissä on hyvin selkeä ja viimeistelty, kun taas Pascinissa Sfar selkeästi on ottanut vaikutteita päähenkilöltään. Välillä kuvat ovat kuin nopeita luonnoksia, välillä Sfar on käyttänyt leveää pensseliä, välillä ohutta terää. Tarinan tasolla Kikissä käydään läpi koko Kikin elämänkaari, kun taas Pascinissa sarjakuvan tapahtumat kattavat vain pienen jakson päähenkilön elämästä.

Seksin ja juopottelun savuverhon alta paljastuu myös muita teemoja. Boheemielämä ei ole pelkkää ilonpitoa, vaan myös sydänsuruja ja traagisia kohtaloita. Lisäksi molemmissa teoksissa saadaan aimo annos taiteen filosofiaa ja taidehistoriaa. Varsinkin Kikissä taiteilijuuden teema nousee esiin. Siihen kytkeytyy myös sukupuolikysymys: Kiki oli itsenäinen nainen aikana ja ympäristössä, jossa ei todellakaan ollut totuttu itsenäisiin naisiin.

Aapo

Hae Kiki – Montparnassen kuningatar kirjastosta
Hae Pascin kirjastosta