Yösyötöt vaihtuivat tarhapäiviin

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Eve Hietamiehen Yösyötöstä tuttujen Antti ja Paavo Pasasen elämä jatkuu kirjan odotetussa jatko-osassa Tarhapäivä. Paavosta on kasvanut jo 5-vuotias tomera miehenalku ja Pasasen perheen elämä on asettunut tasaisiin uomiin – mitä nyt päiväkodin vaihtovaatteet, oman lelun päivät ja muut muistettavat asiat välillä aiheuttavat Antti-isälle harmaita hiuksia. Arkirutiinit rikkoo yllättäen uusi perheenjäsen Terttu, joka pikkutytön päättäväisyydellä tuo Pasasten miehiseen maailmaan lisää väriä – enimmäkseen vaaleanpunaista. Antin täytyy oppia taas uusia asioita, kuten mikä on brätzei ja mitä eroa on mekolla ja tunikalla. Puhumattakaan siitä, että täytyy muistaa kahden päiväkodin varavaatteet ja lelupäivät...

Eve Hietamies kirjoittaa jälleen mukaansatempaavaan tyyliin ja onnistuu löytämään huumoria sekä pienistä arkisista asioista että suuremmistakin ongelmista. Useimmat leikki-ikäisten vanhemmat tunnistavat varmasti tuttuja tilanteita tästä tarinasta, joka hyväntuulisuudellaan auttaa ehkä lukijaa kestämään taas omia arjen kiemuroitaan paremmin, ainakin yhden tarhapäivän verran.

Tuula

Hae Tarhapäivä kirjastosta
Hae muita Eve Hietamiehen teoksia kirjastosta

Kolme varjoa seuraa lasta

Ranskalaisen Cyril Pedrosan sarjakuva Kolme varjoa on kertomus pelottavasta asiasta: lapsen menettämisestä. Pedrosa kertoo ystäväperheensä kokemuksia seuranneena, miten vaikeaa asiaa voi yrittää torjua tai väistää, mutta joskus on pelot vain kohdattava. Kolme varjoa kuvaa erityisesti isän kokemuksia ja tunteita. Suuren ja voimakkaan miehen on vaikea hyväksyä väistämätöntä.

Pedrosa on sijoittanut tarinansa kaukaiseen menneisyyteen, jossa onnellinen pikku perhe asuu puutarhansa keskellä. Kun kolme varjoa alkaa seurata lasta ja tulla yhä lähemmäs, on tehtävä jotain. Tarina kääntyy välillä vauhdikkaaksi seikkailuksi ja saa myyttisiäkin piirteitä.

Kirjaa selaillessa ensin hämmentää se, että kuvat on piirretty niin monenlaisin tyylein. Lukiessa huomaa, että tilanteet ja tunteet, joihin tarina henkilönsä (ja lukijan) vie, vaativat erilaisia tyylejä. Kertomus on surullinen, mutta ei ollenkaan lohduton.

Heli

Hae Kolme varjoa kirjastosta

Katastrofin jälkeen

John Hillcoat on ohjannut varmasti ihan kelpo elokuvan Cormac McCarthyn romaanista Tie. Ainoa vika siinä on, että Tie on niitä romaaneja, jotka voisi jättää filmaamatta, joten ainakaan minä en aio käydä katsomassa sitä. En halua nähdä Tietä elokuvana, koska se on mestariteos ja se tapahtuu tulevaisuudessa, jossa jokin nimeltä mainitsematon tuho on kohdannut maapalloa ja hävittänyt lähes kaiken elämän. McCarthyn tyyli on niukka. Hän ei selittele liikoja, jotain on tapahtunut, aurinkoa tai maata tuskin näkyy tuhkalta ja maassa vaeltaa muutamia nälkäisiä ihmisiä, jotka yrittävät selvitä hengissä. Kun tuon maailman on mielessään rakentanut harvoista kirjailijan tarjoamista viitteistä, ei sitä kannata lähteä elokuviin tuhoamaan. Romaanissa isä ja nuori poika etsivät muita eloonjääneitä ”hyviä ihmisiä”, mutta törmäävät vain kannibaaleihin tai muihin roistoihin. Isä yrittää ylläpitää pojassaan uskoa parempaan, mutta kantaa mukanaan pistoolia kahdella luodilla.

Ensivaikutelmaltaan kirja on tyly, mutta loppujen lopuksi symbolinen tarina on ihmeellinen ja sydäntäsärkeväkin. Tie sai arvostetun Pulitzer-palkinnon ja muutamia muita palkintoja. Suomessakin se noteraattiin Tähtivaeltaja-palkinnolla, jonka saa aina vuoden paras suomeksi ilmestynyt Science Fiction –kirja. Valitettavasti kirjastossakin se löytyy Scifi-hyllystä, joka saattaa karkottaa monia lukijoita. Yleensä tekniikkaan enemmän kuin ihmiseen keskittyvään scifiin Tietä yhdistää vain se, että Tiekin on tulevaisuuskuvitelma.

Varsinkin Yhdysvalloissa kovassa kurssissa olevan Cormac McCarthyn kirjat ovat väkivaltaisia ja runollisia, ja häntä on verrattu William Faulkneriin ja Ernest Hemingwayhin. Faulkner-vertaus on osuvampi. McCarthylta on suomennettu aiemmin kaksi kirjaa. Myyttisessä lännen maailmassa vaeltava Matka toiseen maailmaan ja Texasiin sijoittuva takaa-ajotarina Menetetty maa, jossa pikkukaupungin sheriffi joutuu vastatusten uuden järjettömän huumeväkivallan kanssa. Coenin veljekset filmasivat Menetetyn maan ja tarina olikin elokuvana toimivampi kuin kirjana.

Juha

Hae Tie kirjastosta.

Gastronomista snobbailua, alkoholia ja seksiä

Tuomas Vimma: Gourmet (Gummerus)

Haluatko lukea mukaansatempaavan, ärsyttävän, nokkelan ja virkistävän törkeän kirjan? Tuomas Vimma (oik. Kusti Miettinen, s. 1979) on kirjoittanut sellaisia jo kolme: Helsinki 12 (2004), Toinen (2005) ja viimeisimpänä Gourmet (2008). Näistä kirjoista puhutaan ns. Helsinki-trilogiana, lähinnä samantyylisyytensä vuoksi. Kaikissa kirjoissa päähenkilö, minä-kertoja, on rehellistä työntekoa vieroksuva, rahan, seksin ja tyylin motivoima helsinkiläinen nuori mies. Gourmet’ssa yltiöylelliseen elämäntyyliin tottunut ranskalaisen keittiömestarisuvun hulttiojälkeläinen joutuu elämässään uuteen tilanteeseen, kun hänen isänsä sulkee rahahanat ja vaatii ryhdistäytymistä. Kirja on tyyliltään liioitteleva, yhtä suurta ylilyöntiä. Gastronominen snobbailu, oikeastaan ilotulitus, yhdistyy holtittomaan alkoholinkäyttöön ja räävittömiin seksisuhteisiin. Kielen tasolla kirja on täyteen ahdettu, täynnä viittauksia ajankohtaisiin ilmiöihin ja kielikuvia, joista useimmat hillittömän epäkorrekteja. Sivistyssanoja ja ruoka-alan erikoissanastoa käytetään sekaisin Helsingin slangin kanssa. Korkeakulttuuri kohtaa populaarikulttuurin, törky hienostuneisuuden. Kuitenkaan Vimman tyylitaju ei horju, vaan lukija voi luottaa olevansa hyvän tarinankertojan vietävänä. Moralistien ei kannata vaivautua.

Aapo

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Sarjakuvaa sitoutumiskammosta

Manu Larcenet: Pieniä voittoja (WSOY)

Ranskalaisen nykysarjakuvan helmiin kuuluva Manu Larcenet (s. 1969) pohdiskelee Pieniä voittoja –sarjakuvassaan elämän perimmäisiä kysymyksiä. Päähenkilö, kolmekymppinen Marco taistelee sitoutumiskammoa ja paniikkihäiriötä vastaan, työskentelee idealistisena ja kunnianhimoisena, mutta ajoittain työhönsä kyllästyvänä valokuvaajana ja tekee tiliä suhteestaan vanhenevaan isäänsä. Larcenet piirtää tätä puhuttelevaa, syvällistä ja lämminhenkistä tarinaa persoonallisella, selkeällä tyylillään. Pieniä voittoja on julkaistu suomeksi kolmen albumin verran, mutta jatkoa seuraa vielä, sillä Ranskassa on edetty jo neljänteen, sarjan päättävään osaan.

Anna

Tarkista teosten saatavuus kirjastossa.