Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Onko parempi elää toivossa vai todellisuudessa?

Viimeinen lainavinkki ennen kirjastojen kolmen viikon sulkua on Sarah Blaken Jos saat tämän kirjeen (2013).  Kirjassa eletään 1940-luvun alkua, Euroopassa sodan keskellä ja Yhdysvalloissa vielä odottavalla kannalla. Kolme erilaista naista, Iris, Frankie ja Emma kokevat sodan vaikutukset kukin omalla tavallaan. 

Iris hoitaa postitoimistoa amerikkalaisessa pikkukaupungissa Franklinissa. Hänen käsiensä kautta kulkevat kaikki kaupunkiin saapuvat ja sieltä lähtevät viestit rakkaudentäyteisistä kirjeistä huonoja uutisia sisältäviin sähkeisiin. Yksi postin vakioasiakkaista on Emma, joka pitää toivoaan yllä kirjoittamalla joka päivä Lontoossa haavoittuneita hoitavalle lääkärimiehelleen Willille. Radiotoimittaja Frankie puolestaan välittää amerikkalaisille todentuntuisia raportteja tavallisten ihmisten kohtaloista Lontoon pommitusten keskellä.

Sattuma heittää Frankien ja Willin yhdeksi yöksi samaan pommisuojaan. Heidän lyhyt kohtaamisensa johdattaa Frankien myöhemmin etsimään Emman käsiinsä pohtien vaikeaa päätöstä, kertoako tälle totuus vai ei. Myös Iris joutuu samaan tapaan kamppailemaan omatuntonsa kanssa Emmaa suojellakseen. 

Iris tunnusteli kirjettä taskussaan. Jos hän vei sen pois postin tiloista, eikö se ollut varastamista? Hän oli varas.
”Harry, jos sinä pystyisit suojelemaan toista ihmistä tuskalta, tekisitkö niin?”
Mies katsoi häntä. ”Millaiselta tuskalta?”
”Tekisitkö niin?” Iris toisti kireänä.
Harry kurtisti kulmiaan. ”Voiko toista suojella tuskalta?”
”Totta kai voi.”
”Millä tavalla?”
”Vaikenemalla. Pitämällä hänet pimennossa.”
…
”Asia on niin”, Iris sanoi äkkiä, uskaltamatta katsoa vierellä kulkevaan Harryyn, ”että pimennossa voi kasvaa kaikenlaista. Esimerkiksi rauhaa. Ja toivoa.” 

Tuula  

tiistai 26. helmikuuta 2013

Ylpeys ja ennakkoluulo - 200 vuotta nuori klassikko

Ylpeys ja ennakkoluulo, Jane Austenin kenties tunnetuin ja rakastetuin teos julkaistiin 28. tammikuuta vuonna 1813. Romaani osoittautui menestykseksi heti ilmestyttyään ja sen suosio on jatkunut vankkumattomana vielä tällekin vuosituhannelle – englanninkielistä teosta myydään edelleen vuosittain yli satatuhatta kappaletta. Suomeksi Ylpeys ja ennakkoluulo ilmestyi vuonna 1922.

”On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.”
Jo romaanin aloituslauseessa ovat näkyvissä teoksen kattavat teemat; raha, avioliitto ja luokka. Kirjassa seurataan Bennettin perheen tytärten avioitumishuolia tiukan tapakulttuurin ja sosiaalisten ennakkoluulojen kahlitsemassa englantilaisessa maalaisylhäisössä. Tyttäret tulee saada naitettua varakkaisiin sukuihin, sillä perijää ei ole ja tästä tosiasiasta tytöt ovat tuskaisen tietoisia. Nuoret neidot yrittävät parhaansa mukaan taiteilla tosirakkauden ja kylmän järjen välimaastossa.

Päähenkilö Elizabeth on sisaruksista toiseksi vanhin, pisteliään älykäs, itsenäinen ja sanavalmis nuori nainen, jonka heikkoutena on taipumus tuomita ihmisiä liian kevyin perustein. Tarina lähtee liikkeelle Elizabethin ja herra Darcyn, rikkaan maanomistajan, epäonnisesta ensikohtaamisesta. Vastahakoinen pääpari ajautuu toistuvasti toistensa seuraan, josta tuloksena on kipakkaa sanailua ja kuohahtelevia tunteita. Kumpikin joutuu kuitenkin vähitellen tarkistamaan toista koskevia asenteita ja ennakkoluuloja.

Ylpeys ja ennakkoluulo luokitellaan helposti romanttiseksi viihdekirjallisuudeksi. Se ei kuitenkaan olisi kestänyt aikaa näin hyvin, ellei se sisältäisi muutakin kuin karamellista tunteilua. Jane Austenin romaaneissa oleellista ei ole niiden väistämätön onnellinen lopputulos, vaan polku, jota pitkin siihen päädytään. Hänen juonensa ovat yllättäviä ja monipolvisia; henkilöiden kohtalot risteävät kiinnostavilla tavoilla.

Tiesitkö, että voit lukea Ylpeys ja ennakkoluulo –romaanin e-kirjana alkuperäiskielellä ilmaiseksi? Pride and Prejudice löytyy sekä iTunesin ilmaisista e-kirjoista, että Gutenberg-projektin digitaalisesta kirjastosta.

Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanista on tehty useitakin filmatisointeja, niistä kuuluisimpia vuonna 1995 ilmestynyt BBC:n tuottama tv-sarja, pääosissa Jennifer Ehle ja Colin Firth sekä vuoden 2005 elokuva, jonka pääparina oli Keira Knightley ja Matthew Macfadyen.

Kirjallisuuden puolella Elizabethin ja Darcyn tarinaa jatkoi 1990-luvulla Emma Tennant, jonka Pemberley ja An Unequal Marriage –teokset on suomennettu nimellä Epäsäätyinen avioliitto. Vastikään suomeksikin ilmestyi rikoskirjailijana tunnetun P. D. Jamesin Syystanssiaiset (A Death Comes to Pemberley), jossa tämä 92-vuotias paronitar tuo murhatapauksen keskelle Ylpeyden ja ennakkoluulon miljöötä.

Helen Fielding hyödynsi huippusuosion saavuttaneen Bridget Jonesinsa luodessaan Ylpeys ja ennakkoluulo –romaanin juonta. Mark Darcy, kirjan miespäähenkilö, nappasi nimensä suoraan teoksesta ja kun kirjasta aikoinaan tehtiin elokuva, oli vain luonnollista, että Mark Darcya näytteli monen mielestä ”se ainoa oikea Darcy” eli BBC:n sarjassa tunteita värisytellyt Colin Firth.

Juuri äskettäin kustannussopimuksen saanut Jo Baker kertoo Longbourn -romaanissaan tarinan Bennetin perheen alakerran väestä, lakeijan ja sisäkön välisestä romanssista, joka heijastelee Elizabethin ja Darcyn suhdetta. Kirja ilmestyy Englannissa syksyllä ja ilmeisesti elokuvaakin jo valmistellaan. Suomennosoikeuksia ei vielä ole hankittu, ruotsalaiset ehtivät edellemme.

Ja jos luulet jo lukeneesi kaiken Ylpeyteen ja ennakkoluuloon liittyen, niin kokeilepa vielä romaania, jossa sanan säilän lisäksi viuhuu myös zombien kauloja katkova miekka eli Seth Grahame-Smithin Austen –pastissi Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit.

Katariina

Hae Ylpeys ja ennakkoluulo kirjastosta.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Apinat tv-kameroiden edessä

Sara Gruen : Apinatalo

Isabel Duncan on omistanut elämänsä bonobo-apinoiden kommunikaation tutkimukselle kielitutkimuslaboratoriossa. Kun laboratorio räjäytetään, bonobot pääsevät karkuun ja Isabel loukkaantuu. Vammoistaan toipuessaan Isabel etsii kadonneita bonoboja. Ratkaisu löytyy televisiosta: bonobot on suljettu taloon, jossa niitä kuvataan 24/7. Niiden ainoa yhteys ulkomaailmaan on tietokone, jolla ne tilaavat itselleen ruokaa ja tavaraa. Aluksi katsojat liimautuvat ruudun ääreen, vetonaulana etenkin bonobojen aktiivinen ja estoton seksielämä. Kun katsojaluvut kuitenkin alkuinnostuksen jälkeen notkahtavat, täytyy tuottajien keksiä uusia koukkuja yleisön mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Isabel seuraa apinataloa järkyttyneenä ja tekee kaikkensa saadakseen rakkaat bonobonsa pelastettua. Bonobojen kohtaloon pääsee vaikuttamaan myös toimittaja John Thigpen, joka on tavannut ne ennen räjähdystä ja ollut niiden taidoista hyvin vaikuttunut. Samalla John saa tilaisuuden pelastaa oma, alamäkeen valunut toimittajanuransa.

Apinatalo on ennen kaikkea viihdyttävää luettavaa, vaikka käsitteleekin ajankohtaisia ja koskettaviakin aiheita. Kirja koukuttaa heti alusta lähtien ja saa lukijan toivomaan, että bonoboille kävisi loppujen lopuksi hyvin. Sara Gruenin teksti on erittäin sujuvaa, kuten jo hänen ensimmäisessä teoksessaan Vettä elefanteille. Lukukokemus on kuitenkin erilainen, ja Apinatalo kannattaakin lukea itsenäisenä teoksena, ilman ennakko-odotuksia.

Tuula

Hae Apinatalo kirjastosta
Hae Sara Gruenin teokset kirjastosta

maanantai 29. elokuuta 2011

Myrskyn jälkeen


Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky
Tiitu Takalon sarjakuvateoksella Tuuli ja myrsky on suuri aihe: raiskaus. Teoksen kaveriporukka kokee kriisin, kun yksi heistä joutuu raiskatuksi. Jokaisella on oma, voimakas reaktionsa tapahtumaan: yksi suuttuu, toinen pelästyy, kolmas kokee silmitöntä raivoa ja neljäs on lamaantua syyllisyydentuntoonsa. Takalo tuo eri lähestymistavat esiin kunnon opetussarjakuvan hengessä. Teos ei kuitenkaan ole ainoastaan pamfletti, vaan vahva tarina pysyy pääosassa eikä jää ajoittaisen julistamisen varjoon.

Takalo käsittelee vaikeaa aihetta rakentavasti. Teos jättää ravistelevan olon, mutta ei ole liian raskasta luettavaa. Se tarjoaa selviytymiskeinoja väkivallan uhreille ja esittää tärkeitä kysymyksiä. Lukiessaan huomaa pohtivansa esimerkiksi sitä, miksi raiskauksista kirjoitetaan niin usein passiivissa. Eikö niillä olekaan tekijää? Entä onko mies aina tekijä ja nainen uhri?

Ja mitä tapahtuu silloin, kun tytöt kyllästyvät pelkäämään kävellessään puistossa öisin? Tuuli ja myrsky ei kerro vain väkivallasta, pelosta ja vihasta, vaan ennen kaikkea ystävyydestä, rohkeudesta ja selviytymisestä.

Piirtäjänä Takalo ei väreillä juhli. Hän käyttää harmaan sävyjä, mustaa ja valkoista, eikä muuta tarvitakaan. Hänen piirrosjälkensä on ilmeikästä ja taitava ihmiskuvaus saa hahmot tuntumaan eläväisiltä ja moniulotteisilta.

Tiitu Takalo on vuonna 1976 syntynyt tamperelainen kuvataiteilija ja sarjakuvantekijä. Hän kuvaa teoksissaan erityisesti naiseutta, tyttöyttä sekä aktivistiyhteisöjä ja -elämäntapoja. Hän on julkaissut sarjakuviaan myös omakustanteina. Hänen Hyeena-kustantamonsa on julkaissut myös muiden naissarjakuvantekijöiden töitä. Takalo on ollut kahdesti Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana ja vuonna 2010 hänelle myönnettiin sarjakuvatuotannostaan Vuoden naistutkimusteko -palkinto.

Anna

Hae Tuuli ja myrsky kirjastosta.

Hae kaikki Tiitu Takalot kirjastosta.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Paimentolaisesta huippumalliksi ja YK:n erityislähettilääksi

Aavikon kukka kertoo Waris Dirien uskomattomaton tarinan. Waris vietti lapsuutensa Somaliassa paimentolaisperheessä. Kun Waris on vain 5-vuotias, hänet ympärileikataan. Warisin ollessa 13-vuotias, yrittää Warisin isä naittaa hänet 60-vuotiaalle miehelle, mutta Waris nousee kapinaan ja karkaa. Hän kävelee yksin läpi aavikon Mogadishuun, josta hänet lähetetään Lontooseen kotiapulaiseksi. Lontoossa eräs valokuvaaja kiinnittää huomiota Warisin kauneuteen. Siitä alkaa Warisin tie muotimaailman huipulle. Malliuransa huipulla Waris päättää eräässä haastattelussa kertoa ympärileikkauksestaan, jolloin YK pyytää hänet mukaan taisteluun naisten ympärileikkausten lopettamiseksi. Niin Warisista tulee naisten oikeuksien puolesta puhuva aktivisti.

Kirjan tärkein sanoma on se, kuinka ympärileikkaus vaikuttaa henkisesti ja fyysisesti naisen koko loppuelämään. Kirja on myös erittäin vaikuttava kuvaus naisten asemasta somalialaisessa paimentolaiskulttuurissa ja siitä, kuinka sopeutuminen onnistuu täysin erilaiseen kulttuuriin. Kirjasta on tehty myös elokuvaversio vuonna 2009. Aavikon kukka on ihmisoikeuksien puolustajan järkyttävän omakohtainen puheenvuoro.

Katja

Hae Aavikon kukka kirjastosta

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Z tapaa miehen, rakastutaan

Xiaolu Guo : Pieni punainen sanakirja rakastavaisille (Atena)


"Minä alien, muukalainen, niin kuin Hollywood elokuvassa Alien. Minä elää toisessa planeetassa, on hassu naama ja outo kieli." Nuori nainen tulee Kiinasta kielikouluun Lontooseen. Hänen vaikealta kuulostava nimensä lyhentyy Z-kirjaimeksi ja identiteetti on muutenkin kadoksissa. Sanakirjan avulla hän sitkeästi alkaa ottaa asioita haltuunsa. Jokainen kirjan luku on päiväkirjamerkintö, jonka otsikko on opittava sana. Z pohtii sanojen merkitystä kokemansa kautta. Z tutustuu ympäristöönsä uskaliaasti. Kulttuurierot hämmästyttävät jatkuvasti, erityisesti yksilöllisyyteen ja yhteisöllisyyteen, vapauteen ja rakkauteen liittyvät. Sillä tarina on myös se tavallinen: nainen tapaa miehen, rakastutaan. Yhteiselämä ei kuitenkaan ole helppoa. Mies tahtoo Z:n kokevan asioita myös itsenäisesti, niinpä Z lähtee rinkkoineen kiertomatkalle Eurooppaan, jossa maailma on taas aivan toisenlainen: "Täällä kaikki hautuu sakeana varhaisaamussa, ei niin kuin Englannissa. Englannin aurinko on valeaurinko, kirjallisuusaurinko." Englannin ohella Z oppii paljon elämästä ja itsestään. Opintovuoden jälkeen on päätösten aika. Suomentaja Ulla Lempiselle kirja on varmasti ollut mielenkiintoinen työ, sillä kirja kuvaa konkreettisesti Z:n kielitaitoa: alussa on paljon virheitä ja väärinkäsityksiä, mutta vähitellen ilmaisu käy yhä sujuvammaksi.

Heli

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.