Suomi, ikuisesti

Diana Webster: Ikuisesti Suomi: Turku/Åbo 1952-1953 (2013)

Vastavalmistuneelle Diana Websterille tarjottiin 50-luvun alkupuolella työtä British councilin opettaja-sihteerinä Suomessa. Hän ei tiennyt Suomesta oikein mitään. Brittiläiset kartatkaan eivät ulottuneet niin pohjoiseen. Hämmästyttävän vähän muusta maailmasta tiedettiin. Webster odotteli poikaystävän kosintaa, mutta kun sitä ei kuulunut, hän päätti ottaa työn vastaan.

Joukko uusia opettaja-sihteereitä lähti eri tahoille Suomeen. Ne suomalaiset paikannimet! Äänekoski ja Jyväskylä kuulostivat pelottavilta. Mystisesti kaksiosainen Turku/Åbo vaikutti helpommin lähestyttävältä, joten Webster valitsi sen kohteekseen.

Webster majoittui Turussa perheeseen, jonka hilpeällä kielten sekamelskalla kommunikoiva rouva opasti häntä suomalaisen elämän alkuun. Yllätyksiä riitti. Monet brittiläisestä näkökulmasta itsestään selvät asiat olivat täällä vieraita – ja päinvastoin. Diana Webster oli kuitenkin valmis vaihtamaan näkökulmaa ja heittäytyi rohkeasti uuteen asemaansa.

Perehdyttämisestä ei juuri tunnettu. Vieraan kielen opettaminen suomalaisille oli aivan uusi asia. Oppikirjoja ei oikein ollut, opetusmenetelmistä puhumattakaan, siispä itse suunnittelemaan. Kun kävi ilmi, että opettaja-sihteerin ”sihteeri” merkitsi tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämistä, siihenkin hypättiin kuin kylmään veteen.

Kiinnostavaa on, miten Suomi muutti Websteriä lyhyessä ajassa. Hän ei voinutkaan palata siihen elämään, minkä hän taakseen oli jättänyt. Vaikka hän lähti vajaan vuoden kuluttua kuluttua saamatta silloin tietää, millaisia ovat kesäsuomalaiset, hän loppujen lopuksi kuitenkin palasi ja jäi Suomeen ja loi uran yliopistossa ja oppikirjojen tekijänä.

Kirja on huumorilla ja itseironialla maustettu kasvukertomus ja kuvaus menneestä Suomesta.

Heli

Hae Ikuisesti Suomi kirjastosta.

Pyörävarkaasta maailmantähdeksi

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimović

  Ruotsalaisen jalkapalloilijan Zlatan Ibrahimovicin omaelämäkerta Minä Zlatan Ibrahimovic on keikkunut kirjastojen varausjonojen kärjessä jo pitkään. Zlatan on kirjoittanut kirjan yhdessä David Lagercrantzin kanssa. Kirjan tyyli on autenttinen, kuin Zlatan puhuisi suoraan lukijalleen.

Zlatan kertoo peliurastaan Ajaxissa, Barcelonassa ja Italiassa. Ja tietenkin Malmössä, joka pysyy aina tärkeimpänä. Kirja tarjoaa suorasukaisen näkymän myös jalkapallomaailman kulissien taakse. Seuraan jalkapalloa vain arvokisojen aikaan, mutta siitä huolimatta pääsin heti mukaan vauhtiin. Tarina koukuttaa ensi sivuista alkaen.

Kirja kertoo paitsi urheilutähdestä, myös yhteiskuntaluokista. Se, että Malmön lähiössä asuva maahanmuuttajavanhempien poika käy kaupungin keskustassa ensimmäistä kertaa neljätoistavuotiaana, on häkellyttävää joka tapauksessa, olipa kyseessä kuka tahansa. Zlatanin lapsuutta ovat lapsiaan puukauhalla lyövä äiti, tyhjä jääkaappi, pikkurikokset ja kaupungin jakautuminen paremman ja huonomman väen asuinalueisiin. Hän itse sanoo, että ilman jalkapalloa hänestä olisi todennäköisesti tullut rikollinen.

Menestys muuttaa elämää ja tuo eteen uusia tilanteita, mutta oma tausta ei unohdu. Kun Zlatan pääsee aikuisena ensimmäistä kertaa Alpeille laskettelemaan, kokemus on mielenkiintoinen: ”Perhereissu Alpeille isän ja äidin kanssa tuntui lapsuudessani yhtä realistiselta kuin matka kuuhun. St. Moritz oli paremman väen paikka. Aamiaiseksi juotiin sampanjaa. Minä istuin kalsareissa ja halusin muroja.” Vaikka sosiaalinen nousu on onnistunut, maailmankuulu jalkapallotähti kokee yhä sivullisuutta taustansa vuoksi. Sitä samaa sivullisuutta Zlatan kohtasi nuorena, kun hienostokaupunginosien lasten vanhemmat keräsivät adressia saadakseen hänet juniorijoukkueesta pois.

Kirja ei kuitenkaan surkuttele. Zlatan muistelee lähtökohtiaan lämmöllä ja itseironisesti.

Ainoa häiritsevä piirre kirjassa on huolimaton kieliasu. Kannessa alaotsikko ”minun tarinani” on oikein, mutta sivujen alareunoissa se on lipsahtanut sydäntäraastavaan ”minun historia” -muotoon. Eikö urheilijaelämäkertojen kieltä huolla kukaan? Luulisi olevan esimerkiksi tiedossa, että kansallisuussanoja ei suomen kielessä kirjoiteta isolla. Miika Nousiaisen suomennos on enimmäkseen sujuva, ja osaavana kielenkäyttäjänä hän tuskin on kielivirheistä vastuussa.

Tosin ärsyttää aivan tavattomasti, miten Nousiainen suomentaa Zlatanin kuuluisan Rosengård-lausahduksen: ”Miehen voi viedä pois Rosengårdista, mutta Rosengårdia ei voi viedä pois miehestä”. Ei noin sanota. Ei tuo ole suomea. Oikeammin olisi ”Mies voi lähteä Rosengårdista, mutta Rosengård ei lähde miehestä”. Se on suomea. Ja Zlatan osoittaa, että se on totta.

Anna

Hae Minä Zlatan Ibrahimovic kirjastosta

Rakkaudesta jalkapalloon

Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastosta voit tänä kesänä löytää luettavaa rakkaudesta. Kesän "Rakastan"-kirjanäyttelyssä on esillä rakkauden eri lajeja käsittelevää kaunokirjallisuutta. Kirjastonhoitajien teksteissä esitellään mm. virtuaalirakkautta, kiellettyä rakkautta, nuoruudenrakkautta ja traagista rakkautta. Tekstejä julkaistaan kesän aikana myös täällä blogissa. Sopivasti jalkapallon em-kisojen aikana aloitamme fanirakkaudella.

Rakkaudesta jalkapalloon

Nick Hornby: Hornankattila

Tiesittekö, että jalkapallo ei ole urheilua? Jalkapallo instituutiona ja ilmiönä on lähempänä kulttuuria kuin urheilua, se on osa yhteiskunnan rakennetta. Todellinen jalkapallofani rakentaa kaiken toimintansa jalkapallon ehdoilla. Toisaalta jalkapallokannattajan elämä voi kuulostaa ulkopuolisille sairauskertomukselta. Näiden seikkojen ymmärtämiseen saa oleellista apua lukemalla Nick Hornbyn teoksen Hornankattila.

Nick Hornby (s.1957) on englantilainen kirjailija, joka on saavuttanut suosiota pop-musiikkia ja jalkapalloa käsittelevillä teoksillaan. Hornby on jalkapallomies henkeen ja vereen. Kirjassaan Hornankattila hän kuvaa omakohtaisia kokemuksiaan neljännesvuosisadan aikana jalkapallofanina. Kirjan viitekehyksenä toimii kirjailijan oman seuran Arsenalin kannattaminen. Samalla kerrotaan suurista teemoista, kuten yhteiskunnan muutoksesta, aikuiseksi kasvamisesta ja tietysti jalkapallosta. Kaikki nämä teemat elävät teoksessa rinta rinnan ja lomittain.

Suhde rakastamaansa jalkapalloseuraan voi syntyä monella eri tavalla. Liekin syttymiseen vaikuttaa usein syntymäkaupunki tai suuremmissa kaupungeissa oma kaupunginosa. Jossakin päin maailmaa oma joukkue valitaan uskontokunnan mukaan. Toisinaan nämä kaikki perusteet sekoittuvat keskenään, tai oma seura saadaan verenperintönä vanhemmilta, kuten on käynyt Nick Hornbylle. Joka tapauksessa jalkapalloseuran kannattaminen on koko elämän mittainen taival, ja kun valinta on tehty, omaa seuraa ei vaihdeta.

Juhani

Jalkapalloteemasta lue myös:
• Simon Kuper: Matka pallon ympäri
• Eduardo Galeano: Jalkapallo valossa ja varjossa
• Franklin Foer: Jalkapallon maailmanselitys
• Andy Dougan: Kiovan dynamon kunnia

Hae Hornankattila kirjastosta.
Hae kaikki Nick Hornbyt kirjastosta.
Hae jalkapalloaiheisia kirjoja kirjastosta.

Orjan tarina

Frederick Douglass : Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta

Afrikasta tuotujen ihmisten orjuuttaminen on yksi Amerikan Yhdysvaltojen historian synkimpiä lukuja. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että itseään sivistyneinä pitäneet ihmiset ovat kokeneet voivansa "omistaa" orjia, ja että tällä toiminnalla on ollut lain suoja. Orjilla puolestaan ei ollut minkäänlaista suojaa.

Frederick Douglass syntyi orjaksi, mutta onnistui pakenemaan. Vapaudessa hän pystyi hankkimaan tietoa ja hänestä kehittyikin taitava puhuja. Hän kirjoitti omaelämäkerran, jossa hän argumentoi vastaansanomattomasti orjuutta vastaan ja orjuuden lakkauttamisen puolesta.

Nykypäivän näkökulmasta monet argumentit tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, mutta tuohon aikaan ne eivät sitä olleet. Douglass käyttää taitavasti koko retorista arsenaaliaan. Alkuperäisen omaelämäkerran lisäksi kirjassa on liitteenä orjanomistajan kirjoittama lehdessä julkaistu vastine sekä Douglassin vastaus siihen. Ei jää epäselväksi, kummalla on painavammat perustelut.

Douglassin tarina ei liene pahimmasta päästä, minkä hän elämäkerrassaan itsekin toteaa. Hän ei työskennellyt yhtä raskaissa töissä kuin monet muut orjat. Hänen pakomatkansa oli lyhyt eteläisempien osavaltioiden orjiin verrattuna. Ja mikä olennaisinta: hän selvisi orjuutuksesta hengissä ja pääsi kertomaan tarinansa. Tämä ei kuitenkaan heikennä hänen sanomansa painoarvoa, päinvastoin. Hän selvisi, mutta monet muut eivät.

Douglassin kirja on ennen kaikkea historiallisesti merkittävä, mutta sillä on annettavaa myös nykypäivän ihmiselle. Sillä orjuus ei ole vain historiallinen ilmiö: se on edelleen valitettavan yleistä maailmassamme. Siksi joulukuun toinen päivä on "Kansainvälinen päivä orjuuden poistamiseksi".

Aapo

Hae Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta kirjastosta.

Lääkäri, kirjailija, poliitikko, pianisti, jalkapalloilija

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti - Merkintöjä elämästäni

Suomenruotsalainen Claes Andersson on syntynyt vuonna 1937. Hän on tullut suomalaisille tutuksi julkisuuden henkilöksi monelta eri alalta. Hän on runo- ja proosakirjailija, lääkäri, jazz-pianisti sekä ollut mukana politiikassa. Elämänura on ollut merkittävä. Tällä kertaa kirjailija on keskittynyt muistelemaan omaa elämäänsä.

Kirjailijan lapsuusvuosiin osui sota-aika, joka vaikutti perheeseen kuten useisiin suomalaisiin perheisiin. Isä oli sodassa viisi, kuusi vuotta ja äiti yritti pitää perheestä huolta parhaan kykynsä mukaan. Olo oli turvaton. Isä ei sota-ajoista myöhemmin juuri puhunut. Nuoruusvuodet kuluivat kuitenkin myös iloisissa merkeissä ja tuli halu opiskella lääkäriksi, pelata jalkapalloa IFK:ssa oman idolin ohjaaja-näyttelijä Åke Lindmanin kanssa ja oppia soittamaan pianolla jatsia kuin Art Tatum tai Fats Waller tai Oscar Peterson. Rikhardinkadun kirjasto toi elämään kirjat, jotka imivät nuorta Claesia magneettisen armottomasti puoleensa. Myös oma Elna-täti jätti tulevaan kirjailijaan lähtemättömän vaikutuksen lukemalla tuntikausia tarinoita kuin omalle pojalle ja hemmottelemalla limsalla ja leivoksilla. Myös kaveriporukalla luettiin innolla kirjoja.

Lääketieteen opiskelu johti harjoitteluun aluksi mm. ruumiinkantajana ja myöhemmin oikeisiin töihin erilaisiin sairaalapaikkoihin, joista kirjassa elävästi kerrotaan. Kiinnostus psykiatriaan johti siihen, että myös oma psykoterapia alkoi. Kirjailija kuvaa avoimesti tuntemuksiaan ja lukija saa lohdutusta huomatessaan, että menestynytkin henkilö voi olla hyvin inhimillinen ja pelokas eri elämäntilanteissa. Kirjailija jakaa lukijan kanssa elämänsä tavalla, jolla hyvälle ystävälle kerrotaan kuulumisia. Se tekee vaikutuksen. Lääkärin ammattia harjoittaessa loma-ajat vei kutsumus kirjoittamiseen; Andersson on julkaissut 22 runokokoelmaa ja 6 proosateosta.

Politiikka näyttäytyy kirjassa myös. Nuorta idealistia kiehtoi Marraskuun liike, joka perustettiin vuonna 1967 auttamaan erilaisia yhteiskunnan syrjäyttämiä vähemmistöjä. Kirjailija pääsi myöhemmin läpi eduskuntavaaleissa, tuli ministerin pesti, Vasemmistoliitto perustettiin ja elämään mahtui sekä onnistumisia että kahnauksia, jotka liittyvät politiikan tekemiseen.

Kirjassa on tarinoita kirjoittajan tärkeistä henkilöistä, joita elämään mahtuu useita. Riveiltä paljastuu, että kaikilla perheillä on omat hankalat vaiheensa, joista tekee mieli vaieta. Toisaalta kirjailija jättää mahdollisuuden myös mielen muuttamiseen ja haluaa valaa optimismia tulevaisuuteen. Kirjan loppuosassa, kun oma terveys ja ikä tuovat elämän rajoitukset lähelle, nousevat etusijalle elämänkumppani, kuusi lasta ja lapsenlapset.

Tämä Andersonin itsenä kirjoittama muistelma- ja elämänkertateos Jokainen sydämeni lyönti on helppoa luettavaa. Andersson on palkittu kirjailija, mm. vuonna 2003 tuli Ruotsi Akatemian Suomi-palkinto sekä 2007 Bellman-palkinto. Kirjan nimen alaotsikko Merkintöjä elämästäni kertoo, että kirjoittajan elämää käydään kirjassa läpi sieltä täältä. Muistoja on paljon. Tekstin ulkoasussa kiinnittää huomiota kappalejaon tekeminen siten, että jätetään tyhjä rivi. Se ehkä vaikuttaa myös luettavuuteen, joka on kaiken aikaa selkeä. Teoksen suomentaja on Liisa Ryömä.

Irmeli

Hae Jokainen sydämeni lyönti kirjastosta.

Ihan kakaroita

Patti Smith: Ihan kakaroita

Kesällä 1967 John Coltrane kuoli. Se oli myös hippien ja rakkauden kesä. New Yorkissa kaksi nuorta taiteilijaksi pyrkivää tapaa toisensa. Tästä lähtien he kulkevat yhdessä tehden sekalaisia hommia, jotta saavat vuokrat ja ruoan maksettua. Toinen etsii arvokkaita painoksia divareista ja myy niitä kalliimmalla eteenpäin. Toinen etsii itseään myymällä itseään lomalla oleville merimiehille. Siitä huolimatta tämä on rakkaustarina. New Yorkissa tehdään taidetta ja pyöritään Andy Warholin hovin liepeillä, hotelli Chelseassa, 42. kadulla ja mesenaattien rikkaissa kodeissa. Päähenkilöiden elämä risteää Janis Joplinin, Allen Ginsbergin ja muiden 1970-luvun taiteilijoiden kanssa.

Lopuksi toisesta tulee runoilija ja rock-tähti. Toinen astuu kaapista ulos maailmankuuluksi valokuvaajaksi ja aidsin uhriksi. Ennen valokuvaajan kuolemaa runoilija lupaa hänelle kertoa heidän – Patti Smithin ja Robert Mapplethorpen – tarinan, ja se on tämä taiteilijaksi tulemista hienosti kuvaava kirja.

Patti Smith (1946–) aloitti runoilijana, mutta huomasi lausuessaan tarvitsevan usein säestystä tuekseen. Hänen ensialbuminsa Horses (1975) on yksi rockin vaikutusvaltaisimmista levyistä. Ikonisen kansikuvan on ottanut Robert Mapplethorpe. Smith levyttää yhä ja julkaisee myös runoja. Uusin runokokoelma Viattomuuden tunnusmerkit on saatavilla myös suomeksi.

Robert Mapplethorpe (1946–1989) teki ensin kollaaseja, kunnes löysi Polaroid-kameran, jolla alkoi ikuistaa itseään ja ystäviään. Myöhemmin hänen kuviensa aiheita olivat kukat, mustavalkoiset (homo)eroottiset asetelmat ja taiteilijoiden muotokuvat. Teos hänen kuvistaan löytyy myös kirjaston kokoelmista.

Juha

Hae Patti Smithin Ihan kakaroita kirjastosta.

Hae kaikki Patti Smithin levyt ja kirjat kirjastosta.

Paimentolaisesta huippumalliksi ja YK:n erityislähettilääksi

Aavikon kukka kertoo Waris Dirien uskomattomaton tarinan. Waris vietti lapsuutensa Somaliassa paimentolaisperheessä. Kun Waris on vain 5-vuotias, hänet ympärileikataan. Warisin ollessa 13-vuotias, yrittää Warisin isä naittaa hänet 60-vuotiaalle miehelle, mutta Waris nousee kapinaan ja karkaa. Hän kävelee yksin läpi aavikon Mogadishuun, josta hänet lähetetään Lontooseen kotiapulaiseksi. Lontoossa eräs valokuvaaja kiinnittää huomiota Warisin kauneuteen. Siitä alkaa Warisin tie muotimaailman huipulle. Malliuransa huipulla Waris päättää eräässä haastattelussa kertoa ympärileikkauksestaan, jolloin YK pyytää hänet mukaan taisteluun naisten ympärileikkausten lopettamiseksi. Niin Warisista tulee naisten oikeuksien puolesta puhuva aktivisti.

Kirjan tärkein sanoma on se, kuinka ympärileikkaus vaikuttaa henkisesti ja fyysisesti naisen koko loppuelämään. Kirja on myös erittäin vaikuttava kuvaus naisten asemasta somalialaisessa paimentolaiskulttuurissa ja siitä, kuinka sopeutuminen onnistuu täysin erilaiseen kulttuuriin. Kirjasta on tehty myös elokuvaversio vuonna 2009. Aavikon kukka on ihmisoikeuksien puolustajan järkyttävän omakohtainen puheenvuoro.

Katja

Hae Aavikon kukka kirjastosta

Merete Mazzarella: Illalla pelataan Afrikan tähteä – isovanhemmista ja lapsenlapsista

Ei ole helppoa olla mummo nykypäivänä. Pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Merete Mazzarella piirtää monipuolisen kuvan isovanhemmuudesta. Hän käyttää esimerkkeinä kaunokirjallisuutta ja tutkimuksia, mutta ennen kaikkea omia kokemuksiaan. Kirjan punaisena lankana on kertomus Mazzarellan suhteesta omiin lapsenlapsiinsa. Lisäksi hän muistelee omia isovanhempiaan ja tarinoita kaukaisemmistakin esi-isistä ja –äideistä.

Teos on esseetyyppinen pohdiskelu, jossa on vahvasti kaunokirjallinen ote. Teksti imee hyvin mukanaan. Kirja sisältää valtavan määrän tarkkanäköisiä huomioita, pieniä ja suuria yksityiskohtia tästä maailmasta. Mazzarellalla on hämmentävän avoin tapa kertoa henkilökohtaisista asioistaan, kokemuksistaan ja tunteistaan. Myös hänen lähiomaisensa on asetettu lukijan suurennuslasin alle, mikä tuntuu eettisesti arveluttavalta, varsinkin sen takia, että heitä ei aina kuvata kovin myönteisessä valossa. Tästä huolimatta lukemisesta ei tule likainen olo, mikä johtuu ehkä ennen kaikkea siitä, että Mazzarellan katse ja analyysi kohdistuu ankarimmin häneen itseensä.

Tämä ei ole ruusunpunainen kirja isovanhemmuuden tai isovanhempien ihanuudesta. Tämä on surullinen, haikea ja viiltävä kertomus elämän raadollisuudesta, mutta aivan varmasti myös lohduttavaa luettavaa kaikille, joilla on ollut ongelmia lähisuhteissa. Monessa kohtaa lukija saa myös nauraa, vapautuneesti ja vilpittömästi. Kirjoittajan rehellisyys itseään ja muita kohtaan tekee kirjasta aidon. Tämä kirja ajatteluttaa ja viihdyttää, myös muita kuin isovanhempia.

Aapo

Hae Illalla pelataan Afrikan tähteä kirjastosta
Hae Merete Mazzarellan teoksia kirjastosta

Kuolema uskonnottoman näkökulmasta

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat

Tässäpä lohduttavaa lukemista kaikille jumalattomille sydäntalven iltoihin. Kosmologi Kari Enqvist käy käsiksi kuolemaan ja uskontoon kirjassaan, joka on kirjaston luetteloijan painajainen. Teosta voisi kuvailla muistelmaksi, vanhempien sairauden kuvaukseksi, filosofiseksi teokseksi tai uskontokritiikiksi, mutta mukana on myös aimo annos tiede- ja sotahistoriaa erityisesti atomipommin osalta. Ateismi ja uskontokritiikki ovat olleet maailman kirjamarkkinoilla kovasti esillä viime vuosina. Suomeksikin on saatu hienoja kirjoja Richard Dawkinsilta, Pascal Boyerilta, Daniel C. Dennettiltä ja Christopher Hitchensiltä. Kari Enqvist liittyy joukkoon, vaikkei tunnustaudukaan ateistiksi vaan uskonnottomaksi. Hän haluaa jäädä ateisti – teisti -jaottelun ulkopuolelle. Uskonnottoman mielestä lause ”Jumala on olemassa” on mieletön. Huolimatta painavasta uskontokritiikistä, jossa Enqvist hieman Pascal Boyeria kärjistäen kuvaa uskontoa virukseksi, jolle toiset ovat vastustuskykyisempiä kuin toiset, kirjan parasta antia on koruton kuvaus isän kuolemasta ja äidin dementiasta. Enqvist on Suomessa harvinaista lajia; tiedemies, joka osaa kirjoittaa myös suurelle yleisölle. Tästä hyvästä hän sai Tieto-Finlandian vuonna 1999 tietoisuutta käsittelevästä kirjastaan Olemisen porteilla.

Juha

Hae Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat kirjastosta.

Rahtilaivalla maailmalle

Kyllikki Villa (s. 1923) on kääntäjä ja kirjailija, joka on 1960-luvulta alkaen kiertänyt rahtilaivoilla maailman meriä ja tehnyt matkoilla suurimman osan elämäntyöstään. Villan matkakokemukset ovat tallentuneet päiväkirjoihin, joista kaksi on julkaistu.

Vanhan rouvan lokikirja (2004) on 73-vuotiaana tehdyn Etelä-Amerikan-matkan päiväkirja, pohdiskeleva, havainnoiva ja runollis-filosofinen yksinpuhelu. Matkakirja koostuu meren, sään ja laivaelämän havainnoinnista, reittien ja aikataulujen suunnittelusta, itsetutkiskelusta ja menneiden matkojen muistelusta. Välillä Villa poikkeaa satamakaupungeissa ja antautuu kiintoisiin keskusteluihin matkatovereidensa kanssa. Vanhan rouvan lokikirja on tallennettu puhumalla äänikaseteille ja litteroitu myöhemmin kirjan muotoon. ”On se huvittavaa, että kun vanha rouva on matkalla, se käydä raahustaa tuolla varustamassa itselleen konjakkia ja puhevälineitä että voi puhella itsekseen.”

Pakomatkalla-kirjassa (2007) Villa on 68-vuotias. Hänen vaikea elämäntilanteensa tihkuu kirjan rivien väleistä ja laiva kuljettaa matkaajan ensin Lissaboniin. Siellä kaikki on auki. Tavoitteena on päästä Namibiaan tutustumaan isän lapsuusmaisemiin, mutta mitä tapahtuukaan, kun St. Helenan saari keskellä Atlanttia alkaa houkuttaa? Villa on pitänyt tätä matkaa yhtenä elämänsä käännekohdista.

Kirjoja on hätkähdyttävää lukea, koska ne tavoittavat niin hyvin laivamatkailun hitauden ja rauhan. Siinä on mietittävää valmismatkailuun tai fyysisiä äärirajoja koetteleviin extreme-seikkailuihin tottuneille. Matkalla ei ole kuitenkaan aina kivaa, uudet tuulet eivät aina tuoksukaan niin ihmeellisiltä. Laivassa kaukana kotoakin maailma on maailmaa ja koko ajan kaikki on huonosti, eikä melkein huvita. Juuri tässä on Kyllikki Villan kirjojen viehätys.

Samanlainen idea kuin Villan kirjoissa on Niina Within teoksessa Rahtilaivalla Brasiliaan : vuorotteluvapaalla Etelä-Amerikassa (2004). Täytettyään kolmekymmentä With jää vuodeksi vuorotteluvapaalle työstään, pakkaa rinkkansa ja suuntaa yksin rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan. Viiden kuukauden matkallaan hän seikkailee Brasiliassa, Amazonilla, Boliviassa ja Argentiinassa.

Laivalla Atlantin yli seilaa myös Pirkko Lindberg teoksessa SOS Tuvalu : hätähuuto paratiisista (2005). Pääpaino kirjassa ei kuitenkaan ole matkassa, vaan Tuvalun asukkaiden jokapäiväisessä elämässä, joka on uhattuna ilmastonmuutoksen myötä.

Anna

Lisää lukemista:

Ritva Hapuli: Matkalla kotona. Kyllikki Villan matkapäiväkirjoista. 2008 Marja-Leena Hakkarainen ja Tero Koistinen (toim.): Matkakirja. Artikkeleita kirjallisista matkoista mieleen ja maailmaan. 1998