Maailman reunalla

Seita Vuorela: Karikko (2012)

Alussa on poika nimeltä Dimitri tai oikeastaan Mitja. Hän on äitinsä kanssa asuntoautolla matkalla jonnekin. Pojalla on myös veli Vladimir, joka ei paljoa puhu, katselee vain elokuvia. He päätyvät autollaan Land’s End -nimiselle leirintäalueelle. Kauemmaksi ei enää voi päästä, edessä aukeaa meri. Autoon on tullut vika, jonka korjaaminen kestää päivästä toiseen. Leirintäalueesta tulee matkan päätepiste.

Selviää, että Mitjan paras ystävä Noel on kuollut muutama viikko sitten. Oliko onnettomuus jonkun syytä? Hiljainen Vladimir muistelee omaa osuuttaan tapahtumien kulkuun. Suru ja syyllisyys vangitsevat pojat omiin maailmoihinsa.

Rannalla oleilee poikajoukkio kuin omana vihamielisenä heimonaan. Ovatko he lomalaisten lapsia? Mitja pääsee porukkaan mukaan. Selviää, että pojat suunnittelevat tulien sytyttämistä rannoille ja karille ajavien laivojen ryöstämistä. Mitja tapaa rannalla myös salaperäisen tytön ja ketun. Rannan pojat aikovat vangita tytön. Vähitellen veljesten tarina avautuu lukijalle ja rannan ja sen asukkaiden todellinen luonne paljastuvat.

Vuorelan hieno, monikerroksinen nuortenromaani sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaetun Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon. Aamulehden ja Tulenkantajien kirjakaupan palkinto tullaan jakamaan vuosittain kirjalle, jolla on parhaimmat mahdollisuudet menestyä myös ulkomailla. Seita Vuorela on aiemmin julkaissut useita nuortenromaaneja nimellä Seita Parkkola.

Marja-Kaisa

Hae Karikko kirjastosta.

Häpeä, syyllisyys ja vaikeneminen – erään irlantilaisperheen tarina

Anne Enrightin kirjassa Valvojaiset on monilla aisteilla koettuja osuvia kuvauksia. Tarkat havainnot ja kuvat välittyvät todentuntuisina lukijan iloksi. Tarina polveilee välillä eksyttäen päähenkilön ajatusten mukana, isoäidin nuoruudesta ja omasta lapsuudesta nykyhetkeen.

Nelikymppinen Veronica hakee veljensä ruumista Englannista haudattavaksi Dubliniin. Itsemurhan tehnyt hulttioveli oli juoppo ja vastuuton, silti rakastettu. Veronica taas perheenäiti, joka kokee itsensä tarpeettomaksi ja vääränlaiseksi.

Matkan aikana ja hautajaisissa Veronica pohtii lapsuutensa nolostuttavan suurperheen suhteita, omaa kasvutarinaansa ja nykyistä perhettään. Hän muistelee, kuvittelee mitä olisi voinut tapahtua, suorastaan keksii historiaa – kuinka varma kukaan voi olla, että muistot ovat todella omia, eikä kerrottuja tai kuviteltuja? Hän myös lähestyy traumaattista kokemusta, jonka koki veljensä kanssa lapsena isoäidin luona.

Häpeä, syyllisyys ja vaikeneminen ovat tulleet perheen käytännöiksi – ei kerrota äidille! Ruumiillisuus ja koskettaminen ovat ongelmallisia asioita, jotka painostavat Veronicaa. Vaikenemisen taakasta luopuminen voisi selkeyttää tilannetta.

Kirja voitti Booker-palkinnon vuonna 2007.

Heli

Hae Valvojaiset kirjastosta.