Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1980-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1980-luku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Välillä paistaa aurinko


Red House Painters – Retrospective 
Mark Kozelek on surullisen, hidastempoisen ja hiljaisen tarinankerronnan mestari. Kozelekin 1990-luvulla luotsaaman Red House Painters -yhtyeen kohokohdat on koottu tälle vuonna 1999 julkaistulle kokoelmalevylle. Bonuslevyllä kuullaan puolestaan aiemmin julkaisemattomia harvinaisuuksia ja live-esityksiä. Red House Paintersin alakuloisuus ja herkkyys olivat omiaan pitämään yhtyeen marginaalissa poissa suuren yleisön tietoisuudesta. Kozelekin valitusvirsissä epäonnen ja vastoinkäymisten keskelle paistaa välillä aurinko, kuten vihlovan kauniissa akustisessa kappaleessa Summer Dress. San Geronimo ratsastaa komean jylhästi Neil Youngin hengessä, seitsenminuuttinen Evil kieroilee kiehtovana ja yhtyeen tuotannon kenties kirkkaimpana helmenä loistaa kadotetun rakkauden perään haikaileva Katy’s Song. Cover-kappaleista tälle kokoelmalle on valikoitunut Kiss-laina Shock Me, jonka alkuperää ei Kozelekin käsittelyssä voi tunnistaa. Kozelek on julkaissut tuotantoaan myös omalla nimellään sekä Sun Kil Moon -yhtyeen nimissä. Hän on vieraillut konsertoimassa Suomessa kahdesti, viimeksi elokuussa 2011.

Antti

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kasarikirja vie nostalgiselle matkalle 1980-luvulle

Henna-Kaisa Sivosen Kasarikirja vie sanoin ja kuvin värikkäälle matkalle 1980-luvulle, jota muistellaan erityisesti lasten näkökulmasta. Kasarikirjassa 1970- ja 80-luvuilla syntyneet nykyaikuiset kertovat lapsuutensa elämästä ja muistikuvista.

Muistatko vielä, millaisilla leluilla lapset leikkivät 80-luvulla? My Little Ponyt, Barbie-nuket ja Kaalimaan kakarat olivat suosittuja. Jos olet elänyt 80-luvulla, olet todennäköisesti pukeutunut neonvärisiin collegepaitoihin, hiihtareihin, ylisuuriin paitoihin ja pillifarkkuihin. Talvella ulkoleikkejä varten pukeuduttiin neonvärisiin toppahaalareihin, päässä oli tupsupipo ja jaloissa talvilenkkarit. Hiusmuodissa tytöt suosivat permanenttia, tupeerausta pöyhkeäksi ja hiukset laitettiin kiinni hiusdonitsilla. Pojat taas suosivat pysty- ja takatukkaa.

Lapset katsoivat televisiosta mm. Maija Mehiläistä, Peukaloisen retkiä, Taotaoa ja Olipa kerran elämä – sarjaa. 1980-luvun tv-ohjelmia olivat myös Spede Show, Hymyhuulet ja Pulttibois. Lastenkirjoja 1980-luvulla lukeneet muistavat varmasti Barbapapat, Miinan ja Manun, Pupu Tupunan ja Maikki Harjanteen Mintun. Vieläkö muistat, että kirjastokortit olivat pahvisia ja niihin kerättiin vuosileimoja? Kotiin saattoi tulla sellaisia lehtiä kuin Maailman vahvin nalle, Hippo, Kultapossu ja Vox. Tietokonepelejä pelattiin Commodore 64:lla.

Jos edellä mainitut asiat herättivät muistoja, kannattaa lähteä nostalgiselle matkalle Kasarikirjan avulla. Kirjaa voi lämpimästi suositella erityisesti 1980-luvulla lapsuutensa eläneille, mutta myös aivan kaikille, joita tuon ajan ilmiöt kiinnostavat.

Katja

Hae Kasarikirja kirjastosta.