Näytetään tekstit, joissa on tunniste menneisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menneisyys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Häpeä, syyllisyys ja vaikeneminen – erään irlantilaisperheen tarina

Anne Enrightin kirjassa Valvojaiset on monilla aisteilla koettuja osuvia kuvauksia. Tarkat havainnot ja kuvat välittyvät todentuntuisina lukijan iloksi. Tarina polveilee välillä eksyttäen päähenkilön ajatusten mukana, isoäidin nuoruudesta ja omasta lapsuudesta nykyhetkeen.

Nelikymppinen Veronica hakee veljensä ruumista Englannista haudattavaksi Dubliniin. Itsemurhan tehnyt hulttioveli oli juoppo ja vastuuton, silti rakastettu. Veronica taas perheenäiti, joka kokee itsensä tarpeettomaksi ja vääränlaiseksi.

Matkan aikana ja hautajaisissa Veronica pohtii lapsuutensa nolostuttavan suurperheen suhteita, omaa kasvutarinaansa ja nykyistä perhettään. Hän muistelee, kuvittelee mitä olisi voinut tapahtua, suorastaan keksii historiaa – kuinka varma kukaan voi olla, että muistot ovat todella omia, eikä kerrottuja tai kuviteltuja? Hän myös lähestyy traumaattista kokemusta, jonka koki veljensä kanssa lapsena isoäidin luona.

Häpeä, syyllisyys ja vaikeneminen ovat tulleet perheen käytännöiksi – ei kerrota äidille! Ruumiillisuus ja koskettaminen ovat ongelmallisia asioita, jotka painostavat Veronicaa. Vaikenemisen taakasta luopuminen voisi selkeyttää tilannetta.

Kirja voitti Booker-palkinnon vuonna 2007.

Heli

Hae Valvojaiset kirjastosta.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Kauhua Turusta

Stefan Nyman: Anna online (Teos)


Stefan Nymanin Anna online on moderni kauhuromaani. Kolmen turkulaisopiskelijan tiet kohtaavat ja lamput särkyvät itsestään, ja joku keskustelee mesessä, vaikkei ole edes koneen ääressä. Oikeaoppisesti tarinassa on yliluonnollisuutta ja karmivuutta, mutta myös toivoa. Turkua tuodaan hienosti esille, ja naakka astelee kirjalliselle näyttämölle kuin Poen korppi aikoinaan. Syystä tai toisesta kauhugenre ei ole Suomessa kukoistanut, vaikka siitähän voisi tulla vaikka vientituote, kuten suomalaisesta metallimusiikista. Kauhuelokuvia on tehty muutama, mutta suomalaisia kauhuromaaneja ei hevillä tule mieleen. Mika Waltari kirjoitti salanimellä Kristian Korppi muutamia kauhunovelleja 1920-luvulla. Kokonaisia romaaneja on tainnut julkaista vain joku Boris Hurtta (kauhua kirjoitetaan näköjään vain salanimellä). Jopa Ruotsista on tullut viime aikoina kehuttuja vampyyrikirjoja. Ehkä se kertoo Pohjanlahden ylittävästä kulttuuriyhteistyöstä, että pelinavauksen Suomessakin ovat tehneet suomenruotsalaiset. Toivottavasti seuraavaa suomalaista kauhuromaania ei tarvitse odotella taas vuosikymmentä.

Juha

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.