Näytetään tekstit, joissa on tunniste rock. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rock. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Välillä paistaa aurinko


Red House Painters – Retrospective 
Mark Kozelek on surullisen, hidastempoisen ja hiljaisen tarinankerronnan mestari. Kozelekin 1990-luvulla luotsaaman Red House Painters -yhtyeen kohokohdat on koottu tälle vuonna 1999 julkaistulle kokoelmalevylle. Bonuslevyllä kuullaan puolestaan aiemmin julkaisemattomia harvinaisuuksia ja live-esityksiä. Red House Paintersin alakuloisuus ja herkkyys olivat omiaan pitämään yhtyeen marginaalissa poissa suuren yleisön tietoisuudesta. Kozelekin valitusvirsissä epäonnen ja vastoinkäymisten keskelle paistaa välillä aurinko, kuten vihlovan kauniissa akustisessa kappaleessa Summer Dress. San Geronimo ratsastaa komean jylhästi Neil Youngin hengessä, seitsenminuuttinen Evil kieroilee kiehtovana ja yhtyeen tuotannon kenties kirkkaimpana helmenä loistaa kadotetun rakkauden perään haikaileva Katy’s Song. Cover-kappaleista tälle kokoelmalle on valikoitunut Kiss-laina Shock Me, jonka alkuperää ei Kozelekin käsittelyssä voi tunnistaa. Kozelek on julkaissut tuotantoaan myös omalla nimellään sekä Sun Kil Moon -yhtyeen nimissä. Hän on vieraillut konsertoimassa Suomessa kahdesti, viimeksi elokuussa 2011.

Antti

tiistai 19. lokakuuta 2010

Ihan kakaroita

Patti Smith: Ihan kakaroita

Kesällä 1967 John Coltrane kuoli. Se oli myös hippien ja rakkauden kesä. New Yorkissa kaksi nuorta taiteilijaksi pyrkivää tapaa toisensa. Tästä lähtien he kulkevat yhdessä tehden sekalaisia hommia, jotta saavat vuokrat ja ruoan maksettua. Toinen etsii arvokkaita painoksia divareista ja myy niitä kalliimmalla eteenpäin. Toinen etsii itseään myymällä itseään lomalla oleville merimiehille. Siitä huolimatta tämä on rakkaustarina. New Yorkissa tehdään taidetta ja pyöritään Andy Warholin hovin liepeillä, hotelli Chelseassa, 42. kadulla ja mesenaattien rikkaissa kodeissa. Päähenkilöiden elämä risteää Janis Joplinin, Allen Ginsbergin ja muiden 1970-luvun taiteilijoiden kanssa.

Lopuksi toisesta tulee runoilija ja rock-tähti. Toinen astuu kaapista ulos maailmankuuluksi valokuvaajaksi ja aidsin uhriksi. Ennen valokuvaajan kuolemaa runoilija lupaa hänelle kertoa heidän – Patti Smithin ja Robert Mapplethorpen – tarinan, ja se on tämä taiteilijaksi tulemista hienosti kuvaava kirja.

Patti Smith (1946–) aloitti runoilijana, mutta huomasi lausuessaan tarvitsevan usein säestystä tuekseen. Hänen ensialbuminsa Horses (1975) on yksi rockin vaikutusvaltaisimmista levyistä. Ikonisen kansikuvan on ottanut Robert Mapplethorpe. Smith levyttää yhä ja julkaisee myös runoja. Uusin runokokoelma Viattomuuden tunnusmerkit on saatavilla myös suomeksi.

Robert Mapplethorpe (1946–1989) teki ensin kollaaseja, kunnes löysi Polaroid-kameran, jolla alkoi ikuistaa itseään ja ystäviään. Myöhemmin hänen kuviensa aiheita olivat kukat, mustavalkoiset (homo)eroottiset asetelmat ja taiteilijoiden muotokuvat. Teos hänen kuvistaan löytyy myös kirjaston kokoelmista.

Juha

Hae Patti Smithin Ihan kakaroita kirjastosta.

Hae kaikki Patti Smithin levyt ja kirjat kirjastosta.

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Ratsia Pihtiputaalla

Pauli Kallio: Maalaispunkin päiväkirja (2009)

Suomen ainoa päätoiminen sarjakuvakäsikirjoittaja tekee tiliä oman punk-nuoruutensa kanssa. Nimensä mukaisesti teoksen pohjana ovat Pauli Kallion (s. 1960) päiväkirjamerkinnät 1970- ja 1980-lukujen taitteesta. Vuonna 1979 punkin tee-se-itse –kulttuuri kukoisti, kaikki punkit olivat veljiä ja siskoja keskenään ja Kallio ja moni muu eli kuuman punk-kesän.

Teos koostuu novellimaisista sarjakuvakatkelmista, muoto, jonka Kallio hallitsee. Sarjakuvan piirtäjänä on tällä kertaa Kyky Ahonen: kelvollista, sujuvaa ja toimivaa jälkeä. Katkelmien välissä on tekstiaukeamia, joilla Kallio sitoo sarjakuvan tapahtumat laajempaan kontekstiin ja muihin tapahtumiin, sekä henkilökohtaisiin että yleisiin.

Paitsi Kallion päiväkirjojen kuvitettuna versiona, Maalaispunkin päiväkirja toimii Ratsia-yhtyeen historiikkina. Pihtiputaalaisen punk-pioneerin vaiheet kerrotaan tarkemmin liiteosiossa, jossa esitellään Ratsian kokoonpanon vaiheet sekä tuotanto kappale kappaleelta. Bändin jäsenet ja muut asianosaiset muistelevat menneitä tätä kirjaa varten tehdyissä haastatteluissa. Ratsian laulajan Jyri Honkavaaran (1969-1997) vuonna 1982 Suuri Kurpitsa –lehdessä julkaistu haastattelu on mukana kaikuna menneisyydestä.

Maalaispunkin päiväkirja piirtää hyvän kuvan punkin räjäyttävästä energiasta. Kallion käsikirjoituksille tyypillisesti teoksessa on myös tummempia sävyjä: surua, haikeutta, ahdistusta sekä jälkiviisautta. Kuitenkin päällimmäiseksi tunteeksi jää vilpitön riemu ja ylpeys tuosta koetusta ajanjaksosta.
”Ilman punkkia olisin tuskin rohjennut ryhtyä kustantamaan ja käsikirjoittamaan sarjakuvia. Ilman punkkia olisin joku muu.”

Aapo 

Hae Maalaispunkin päiväkirja kirjastosta.