Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Saako tälle edes nauraa?

Claire Castillon: Kuplissa (2012)

Ranskalaisen Claire Castillonin Kuplissa –novellikokoelma sisältää  ihmissuhdemonologeja, joiden häiriintyneet päähenkilöt elävät omissa kuplissaan vain itseään ajatellen. Kuplansa sisältä ihmiset piikittelevät julmasti läheisiään ja ovat kaikin puolin itsekeskeisiä ja ilkeitä.

Silti lukiessa naurattaa ja kauhistuttaa yhtä aikaa. Huumori on niin mustaa, että lukija hämmentyy: voiko tälle edes nauraa. Castillon kirjoittaa tarkkanäköisesti ja hauskasti. Hänen tekstinsä vahvistavat mielikuvaa siitä, että nimenomaan ranskalaiset hallitsevat tämän tyylilajin: he osaavat olla samalla kertaa ronskeja, yhteiskunnallisia ja kuitenkin kepeitä.

Castillonia lukee mielellään, vaikkei yhdestäkään hänen henkilöhahmostaan voi oikein pitää. Heistä ei voi pitää, koska he ovat karikatyyrisyydestään huolimatta aivan kuin sinä tai minä huonona päivänä. He sanovat juuri sen, mitä itse kukin haluaisi joskus laukoa. Tekstit siis puhuttelevat, naurattavat ja pöyristyttävät hyvällä tavalla. Castillon  hallitsee myös tiivistämisen taidon: miksi kirjoittaakaan rönsyillen, kun voi tiiviistikin ilmaista sen mitä haluaa?

Piia

Hae Kuplissa kirjastosta.

torstai 28. kesäkuuta 2012


Nuoruudenrakkaus


Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika


Nimeltään EerikaNimeltään Eerika kertoo pohjoisessa, Luossajoen pikkukylässä kasvaneen Eerikan tarinan. Eerika kasvaa sodanjälkeisessä Lapissa yksinäisen äidin tyttärenä. Eerikan äiti, Enni, oli rakastunut sodan aikana saksalaiseen sotilaaseen, autonkuljettajakorpraali Dieteriin. Sodan päätyttyä Dieter joutui palaamaan Saksaan ja Enni jäi Suomeen. Jonkin ajan kuluttua syntyi Eerika. Sodan jälkeen saksalaissotilaan lasta ei katsota hyvällä ja lestadiolaisen uskon hengessä Enni ja Eerika suljetaan kyläyhteisön ulkopuolelle.

Enni hankkii perheelle elannon ompelemalla nukenvaatteita myyntiin tavarataloon Helsinkiin. Pienistä tuloista Enni säästää kaiken mahdollisen, jotta he voisivat muuttaa Saksaan Dieterin, Eerikan isän, luo. Dieterin lähdettyä yhteydenpito oli muutaman harvan valvontakomissiolta läpi päässeen kirjeen varassa. Eerikan ollessa 15-vuotias, oli äiti jättänyt hänelle pöydälle kirjeen. Kirjeessä äiti kertoi lähteneensä Dieterin luo Saksaan. Äiti oli järjestänyt Eerikalle muuton Tampereelle, jossa häntä olisi rautatieasemalla vastassa äidin sisko Maaretta. Tämä järjestäisi Ennille paikan kotiapulaisena. Äiti oli surullinen ja pahoitteli tekoaan. Hän kertoi, että ei jaksanut enää säästää, jotta rahaa olisi ollut myös Eerikan matkalippuun. Hänen oli pakko mennä.

Niinpä Eerika hyvästeli Maijan ja lähti ensimmäisen kerran Luossajoen pikkukylästä. Mukanaan hänellä oli eväsvoileipiä, vaatteita ja Maijan lahjoittama Emännän tietokirjasarja. Matka Kilpisjärven ja Rovaniemen kautta Tampereelle kesti toista vuorokautta.

Eerika työskenteli vuosia perheissä kotiapulaisena. Asuinpaikkana saattoi olla sänky keittiössä ja vapaa-aikaa joka toinen sunnuntai ja keskiviikkoillat. Hyviäkin asioita oli, kuten erään perheen suuri kirjahylly, jolloin Eerika oppi, ettei tietämättömyydestä ole pois muuta tietä kuin tiedon hankkiminen.

Eerikan elämäntarinan kautta herätetään kysymyksiä naisen asemasta yhteiskunnassa ja ihmisen itsemääräämisoikeudesta. Miten yhden ihmiselämän aikana maailma muuttuu, kuinka ihmisen elämä muuttuu ja miten muutokseen sopeudutaan. Kirja kertoo pienistä kipeistä kokemuksista ja arkiseen elämään piilotetuista suurista tunteista.

Nimeltään Eerika on Hilkka Ravilon yhdeksäs teos. Finlandia-palkintoehdokkaana hän oli vuonna 1997 teoksellaan Mesimarjani, pulmuni, pääskyni.

Mari

Hae Nimeltään Eerika kirjastosta.
Hae Hilkka Ravilon teokset kirjastosta.
Hae kirjoja nuoruudenrakkaudesta kirjastosta.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Z tapaa miehen, rakastutaan

Xiaolu Guo : Pieni punainen sanakirja rakastavaisille (Atena)


"Minä alien, muukalainen, niin kuin Hollywood elokuvassa Alien. Minä elää toisessa planeetassa, on hassu naama ja outo kieli." Nuori nainen tulee Kiinasta kielikouluun Lontooseen. Hänen vaikealta kuulostava nimensä lyhentyy Z-kirjaimeksi ja identiteetti on muutenkin kadoksissa. Sanakirjan avulla hän sitkeästi alkaa ottaa asioita haltuunsa. Jokainen kirjan luku on päiväkirjamerkintö, jonka otsikko on opittava sana. Z pohtii sanojen merkitystä kokemansa kautta. Z tutustuu ympäristöönsä uskaliaasti. Kulttuurierot hämmästyttävät jatkuvasti, erityisesti yksilöllisyyteen ja yhteisöllisyyteen, vapauteen ja rakkauteen liittyvät. Sillä tarina on myös se tavallinen: nainen tapaa miehen, rakastutaan. Yhteiselämä ei kuitenkaan ole helppoa. Mies tahtoo Z:n kokevan asioita myös itsenäisesti, niinpä Z lähtee rinkkoineen kiertomatkalle Eurooppaan, jossa maailma on taas aivan toisenlainen: "Täällä kaikki hautuu sakeana varhaisaamussa, ei niin kuin Englannissa. Englannin aurinko on valeaurinko, kirjallisuusaurinko." Englannin ohella Z oppii paljon elämästä ja itsestään. Opintovuoden jälkeen on päätösten aika. Suomentaja Ulla Lempiselle kirja on varmasti ollut mielenkiintoinen työ, sillä kirja kuvaa konkreettisesti Z:n kielitaitoa: alussa on paljon virheitä ja väärinkäsityksiä, mutta vähitellen ilmaisu käy yhä sujuvammaksi.

Heli

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.