Hän-jota-täytyy-totella

H. Rider Haggard: Kuolematon kuningatar 

Kirjaston varaston kätköistä löytyy oman aikansa suosikkikirjoja, kuten H. Rider Haggardin Kuolematon kuningatar (engl. alkuteos She, 1887), joka on yksi kaikkien aikojen myydyimpiä kirjoja maailmalla. Suomessa se ei ole ollut mikään jättimenestys, mutta painoksia on kertynyt kolme (1922, 1933, 1960). Haggardin tunnetuin teos meillä on Allan Quatermain-seikkailu Kuningas Salomon kaivokset, josta on erilaisissa nuorten kirjasarjoissa otettu kymmenisen painosta. Se tunnetaan myös muutamana vauhdikkaana elokuvasovituksena. Valkokankaalla kuuluisin kuolematon kuningatar eli Ayesha lienee Ursula Andress kauhustudio Hammerin versiossa vuodelta 1965. Se kertoo tarinoiden eroistakin, kun Kuningas Salomon kaivokset on vauhdikas poikakirja, niin Kuolematon kuningatar on, vaikkakin seikkailukirja, myös kauhua ja eroottisia elementtejä sisältävä pohdiskelu vallasta ja ihmiselämän rajallisuudesta.

Kirja ilmestyi 1800-luvun lopulla, jolloin ihmisten mieliä kiihotti mystinen Afrikka. ”Pimeällä mantereella” seikkaili Niilin lähteitä tai vain bisnesmahdollisuuksia etsimässä satoja tutkimusmatkailijoita. Osa palasi takaisin, ja heidän seikkailuistaan saatiin lukea päivän lehdistä jatkokertomuksina. Kuuluisimpana David Livingstone, jonka päiväkirjoista on julkaistu kiinnostava kooste myös suomeksi. Häntä lähetettiin etsimään toimittaja Henry Morton Stanley, jonka ruoskaa heiluttavasta tyylistä tuli tutkimusmatkailijoiden arkkityyppi. Kuolemattoman kuningattaren tarinaan vaikutti myös Suur-Zimbabwen raunioiden löytyminen 1870-luvulla. Näistä lähtökohdista Afrikassa muutaman vuoden asunut Haggard kehitteli tarinan kadonneesta sivilisaatiosta Afrikan viidakon kätköissä, jonne pari englantilaista herrasmiestä lähtee selvittämään toisen suvun mysteeriä.

Nimihenkilö Ayesha on valkoinen kuningatar, jota ympärillä asuvat alkuasukkaat pelokkaasti palvovat ja kutsuvat nimellä Hän-jota-täytyy-totella. Julmuuden ohella hänet tunnetaan viisaudestaan, jota hänellä on ollut aikaa kartuttaa, elihän hän jo muinaisessa Egyptissä ja Roomassa. Kaikki miehet jotka häntä silmiin katsovat tulevat hulluksi rakkaudesta, siksi hän esiintyy yleensä hunnun takana. Ayesha on yhdistetyssä julmuudessa ja haluttavuudessa kiinnostanut psykologeja Freudista ja Jungista lähtien.

Aikakaudelle tyypillisesti mustat ovat ihmissyöjiä, mutta muuten Haggard (Afrikan kävijänä) kuvaa heitä aika sympaattisesti. Kirja on mainiosti kerrottu ja tarina on jännittävä. Sen voi lukea myös yhtenä fantasiakirjallisuuden aloittajista. Päähenkilö Ayeshan on kerrottu vaikuttaneen sekä Narnia- että Taru Sormusten Herrasta -sarjojen naishenkilöihin.

Niille kovahermoisille jotka haluavat tietää minkälaista todellisuus kolonialistisen Afrikan viidakoissa oli 1800-1900-lukujen vaihteessa voi suositella seikkailukirjojen sijaan kirjoja Adam Hochschild: Kuningas Leopoldin haamu : kertomus ahneudesta, terrorista ja sankaruudesta siirtomaa-ajan Afrikassa tai Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.

Juha

Hae H. Riderin Haggardin kirjoja kirjastosta.

Valkoisen miehen taakka

Hänen kirjojensa nimet ovat monesti hieman raflaavia: Tappakaa ne saatanat, Nyt sinä kuolit ja uusimpana Tavoitteena kansanmurha. Toisaalta ruotsalaisen esseistin Sven Lindqvistin (s. 1932) erikoisalasta länsimaiden siirtomaahistoriasta voisi repiä rankempiakin otsikoita. Viimeisen parin vuosikymmenen ajan hän on keskittynyt kirjoissaan imperialismiin, rasismiin, kolonialismiin ja kansanmurhiin. Näyttää kuin hän olisi yllättäen saanut tehtäväkseen lisätä hieman valkoisen miehen syyllisyyden taakkaa. Lindqvistiä ei voi helposti lokeroida. Hän ei ole oikea historioitsija, mutta hän on loistava ja kokeellinenkin kirjoittaja, jonka kirjoissa usein sekoittuu historiankirjoitus, matkareportaasi ja päiväkirja. Tämä tekeekin kirjoista huimasti luettavampia ja kiinnostavampia kuin perinteinen historiankirjoitus. (Toisaalta tämä tekee kirjoista hankalasti luokiteltavia kirjastoissa.)

Aavikkosukeltajissa (1990) Lindqvist matkasi läpi Saharan yhdessä aiemmin aavikon lumoihin joutuneiden kirjailijoiden, kuten Antoine de Saint-Exupéryn kanssa. Seuraava teos olikin jo varsinainen ”eurooppalaisen rasismin musta kirja” ja on yhä Lindqvist tunnetuin – ja kiistellyin – kirja. Tappakaa ne saatanat (1992) sai nimensä Joseph Conradin Pimeyden sydämen (1899) yhdestä lauseesta. Kirjan nimi kuvaa sitä asennetta, jolla eurooppalaiset valloittajat suhtautuivat ”alempiin rotuihin” levittäessään sivilisaatiotaan Afrikkaan ja muualle. Afrikka jäi ainakin osittain valloittamatta, mutta esim. Kanariansaarten ja Tasmanian alkuperäiset asukkaat pyyhkäistiin pois viimeiseen mieheen. Vaikka valloittajien asenne oli tuo, löysi Lindqvist seuraavaan kirjaansa 1700–1800-luvuilta myös Rasismin vastustajia (1995). Nyt sinä kuolit – Pommien vuosisata (1999) käänsi hetkeksi huomion kansanmurhan tekijöistä niiden menetelmiin. Pian lentokoneen keksimisen jälkeen keksittiin myös, että siitähän voi tiputtaa pommeja. Kääntämällä sota kotirintaman naisia, lapsia ja vanhuksia vastaan, vihollista voitiin lyödä helpommin ja niin, että sattuu. Terra Nullius – Matkalla ei-kenenkään-maassa (2007) kertoi Australiasta ja sen aavikkojen kansan, aboriginaalien, kohtelusta. 1700-luvulla saarelle tulleiden brittien mielestä maa oli terra nullius eli se ei kuulunut kenellekään, vaikka aboriginaalit olivat asuttaneet sitä jo ehkä 50 000 vuotta. Viimeisen 200 vuoden aikana heiltä on ryöstetty maa ja lapset sekä altistettu mm. ydinkokeille. Mikä on meidän vastuu esi-isiemme rikoksista, Lindqvist kysyy. Viimeisimpään kirjaan Tavoitteena kansanmurha (2008) on koottu hänen uusimpia puheita ja esseitään. Tällä kertaa Lindqvist muistuttaa mm. miten Yhdysvallat löysi maailmanpoliisin roolinsa 100 vuotta sitten Filippiineillä. Lindqvist peräänkuuluttaa toimivaa kansainvälistä oikeutta, joka voisi estää kansanmurhat.

Juha

Rahtilaivalla maailmalle

Kyllikki Villa (s. 1923) on kääntäjä ja kirjailija, joka on 1960-luvulta alkaen kiertänyt rahtilaivoilla maailman meriä ja tehnyt matkoilla suurimman osan elämäntyöstään. Villan matkakokemukset ovat tallentuneet päiväkirjoihin, joista kaksi on julkaistu.

Vanhan rouvan lokikirja (2004) on 73-vuotiaana tehdyn Etelä-Amerikan-matkan päiväkirja, pohdiskeleva, havainnoiva ja runollis-filosofinen yksinpuhelu. Matkakirja koostuu meren, sään ja laivaelämän havainnoinnista, reittien ja aikataulujen suunnittelusta, itsetutkiskelusta ja menneiden matkojen muistelusta. Välillä Villa poikkeaa satamakaupungeissa ja antautuu kiintoisiin keskusteluihin matkatovereidensa kanssa. Vanhan rouvan lokikirja on tallennettu puhumalla äänikaseteille ja litteroitu myöhemmin kirjan muotoon. ”On se huvittavaa, että kun vanha rouva on matkalla, se käydä raahustaa tuolla varustamassa itselleen konjakkia ja puhevälineitä että voi puhella itsekseen.”

Pakomatkalla-kirjassa (2007) Villa on 68-vuotias. Hänen vaikea elämäntilanteensa tihkuu kirjan rivien väleistä ja laiva kuljettaa matkaajan ensin Lissaboniin. Siellä kaikki on auki. Tavoitteena on päästä Namibiaan tutustumaan isän lapsuusmaisemiin, mutta mitä tapahtuukaan, kun St. Helenan saari keskellä Atlanttia alkaa houkuttaa? Villa on pitänyt tätä matkaa yhtenä elämänsä käännekohdista.

Kirjoja on hätkähdyttävää lukea, koska ne tavoittavat niin hyvin laivamatkailun hitauden ja rauhan. Siinä on mietittävää valmismatkailuun tai fyysisiä äärirajoja koetteleviin extreme-seikkailuihin tottuneille. Matkalla ei ole kuitenkaan aina kivaa, uudet tuulet eivät aina tuoksukaan niin ihmeellisiltä. Laivassa kaukana kotoakin maailma on maailmaa ja koko ajan kaikki on huonosti, eikä melkein huvita. Juuri tässä on Kyllikki Villan kirjojen viehätys.

Samanlainen idea kuin Villan kirjoissa on Niina Within teoksessa Rahtilaivalla Brasiliaan : vuorotteluvapaalla Etelä-Amerikassa (2004). Täytettyään kolmekymmentä With jää vuodeksi vuorotteluvapaalle työstään, pakkaa rinkkansa ja suuntaa yksin rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan. Viiden kuukauden matkallaan hän seikkailee Brasiliassa, Amazonilla, Boliviassa ja Argentiinassa.

Laivalla Atlantin yli seilaa myös Pirkko Lindberg teoksessa SOS Tuvalu : hätähuuto paratiisista (2005). Pääpaino kirjassa ei kuitenkaan ole matkassa, vaan Tuvalun asukkaiden jokapäiväisessä elämässä, joka on uhattuna ilmastonmuutoksen myötä.

Anna

Lisää lukemista:

Ritva Hapuli: Matkalla kotona. Kyllikki Villan matkapäiväkirjoista. 2008 Marja-Leena Hakkarainen ja Tero Koistinen (toim.): Matkakirja. Artikkeleita kirjallisista matkoista mieleen ja maailmaan. 1998