Ruotsalaisen jalkapalloilijan Zlatan Ibrahimovicin omaelämäkerta Minä Zlatan Ibrahimovic on keikkunut kirjastojen varausjonojen kärjessä jo pitkään. Zlatan on kirjoittanut kirjan yhdessä David Lagercrantzin kanssa. Kirjan tyyli on autenttinen, kuin Zlatan puhuisi suoraan lukijalleen. Zlatan kertoo peliurastaan Ajaxissa, Barcelonassa ja Italiassa. Ja tietenkin Malmössä, joka pysyy aina tärkeimpänä. Kirja tarjoaa suorasukaisen näkymän myös jalkapallomaailman kulissien taakse. Seuraan jalkapalloa vain arvokisojen aikaan, mutta siitä huolimatta pääsin heti mukaan vauhtiin. Tarina koukuttaa ensi sivuista alkaen.
Kirja kertoo paitsi urheilutähdestä, myös yhteiskuntaluokista. Se, että Malmön lähiössä asuva maahanmuuttajavanhempien poika käy kaupungin keskustassa ensimmäistä kertaa neljätoistavuotiaana, on häkellyttävää joka tapauksessa, olipa kyseessä kuka tahansa. Zlatanin lapsuutta ovat lapsiaan puukauhalla lyövä äiti, tyhjä jääkaappi, pikkurikokset ja kaupungin jakautuminen paremman ja huonomman väen asuinalueisiin. Hän itse sanoo, että ilman jalkapalloa hänestä olisi todennäköisesti tullut rikollinen.
Menestys muuttaa elämää ja tuo eteen uusia tilanteita, mutta oma tausta ei unohdu. Kun Zlatan pääsee aikuisena ensimmäistä kertaa Alpeille laskettelemaan, kokemus on mielenkiintoinen: ”Perhereissu Alpeille isän ja äidin kanssa tuntui lapsuudessani yhtä realistiselta kuin matka kuuhun. St. Moritz oli paremman väen paikka. Aamiaiseksi juotiin sampanjaa. Minä istuin kalsareissa ja halusin muroja.” Vaikka sosiaalinen nousu on onnistunut, maailmankuulu jalkapallotähti kokee yhä sivullisuutta taustansa vuoksi. Sitä samaa sivullisuutta Zlatan kohtasi nuorena, kun hienostokaupunginosien lasten vanhemmat keräsivät adressia saadakseen hänet juniorijoukkueesta pois.
Kirja ei kuitenkaan surkuttele. Zlatan muistelee lähtökohtiaan lämmöllä ja itseironisesti.
Ainoa häiritsevä piirre kirjassa on huolimaton kieliasu. Kannessa alaotsikko ”minun tarinani” on oikein, mutta sivujen alareunoissa se on lipsahtanut sydäntäraastavaan ”minun historia” -muotoon. Eikö urheilijaelämäkertojen kieltä huolla kukaan? Luulisi olevan esimerkiksi tiedossa, että kansallisuussanoja ei suomen kielessä kirjoiteta isolla. Miika Nousiaisen suomennos on enimmäkseen sujuva, ja osaavana kielenkäyttäjänä hän tuskin on kielivirheistä vastuussa.
Tosin ärsyttää aivan tavattomasti, miten Nousiainen suomentaa Zlatanin kuuluisan Rosengård-lausahduksen: ”Miehen voi viedä pois Rosengårdista, mutta Rosengårdia ei voi viedä pois miehestä”. Ei noin sanota. Ei tuo ole suomea. Oikeammin olisi ”Mies voi lähteä Rosengårdista, mutta Rosengård ei lähde miehestä”. Se on suomea. Ja Zlatan osoittaa, että se on totta.
Anna
Hae Minä Zlatan Ibrahimovic kirjastosta
Tekstit
