Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. marraskuuta 2012

Pyörävarkaasta maailmantähdeksi

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimović

  Ruotsalaisen jalkapalloilijan Zlatan Ibrahimovicin omaelämäkerta Minä Zlatan Ibrahimovic on keikkunut kirjastojen varausjonojen kärjessä jo pitkään. Zlatan on kirjoittanut kirjan yhdessä David Lagercrantzin kanssa. Kirjan tyyli on autenttinen, kuin Zlatan puhuisi suoraan lukijalleen.

Zlatan kertoo peliurastaan Ajaxissa, Barcelonassa ja Italiassa. Ja tietenkin Malmössä, joka pysyy aina tärkeimpänä. Kirja tarjoaa suorasukaisen näkymän myös jalkapallomaailman kulissien taakse. Seuraan jalkapalloa vain arvokisojen aikaan, mutta siitä huolimatta pääsin heti mukaan vauhtiin. Tarina koukuttaa ensi sivuista alkaen.

Kirja kertoo paitsi urheilutähdestä, myös yhteiskuntaluokista. Se, että Malmön lähiössä asuva maahanmuuttajavanhempien poika käy kaupungin keskustassa ensimmäistä kertaa neljätoistavuotiaana, on häkellyttävää joka tapauksessa, olipa kyseessä kuka tahansa. Zlatanin lapsuutta ovat lapsiaan puukauhalla lyövä äiti, tyhjä jääkaappi, pikkurikokset ja kaupungin jakautuminen paremman ja huonomman väen asuinalueisiin. Hän itse sanoo, että ilman jalkapalloa hänestä olisi todennäköisesti tullut rikollinen.

Menestys muuttaa elämää ja tuo eteen uusia tilanteita, mutta oma tausta ei unohdu. Kun Zlatan pääsee aikuisena ensimmäistä kertaa Alpeille laskettelemaan, kokemus on mielenkiintoinen: ”Perhereissu Alpeille isän ja äidin kanssa tuntui lapsuudessani yhtä realistiselta kuin matka kuuhun. St. Moritz oli paremman väen paikka. Aamiaiseksi juotiin sampanjaa. Minä istuin kalsareissa ja halusin muroja.” Vaikka sosiaalinen nousu on onnistunut, maailmankuulu jalkapallotähti kokee yhä sivullisuutta taustansa vuoksi. Sitä samaa sivullisuutta Zlatan kohtasi nuorena, kun hienostokaupunginosien lasten vanhemmat keräsivät adressia saadakseen hänet juniorijoukkueesta pois.

Kirja ei kuitenkaan surkuttele. Zlatan muistelee lähtökohtiaan lämmöllä ja itseironisesti.

Ainoa häiritsevä piirre kirjassa on huolimaton kieliasu. Kannessa alaotsikko ”minun tarinani” on oikein, mutta sivujen alareunoissa se on lipsahtanut sydäntäraastavaan ”minun historia” -muotoon. Eikö urheilijaelämäkertojen kieltä huolla kukaan? Luulisi olevan esimerkiksi tiedossa, että kansallisuussanoja ei suomen kielessä kirjoiteta isolla. Miika Nousiaisen suomennos on enimmäkseen sujuva, ja osaavana kielenkäyttäjänä hän tuskin on kielivirheistä vastuussa.

Tosin ärsyttää aivan tavattomasti, miten Nousiainen suomentaa Zlatanin kuuluisan Rosengård-lausahduksen: ”Miehen voi viedä pois Rosengårdista, mutta Rosengårdia ei voi viedä pois miehestä”. Ei noin sanota. Ei tuo ole suomea. Oikeammin olisi ”Mies voi lähteä Rosengårdista, mutta Rosengård ei lähde miehestä”. Se on suomea. Ja Zlatan osoittaa, että se on totta.

Anna

Hae Minä Zlatan Ibrahimovic kirjastosta

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Rakkaudesta jalkapalloon




Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastosta voit tänä kesänä löytää luettavaa rakkaudesta. Kesän "Rakastan"-kirjanäyttelyssä on esillä rakkauden eri lajeja käsittelevää kaunokirjallisuutta. Kirjastonhoitajien teksteissä esitellään mm. virtuaalirakkautta, kiellettyä rakkautta, nuoruudenrakkautta ja traagista rakkautta. Tekstejä julkaistaan kesän aikana myös täällä blogissa. Sopivasti jalkapallon em-kisojen aikana aloitamme fanirakkaudella.

Rakkaudesta jalkapalloon

Nick Hornby: Hornankattila

Tiesittekö, että jalkapallo ei ole urheilua? Jalkapallo instituutiona ja ilmiönä on lähempänä kulttuuria kuin urheilua, se on osa yhteiskunnan rakennetta. Todellinen jalkapallofani rakentaa kaiken toimintansa jalkapallon ehdoilla. Toisaalta jalkapallokannattajan elämä voi kuulostaa ulkopuolisille sairauskertomukselta. Näiden seikkojen ymmärtämiseen saa oleellista apua lukemalla Nick Hornbyn teoksen Hornankattila.

Nick Hornby (s.1957) on englantilainen kirjailija, joka on saavuttanut suosiota pop-musiikkia ja jalkapalloa käsittelevillä teoksillaan. Hornby on jalkapallomies henkeen ja vereen. Kirjassaan Hornankattila hän kuvaa omakohtaisia kokemuksiaan neljännesvuosisadan aikana jalkapallofanina. Kirjan viitekehyksenä toimii kirjailijan oman seuran Arsenalin kannattaminen. Samalla kerrotaan suurista teemoista, kuten yhteiskunnan muutoksesta, aikuiseksi kasvamisesta ja tietysti jalkapallosta. Kaikki nämä teemat elävät teoksessa rinta rinnan ja lomittain.

Suhde rakastamaansa jalkapalloseuraan voi syntyä monella eri tavalla. Liekin syttymiseen vaikuttaa usein syntymäkaupunki tai suuremmissa kaupungeissa oma kaupunginosa. Jossakin päin maailmaa oma joukkue valitaan uskontokunnan mukaan. Toisinaan nämä kaikki perusteet sekoittuvat keskenään, tai oma seura saadaan verenperintönä vanhemmilta, kuten on käynyt Nick Hornbylle. Joka tapauksessa jalkapalloseuran kannattaminen on koko elämän mittainen taival, ja kun valinta on tehty, omaa seuraa ei vaihdeta.

Juhani

Jalkapalloteemasta lue myös:
• Simon Kuper: Matka pallon ympäri
• Eduardo Galeano: Jalkapallo valossa ja varjossa
• Franklin Foer: Jalkapallon maailmanselitys
• Andy Dougan: Kiovan dynamon kunnia

Hae Hornankattila kirjastosta.
Hae kaikki Nick Hornbyt kirjastosta.
Hae jalkapalloaiheisia kirjoja kirjastosta.