Jos vielä jään

Gayle Forman: Jos vielä jään

”Jos vielä jään” on elämänmakuinen, koskettava ja ajatuksia herättävä nuortenromaani. Se kertoo 17-vuotiaasta Miasta, joka perheineen joutuu pahaan auto-onnettomuuteen. Mian perheen jäsenet kuolevat ja hän joutuu sairaalaan koomapotilaaksi. Mia alkaa seurata tapahtumia sairaalassa ulkopuolisena ja näkymättömänä, ilman fyysistä kipua.

Tästä hieman erilaisesta näkökulmasta lukijalle valotetaan Mian lapsuutta ja perheen mennyttä elämää, Mian vanhempien valintoja sekä naisen lähihistoriaa. Kuoleman välittömässä läheisyydessä tärkeät ihmiset ja muistot palaavat kirkkaana mieleen nuorelle naiselle. Mialle tärkeitä asioita elämässä ovat musiikki ja sellon soittaminen sekä rakas poikakaveri Adam.

Formanin teksti on taidokasta ja oivaltavaa eikä huumorintajua ole unohdettu vakavasta aiheesta huolimatta. Punaisena lankana romaanissa on vaikea kysymys: Lähteäkö muun perheen mukana, vai jäädä taistelemaan elämään. Mialla on valta päättää elämänsä, ja elämästään.

Minna

Hae Jos vielä jään kirjastosta

Junalla halki nyky-Venäjän

Ville Haapasalo lähti TV-sarjassa matkustamaan junalla Venäjän halki. Pitkin Venäjää etupäässä junalla kuljetaan myös Natalja Kljutšarjovan pienessä kiehtovassa nykyromaanissa Kolmannessa luokassa. Tai oikeastaan kirjassa juna vie asemille, joilla vastaan tulee monenkirjava elämä.

Nikita on myötäelävä nuori mies, joka etsii menettämäänsä rakkautta - villi sielu Jasja vei hänen sydämensä - mutta matkallaan hän antaa sattumalle mahdollisuuden. Hän eläytyy kaikenlaisen elämän murjoman väen kohtaloihin. On Groznyista pommeja pakoon lähtenyt mummo, josta eivät piittaa sen enempää veljet kuin valtiokaan, on väkivallan varjossa eläviä naisia, yökerhoissa viihtyvä "papinrouva", kirkonmiehiä, aristokraatteja, roistoja. Nikita näkee kaupunkeja ja tyhjentyviä kyliä.

Piittaamattomuuden, viinan ja huumeiden, sekasorron ja väkivallan vastapainona kuitenkin kohdataan myös kyselemätöntä lämpöä ja huolenpitoa. Ja ripaus runoutta siellä täällä. Nikita ottaa kaiken vastaan paljaalla sielullaan ja yrittää tallettaa mieleensä kaikkien tarinat. Kirja huipentuu vanhusten kapinaan ja absurdiin vallankumoukseen. Kepeä, ilmava ja tunteikas näkökulma nyky-Venäjään.

Heli

Hae Kolmannessa luokassa kirjastosta.

Henkeäsalpaavaa jännitystä kuunneltavaksi

Kadonnut symboli on odotettua jatkoa professori Robert Langdonin seikkailuille, jotka alkoivat Dan Brownin menestysteoksissa Enkelit ja demonit ja Da Vinci -koodi. Äänikirjan lukee Lars Svedberg, jonka karismaattista ääntä kuulemme useissa äänikirjoissa. Pitkille automatkoille Kadonnut symboli on erinomaista kuunneltavaa viihdettä.

Dan Brown vyöryttää mahtavina "tiedostoina" tietoaan vapaamuurarien traditioista ja symboliikasta. Jos oletamme, että tiedot ovat tosia, saamme rautaisannoksen tietoa mm. Raamatun symboliikasta ja siihen kätketystä salaisesta tiedosta. Paikoitellen olen valmis myöntämään, että kysymyksenasettelut ovat syvällistä pohdintaa ihmisen olemuksesta. Onko Jumala olemassa jossain muualla vai onko
se meissä itsessämme ja omassatunnossamme. Dan Brown osoittaa monia Raamatun lauseita, jossa sanotaan, että Jumalan valtakunta on teissä itsessänne. Kaiken kaikkiaan Raamattu osoittautuu tärkeäksi lopullisessa symbolien ratkaisuissa.

Toinen taso kirjassa on sitten "henkeäsalpaavaa jännitystä joka hetki", kuten takakannen selostus kertoo. Jossain vaiheessa "henkeä salpaa", koska päähenkilö Robert Langdon on suorastaan kuollut. Eli seuraavalle automatkalle äänikirja mukaan!

Raila

Hae Kadonnut symboli kirjastosta.
Hae Dan Brownin äänikirjoja kirjastosta.
Hae Dan Brownin teoksia kirjastosta.

Esittelyssä nuorten fantasiakirjallisuutta

Dale, Anna: Noitatuulen kuiskaus
Joe on matkustamassa äitinsä uuden perheen luo. Jo junamatkalla hän törmää kummallisiin matkakumppaneihin ja joutuu hyppäämään junasta pois liian aikaisin. Siksi hän jatkaa matkaansa lainapyörällä. Joe rysäyttää vahingossa pyörällä suoraan Kalmojuuren sapattiin kuuluvan noitaryhmän majaan. Joe ystävystyy noitatyttö Twiggyn kanssa, kun he alkavat selvittää kylän outoja tapahtumia. Ystävykset alkavat jäljittää noitakäsikirjasta puuttuvaa sivua, josta tuntuu useampikin noitaryhmä olevan kiinnostunut.
Sympaattinen noitakirja, jossa on kiva tunnelma.

Duane, Diane: Haluatko velhoksi?
13-vuotias Nita löytää kirjastosta pienen punaisen opuksen, jonka kannessa lukee Haluatko velhoksi? Kirja paljastuu velhouden oppikirjaksi. Uusia taikoja opetellessaan Nita tutustuu velhopoikaan Kitiin. He saavat tehtävän löytää korvaamaton Kuutamoyön kirja, sillä jos se joutuu vääriin käsiin, on maailma tuhon oma. Nita ja Kit hyppäävät maailmanportin kautta New Yorkin toiseen todellisuuteen, pime-ään pahantahtoisten koneiden kaupunkiin, jota Tähtiensammuttaja, yksinäinen voima hallitsee.

Hanley, Victoria: Univieraiden kiviSliviian maassa ovat julmat tavat. Orjien kasvot viillellään, jotta he tietävät paikkansa. Nuori orjatyttö Maeve on ollut hyvän isännän hoidossa. Maeve myydään pahuudestaan tunnetulle uudelle isännälle, mutta karkaa äitinsä auttamansa pois. Tytön kadonnut isä on univieraita, jotka auttavat ja parantavat ihmisiä matkustamalla heidän uniinsa. Maeve lähtee etsimään isänsä kätkemää univieraiden kiveä. Se suojaa haltijaansa pimeyden voimilta. Maeve pelastaa mukaansa pienen orpopojan ja kohtaa uusia ystäviä vaarallisella matkallaan.

Horowitz, Anthony: Korpinportti
14-vuotias Matt joutuu hankaluuksiin, minkä seurauksena hänet lähetetään kasvattiperheeseen maa-laiskylään. Mattin perhe on outo ja koko kylässä on jotain pahasti pielessä. Pahoja noitavoimia on liikkeellä. Ystävällinen maanviljelijä lupaa auttaa Mattia, mutta kuolee salaperäisesti. Alkaa paljastua, että on tekeillä jotain pelottavaa, mihin Mattia aiotaan käyttää ihmisuhrina.

Jones, Diana Wynne: Liikkuva linna
Sophie on kolmesta sisaresta vanhin ja uskoo, että häntä vaivaa epäonni. Saduissakaan ei vanhin sisar koskaan menesty. Kun Erämaan noita kiroaa hänet vanhaksi naiseksi, Sophie alistuu kohtaloonsa ja sinnittelee uudessa hahmossaan. Hän hakeutuu sattumalta noita Howlin liikkuvaan linnaan ja jää avustamaan noitaa arkiaskareissa. Samalla hän haluaa selvittää Howliin liittyviä salaisuuksia. Sophie voisi vapautua kirouksestaan, jos hän paljastaa linnaa liikuttavan tulidemonin lumouksen. Liikkuvasta lin-nasta pääsee useaan eri rinnakkaismaailmaan. Paljastuu, että Howliakin vainoaa Erämaan noidan langettama kirous. Kiehtova kirja.

Mahy, Margaret: Noitavaellus
14-vuotias Laura on löytänyt itsestään yliluonnollisa voimia. Kammottava lelukauppias saa Lauran pikkuveljen Jockon valtaansa. Poika sairastuu vakavasti, sillä noita imee hänestä energiaa. Lauran koulukaveri Sorry auttaa tyttöä pelastamaan veli noidan kynsistä.

McNish, Cliff: Noidan loitsu
Rachel ja hänen pikkuveljensä Eric siepataan kotinsa kellarista toiseen maailmaan, Ithrea-planeetalle, jota hallitsee Dragwena-noita. Noita on jo vuosisatojen ajan siepannut lapsia orjikseen, jotka vanhenevat, mutta eivät kasva. Rachelilla ilmenee olevan yllättäviä taikavoimia, joita Drawena-noita aikoo käyttää hyväkseen. Rachel on myös ainoa, joka voisi pelastaa siepatut lapset. Rachel ja lapset nousevat taiseluun pahaa noitaa vastaan.

Winterson, Jeanette: Aikamyrsky
Silverin elämä muuttuu, kun hänen vanhempansa yllättäen katoavat. Tytön uusi holhooja ahnehtii tytön perintöä. Alkaa taianomaisen kellon etsintä. Ajanottajan omistaja voi hallita aikaa ja koko maailmaa. Hyvän ja pahan välisessä kilpajuoksussa on Silverillä tärkeä tehtävä.

Mielikki

Hae kirjoja kirjastosta:
Dale, Anna: Noitatuulen kuiskaus
Duane, Diane: Haluatko velhoksi?
Hanley, Victoria: Univieraiden kivi
Horowitz, Anthony: Korpinportti
Jones, Diana Wynne: Liikkuva linna
Mahy, Margaret. Noitavaellus
McNish, Cliff. Noidanloitsu
Winterson, Jeanette: Aikamyrsky

Häpeä, syyllisyys ja vaikeneminen – erään irlantilaisperheen tarina

Anne Enrightin kirjassa Valvojaiset on monilla aisteilla koettuja osuvia kuvauksia. Tarkat havainnot ja kuvat välittyvät todentuntuisina lukijan iloksi. Tarina polveilee välillä eksyttäen päähenkilön ajatusten mukana, isoäidin nuoruudesta ja omasta lapsuudesta nykyhetkeen.

Nelikymppinen Veronica hakee veljensä ruumista Englannista haudattavaksi Dubliniin. Itsemurhan tehnyt hulttioveli oli juoppo ja vastuuton, silti rakastettu. Veronica taas perheenäiti, joka kokee itsensä tarpeettomaksi ja vääränlaiseksi.

Matkan aikana ja hautajaisissa Veronica pohtii lapsuutensa nolostuttavan suurperheen suhteita, omaa kasvutarinaansa ja nykyistä perhettään. Hän muistelee, kuvittelee mitä olisi voinut tapahtua, suorastaan keksii historiaa – kuinka varma kukaan voi olla, että muistot ovat todella omia, eikä kerrottuja tai kuviteltuja? Hän myös lähestyy traumaattista kokemusta, jonka koki veljensä kanssa lapsena isoäidin luona.

Häpeä, syyllisyys ja vaikeneminen ovat tulleet perheen käytännöiksi – ei kerrota äidille! Ruumiillisuus ja koskettaminen ovat ongelmallisia asioita, jotka painostavat Veronicaa. Vaikenemisen taakasta luopuminen voisi selkeyttää tilannetta.

Kirja voitti Booker-palkinnon vuonna 2007.

Heli

Hae Valvojaiset kirjastosta.

Paimentolaisesta huippumalliksi ja YK:n erityislähettilääksi

Aavikon kukka kertoo Waris Dirien uskomattomaton tarinan. Waris vietti lapsuutensa Somaliassa paimentolaisperheessä. Kun Waris on vain 5-vuotias, hänet ympärileikataan. Warisin ollessa 13-vuotias, yrittää Warisin isä naittaa hänet 60-vuotiaalle miehelle, mutta Waris nousee kapinaan ja karkaa. Hän kävelee yksin läpi aavikon Mogadishuun, josta hänet lähetetään Lontooseen kotiapulaiseksi. Lontoossa eräs valokuvaaja kiinnittää huomiota Warisin kauneuteen. Siitä alkaa Warisin tie muotimaailman huipulle. Malliuransa huipulla Waris päättää eräässä haastattelussa kertoa ympärileikkauksestaan, jolloin YK pyytää hänet mukaan taisteluun naisten ympärileikkausten lopettamiseksi. Niin Warisista tulee naisten oikeuksien puolesta puhuva aktivisti.

Kirjan tärkein sanoma on se, kuinka ympärileikkaus vaikuttaa henkisesti ja fyysisesti naisen koko loppuelämään. Kirja on myös erittäin vaikuttava kuvaus naisten asemasta somalialaisessa paimentolaiskulttuurissa ja siitä, kuinka sopeutuminen onnistuu täysin erilaiseen kulttuuriin. Kirjasta on tehty myös elokuvaversio vuonna 2009. Aavikon kukka on ihmisoikeuksien puolustajan järkyttävän omakohtainen puheenvuoro.

Katja

Hae Aavikon kukka kirjastosta

Boheemielämää! Sarjakuvaa Pariisin boheemitaiteilijoista

Boheemielämää! Loppuvuodesta 2009 julkaistiin suomeksi kaksi mielenkiintoista sarjakuvaa vuosisadan alun Pariisin boheemitaiteilijoista. Kiki (Alice Prin 1901 -1953) toimi taiteilijoiden mallina ja yökerholaulajana. Hän oli kuin 1920-luvun Pariisin taide-elämän ruumiillistuma: hilpeä, vauhdikas ja paheellinen. Pascin (Julius Mordecai Pincas 1885 -1930) oli tuottelias ja yleisön suosion suhteen menestynyt taiteilija, ja yhtä lailla etevä tuhlaamaan taiteellaan ansaitsemansa rahat itsensä ja ystäviensä viihdyttämiseen.

Teoksilla on muutakin yhteistä kuin tapahtuma-aika ja -paikka. Molemmat ovat selkeästi pitkällisen taustatutkimuksen hedelmiä. Rakenne on molemmissa novellimainen. Kummassakaan ei kaihdeta päähenkilöiden julkeaa seksuaalisuutta, mikä varoituksen sanana herkim-mille lukijoille mainittakoon. Toisaalta seksikuvaukset ja paljas pinta eivät ole missään nimessä itseisarvoisia, vaan palvelevat tarinaa.


Erojakin on: piirrostyyli Kikissä on hyvin selkeä ja viimeistelty, kun taas Pascinissa Sfar selkeästi on ottanut vaikutteita päähenkilöltään. Välillä kuvat ovat kuin nopeita luonnoksia, välillä Sfar on käyttänyt leveää pensseliä, välillä ohutta terää. Tarinan tasolla Kikissä käydään läpi koko Kikin elämänkaari, kun taas Pascinissa sarjakuvan tapahtumat kattavat vain pienen jakson päähenkilön elämästä.

Seksin ja juopottelun savuverhon alta paljastuu myös muita teemoja. Boheemielämä ei ole pelkkää ilonpitoa, vaan myös sydänsuruja ja traagisia kohtaloita. Lisäksi molemmissa teoksissa saadaan aimo annos taiteen filosofiaa ja taidehistoriaa. Varsinkin Kikissä taiteilijuuden teema nousee esiin. Siihen kytkeytyy myös sukupuolikysymys: Kiki oli itsenäinen nainen aikana ja ympäristössä, jossa ei todellakaan ollut totuttu itsenäisiin naisiin.

Aapo

Hae Kiki – Montparnassen kuningatar kirjastosta
Hae Pascin kirjastosta

Elohuvia: elokuvateatterien kotimainen kulta-aika

Elokuvat saapuivat Suomeen yllättävän varhain. Kun Lumièren veljekset olivat esitelleet kinematografinsa Pariisissa, puolen vuoden päästä samaa ihmettä näytettiin jo Helsingissä, vuosi oli 1896. Aluksi eläviä kuvia esitettiin tilapäistiloissa. Operatöörit kiersivät maata esityksineen ja Jyväskylässä moista ihmettä päästiin katsomaan jo1899.
Ensimmäinen elokuvateatteri avattiin Helsingissä vuonna 1901. Jyväskylässä avattiin Maat ja Kansat -teatteri 1907, seuraavana vuonna aloittivat Työväen elävät kuvat sekä Opiksi ja Huviksi, jonka suunnitteli arkkitehti Yrjö Blomstedt – tuo rakennus purettiin 1920-luvulla. Asemakadulla on ollut eksoottinen elokuvateatteri Salome, joka purettiin 70-luvulla. Kauppakadulla olleeseen Suomi-teatteriin teki Oskari Raja-aho (Kirkkopuiston Neito-patsaan veistäjä) patsaat valkokankaan molemmin puolin. Elohuvi, jonka moni nykyisistäkin jyväskyläläisistä muistaa, perustettiin Väinönkadulle 40-luvulla. Se olikin fiini paikka ylellisine sisutuksineen. Muutoksia koki sekin vuosien varrella. Tämä ja paljon muuta selviää Outi Heiskasen kirjasta Elohuvia: elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Kirjan sisällöstä Jyväskylä toki on vain pieni osa.
Heiskanen on KAVA:n eli Kansallisen auviovisuaalisen arkiston (ent. Elokuva-arkisto) viestintäpäällikkö. Kirja on katsaus elokuvan varhaisvaiheisiin muutamissa Suomen kaupungeissa, mutta ennen kaikkea elokuvateattereiden kulttuurihistoriaa. Kirjan kuvia katsoo mielikseen. Sellaiselle, joka yhä mieluiten katsoo elokuvat teatterissa, tulee väkisinkin haikea mieli siitä, miten monet hienot elokuvateatterit, jotka toivat arkeen ripauksen juhlaa, on purettu tai muutettu toisenlaiseksi.

Heli

Hae Elohuvia kirjastosta.

Merete Mazzarella: Illalla pelataan Afrikan tähteä – isovanhemmista ja lapsenlapsista

Ei ole helppoa olla mummo nykypäivänä. Pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Merete Mazzarella piirtää monipuolisen kuvan isovanhemmuudesta. Hän käyttää esimerkkeinä kaunokirjallisuutta ja tutkimuksia, mutta ennen kaikkea omia kokemuksiaan. Kirjan punaisena lankana on kertomus Mazzarellan suhteesta omiin lapsenlapsiinsa. Lisäksi hän muistelee omia isovanhempiaan ja tarinoita kaukaisemmistakin esi-isistä ja –äideistä.

Teos on esseetyyppinen pohdiskelu, jossa on vahvasti kaunokirjallinen ote. Teksti imee hyvin mukanaan. Kirja sisältää valtavan määrän tarkkanäköisiä huomioita, pieniä ja suuria yksityiskohtia tästä maailmasta. Mazzarellalla on hämmentävän avoin tapa kertoa henkilökohtaisista asioistaan, kokemuksistaan ja tunteistaan. Myös hänen lähiomaisensa on asetettu lukijan suurennuslasin alle, mikä tuntuu eettisesti arveluttavalta, varsinkin sen takia, että heitä ei aina kuvata kovin myönteisessä valossa. Tästä huolimatta lukemisesta ei tule likainen olo, mikä johtuu ehkä ennen kaikkea siitä, että Mazzarellan katse ja analyysi kohdistuu ankarimmin häneen itseensä.

Tämä ei ole ruusunpunainen kirja isovanhemmuuden tai isovanhempien ihanuudesta. Tämä on surullinen, haikea ja viiltävä kertomus elämän raadollisuudesta, mutta aivan varmasti myös lohduttavaa luettavaa kaikille, joilla on ollut ongelmia lähisuhteissa. Monessa kohtaa lukija saa myös nauraa, vapautuneesti ja vilpittömästi. Kirjoittajan rehellisyys itseään ja muita kohtaan tekee kirjasta aidon. Tämä kirja ajatteluttaa ja viihdyttää, myös muita kuin isovanhempia.

Aapo

Hae Illalla pelataan Afrikan tähteä kirjastosta
Hae Merete Mazzarellan teoksia kirjastosta

Kasarikirja vie nostalgiselle matkalle 1980-luvulle

Henna-Kaisa Sivosen Kasarikirja vie sanoin ja kuvin värikkäälle matkalle 1980-luvulle, jota muistellaan erityisesti lasten näkökulmasta. Kasarikirjassa 1970- ja 80-luvuilla syntyneet nykyaikuiset kertovat lapsuutensa elämästä ja muistikuvista.

Muistatko vielä, millaisilla leluilla lapset leikkivät 80-luvulla? My Little Ponyt, Barbie-nuket ja Kaalimaan kakarat olivat suosittuja. Jos olet elänyt 80-luvulla, olet todennäköisesti pukeutunut neonvärisiin collegepaitoihin, hiihtareihin, ylisuuriin paitoihin ja pillifarkkuihin. Talvella ulkoleikkejä varten pukeuduttiin neonvärisiin toppahaalareihin, päässä oli tupsupipo ja jaloissa talvilenkkarit. Hiusmuodissa tytöt suosivat permanenttia, tupeerausta pöyhkeäksi ja hiukset laitettiin kiinni hiusdonitsilla. Pojat taas suosivat pysty- ja takatukkaa.

Lapset katsoivat televisiosta mm. Maija Mehiläistä, Peukaloisen retkiä, Taotaoa ja Olipa kerran elämä – sarjaa. 1980-luvun tv-ohjelmia olivat myös Spede Show, Hymyhuulet ja Pulttibois. Lastenkirjoja 1980-luvulla lukeneet muistavat varmasti Barbapapat, Miinan ja Manun, Pupu Tupunan ja Maikki Harjanteen Mintun. Vieläkö muistat, että kirjastokortit olivat pahvisia ja niihin kerättiin vuosileimoja? Kotiin saattoi tulla sellaisia lehtiä kuin Maailman vahvin nalle, Hippo, Kultapossu ja Vox. Tietokonepelejä pelattiin Commodore 64:lla.

Jos edellä mainitut asiat herättivät muistoja, kannattaa lähteä nostalgiselle matkalle Kasarikirjan avulla. Kirjaa voi lämpimästi suositella erityisesti 1980-luvulla lapsuutensa eläneille, mutta myös aivan kaikille, joita tuon ajan ilmiöt kiinnostavat.

Katja

Hae Kasarikirja kirjastosta.