Aavikon kukka kertoo Waris Dirien uskomattomaton tarinan. Waris vietti lapsuutensa Somaliassa paimentolaisperheessä. Kun Waris on vain 5-vuotias, hänet ympärileikataan. Warisin ollessa 13-vuotias, yrittää Warisin isä naittaa hänet 60-vuotiaalle miehelle, mutta Waris nousee kapinaan ja karkaa. Hän kävelee yksin läpi aavikon Mogadishuun, josta hänet lähetetään Lontooseen kotiapulaiseksi. Lontoossa eräs valokuvaaja kiinnittää huomiota Warisin kauneuteen. Siitä alkaa Warisin tie muotimaailman huipulle. Malliuransa huipulla Waris päättää eräässä haastattelussa kertoa ympärileikkauksestaan, jolloin YK pyytää hänet mukaan taisteluun naisten ympärileikkausten lopettamiseksi. Niin Warisista tulee naisten oikeuksien puolesta puhuva aktivisti.
Kirjan tärkein sanoma on se, kuinka ympärileikkaus vaikuttaa henkisesti ja fyysisesti naisen koko loppuelämään. Kirja on myös erittäin vaikuttava kuvaus naisten asemasta somalialaisessa paimentolaiskulttuurissa ja siitä, kuinka sopeutuminen onnistuu täysin erilaiseen kulttuuriin. Kirjasta on tehty myös elokuvaversio vuonna 2009. Aavikon kukka on ihmisoikeuksien puolustajan järkyttävän omakohtainen puheenvuoro.
Katja
Hae Aavikon kukka kirjastosta
Vinyyliä!
-
Kirjastojen suljettujen ovien takana tehdään töitä. Se onnistuu ilman
asiakkaitakin, uskokaa pois. Tosin tärkein työkalumme, kirjastojärjestelmä,
on päivit...
11 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti