Tarina lamavuosien New Yorkista

Amor Towles: Seuraelämän säännöt.

Kirja on sujuvasti kulkeva, viileä tarina New Yorkista 1930-luvun lopulta, juuri ennen sotaa. Päähenkilö on Katey Kontent, teräväpäinen ja tarkkanäköinen nuori nainen, joka tienaa niukkaa toimeentuloaan konttorissa. Hän onnistuu ystävänsä Evelynin kanssa ujuttautumaan Manhattanin rahakkaiden seurapiireihin nuoren pankkiirin avulla. Tinker, tämä nuori leijona, tavataan sattumalta uudenvuoden yönä nuutuneessa jazzklubissa. Alkaa ylellisen hauskanpidon aika.
Täydellisen miehen huomiosta kamppaillaan enemmän tai vähemmän peitellysti. Katey tosin tarkkailee kaiken aikaa hiukan syrjemmällä, ja alkaa väkisinkin huomata asioita, jotka antavat aihetta arvioida tilannetta uudelleen. Eräästä hilpeästä illasta seuraa onnettomuus, joka lukitsee kolmikon suhteen, sitten jokainen onkin onneton omalla tavallaan. Kirja on kertomus selviytyjästä, uuden sukupolven naisesta, joka ei tyydy osaansa eikä jää myöskään vellomaan tunteisiin. Kertomus on viihtyisä, mutta hiukan etäinen. Vahva ajan ja erityisesti paikan tuntu siinä kyllä on.

Heli

Hae Seuraelämän säännöt kirjastosta.

Pyörävarkaasta maailmantähdeksi

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimović

  Ruotsalaisen jalkapalloilijan Zlatan Ibrahimovicin omaelämäkerta Minä Zlatan Ibrahimovic on keikkunut kirjastojen varausjonojen kärjessä jo pitkään. Zlatan on kirjoittanut kirjan yhdessä David Lagercrantzin kanssa. Kirjan tyyli on autenttinen, kuin Zlatan puhuisi suoraan lukijalleen.

Zlatan kertoo peliurastaan Ajaxissa, Barcelonassa ja Italiassa. Ja tietenkin Malmössä, joka pysyy aina tärkeimpänä. Kirja tarjoaa suorasukaisen näkymän myös jalkapallomaailman kulissien taakse. Seuraan jalkapalloa vain arvokisojen aikaan, mutta siitä huolimatta pääsin heti mukaan vauhtiin. Tarina koukuttaa ensi sivuista alkaen.

Kirja kertoo paitsi urheilutähdestä, myös yhteiskuntaluokista. Se, että Malmön lähiössä asuva maahanmuuttajavanhempien poika käy kaupungin keskustassa ensimmäistä kertaa neljätoistavuotiaana, on häkellyttävää joka tapauksessa, olipa kyseessä kuka tahansa. Zlatanin lapsuutta ovat lapsiaan puukauhalla lyövä äiti, tyhjä jääkaappi, pikkurikokset ja kaupungin jakautuminen paremman ja huonomman väen asuinalueisiin. Hän itse sanoo, että ilman jalkapalloa hänestä olisi todennäköisesti tullut rikollinen.

Menestys muuttaa elämää ja tuo eteen uusia tilanteita, mutta oma tausta ei unohdu. Kun Zlatan pääsee aikuisena ensimmäistä kertaa Alpeille laskettelemaan, kokemus on mielenkiintoinen: ”Perhereissu Alpeille isän ja äidin kanssa tuntui lapsuudessani yhtä realistiselta kuin matka kuuhun. St. Moritz oli paremman väen paikka. Aamiaiseksi juotiin sampanjaa. Minä istuin kalsareissa ja halusin muroja.” Vaikka sosiaalinen nousu on onnistunut, maailmankuulu jalkapallotähti kokee yhä sivullisuutta taustansa vuoksi. Sitä samaa sivullisuutta Zlatan kohtasi nuorena, kun hienostokaupunginosien lasten vanhemmat keräsivät adressia saadakseen hänet juniorijoukkueesta pois.

Kirja ei kuitenkaan surkuttele. Zlatan muistelee lähtökohtiaan lämmöllä ja itseironisesti.

Ainoa häiritsevä piirre kirjassa on huolimaton kieliasu. Kannessa alaotsikko ”minun tarinani” on oikein, mutta sivujen alareunoissa se on lipsahtanut sydäntäraastavaan ”minun historia” -muotoon. Eikö urheilijaelämäkertojen kieltä huolla kukaan? Luulisi olevan esimerkiksi tiedossa, että kansallisuussanoja ei suomen kielessä kirjoiteta isolla. Miika Nousiaisen suomennos on enimmäkseen sujuva, ja osaavana kielenkäyttäjänä hän tuskin on kielivirheistä vastuussa.

Tosin ärsyttää aivan tavattomasti, miten Nousiainen suomentaa Zlatanin kuuluisan Rosengård-lausahduksen: ”Miehen voi viedä pois Rosengårdista, mutta Rosengårdia ei voi viedä pois miehestä”. Ei noin sanota. Ei tuo ole suomea. Oikeammin olisi ”Mies voi lähteä Rosengårdista, mutta Rosengård ei lähde miehestä”. Se on suomea. Ja Zlatan osoittaa, että se on totta.

Anna

Hae Minä Zlatan Ibrahimovic kirjastosta

Jumalan vihan ruoska

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska – Suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697

Jumalan vihan ruoska on erinomainen kuvaus suurten nälkävuosien ajan Suomesta; traagisesta arjesta, ihmisten yrityksistä pysyä hengissä sekä rikoksista ja julmuuksista, joihin nälkä lopulta johti. Kirja onkin ensimmäinen moderni tutkimus näistä Suomen historian kaikkein synkimmistä vuosista, joiden aikana jopa kolmannes kansasta kuoli nälän tai kulkutautien seurauksena.

Mirkka Lappalainen kirjoittaa selkeästi, kiinnostavasti ja lukijan mukaansa tempaavasti. Hän kuvaa tapahtumat tasapainoillen oivallisesti yleisemmän pohdinnan ja esimerkkien välillä. Tarinat yksittäisten ihmisten kohtaloista pitävät lukijan mielenkiintoa yllä ja konkretisoivat, selittävät tapahtumia. Kolmensadan vuoden takaiset maisemat ja tavallisten ihmisten kohtalot heräävät eloon ja hetkittäin kirjaa lukee kuin karmivaa jännityskertomusta, saaden samalla kuin huomaamatta valtavan määrän historiatietoa.

Kirja antaa, aikakaudesta etukäteen tietämättömällekin, selkeän kokonaiskuvan vuosien 1695–1697 tapahtumista ja nälänhätään vaikuttaneista tekijöistä.  Lähteinä on käytetty kirjallisuuden ohella mm. oikeudenkäyntipöytäkirjoja sekä aikakauden virkamiesten ja diplomaattien kirjeitä. Lappalainen on palkittu ja arvostettu uuden sukupolven tarinavetoinen historiantutkija, jonka erityisosaamisaluetta on 1500–1600- lukujen Suomi.

Piia

Hae Jumalan vihan ruoska kirjastosta.

Hae Mirkka Lappalaisen kirjat kirjastosta.

Grönlanti ja dekkari

Peter Høegin menestysromaani  Lumen taju ilmestyi 1992 Tanskassa, suomeksi  heti seuraava vuonna 1993. Kirja on ollut menestys myös Euroopan ulkopuolella, teos nousi aikanaan Yhdysvaltain bestsellerlistalle, ja kustantajat kävivät sen pokkarioikeuksista kiivasta huutokauppaa.

Kirjan päähenkilö on energinen 37-vuotias  Smilla Jaspersen, jonka äiti on eskimo ja isä tanskalainen tutkija. Smilla elää Kööpenhaminassa, jonne hän on muuttanut äitinsä kuoleman jälkeen. Hän elää kahden kulttuurin rajalla, ja hän näkee ympäristönsä usein eri silmin kuin valtaväestö. Kirjan tapahtumat lähtevät käyntiin, kun Smilla kiinnostuu pienen eskimopoika Esajaksen kuolemantapauksesta. Tapauksen tutkiminen vie hänet takaisin Grönlantiin ja sen jäätiköille.

Lumen taju on sijoitettu kaupunginkirjastossa dekkareihin, mutta se voisi olla myös yleisessä kaunokirjallisuudessa. Kirjan henkilökuvat on huolella rakennettu, ja kirja sisältää myös elämänpohdintoja, joita ei yleensä dekkareissa ole. Yhteiskuntakriittisyys, joka on yleistä pohjoismaisissa dekkareissa,  tulee esille myös Høegin kirjassa. Lumen taju on kirja, joka ehdottomasti kannattaa lukea, jollei sitä vielä ole lukenut

Peter Høeg työskenteli ennen kirjailijauraansa  mm. balettitanssijana sekä merimiehenä. Lumen taju oli hänen kansainvälinen läpimurtonsa. Hän on perustanut Lolwe-säätiön, jolle hän lahjoittaa huomattavan osan tuloistaan. Säätiö rahoittaa naisten ja lasten tukemiseen tarkoitettuja hankkeita Afrikassa ja Tiibetissä. Time-lehti valitsi hänet yhdeksi eurooppalaisista sankareista. Sana Lolwe tarkoittaa äärettömyyttä, joka avautuu Victoriajärven yli länteen, taivaan ja maan kohtaamispaikkaan. Sana on luo-heimon kieltä. Kieli on Høegin kenialaisen puolison äidinkieli.

Tuija

Hae Lumen taju kirjastosta.

Hae kaikki Høegit kirjastosta.

Kaksi jokea kohtaavat.

Pohjoismainen kirjastoviikko osa 5. - Skáidi: Where the rivers meet
Skáidi on duo, jonka muodostavat norjalaiset Inga Juuso ja Steinar Raknes. Juuso on maailman ainoa ammattijoikaaja: hän nimittäin toimii Tromssan lääninjoikaajana. Raknes taas on basisti, säveltäjä ja yksi Norjan huomattavimmista jazz-muusikoista.

Skáidi-sana on saamea ja tarkoittaa paikkaa, jossa kaksi jokea kohtaavat. Skáidi-yhtyeessä joiku ja jazz-basso kohtaavat toisensa ylpeinä ja vahvasti omillaan seisten. Juuson joiun tai Raknesin kontrabasson voisi irrottaa omiksi raidoikseen ja ne toimisivat varmasti niinkin. On kuin kaksi eri maailmaa olisi laitettu päällekkäin, mutta lopputulos soi kuitenkin luontevasti yhteen.

Kansanperinteeseen ja jazziin molempiin kuuluu improvisointi. Tällä levyllä Juuso ja Raknes heittäytyvät muutamissa kappaleissa kokeilemaan ilmaisun rajoja oikein urakalla. Juuso ärisee, murisee ja hakee nasaaleja yläsäveliä tavalla, joka ei varmasti ole kaikkien kuuntelijoiden mieleen. Avoimin mielin kuunneltuna nämä kappaleet kuitenkin herättävät vahvoja mielikuvia yhdessä kappaleiden nimien kanssa (esimerkiksi ”Karhu” tai Revontulet”). Ja onhan niissä toki oma huumorinsakin.

Aapo

Hae Skáidin Where the rivers meet kirjastosta.

Saamelaissuvun tarina

Pohjoismainen kirjastoviikko osa 4. - Annica Wennström: Lapinkylä - sukutarina

Ruotsin Lappiin sijoittuva, usealla aikatasolla liikkuva romaani kertoo saamelaissuvun naisten vaiheista neljän sukupolven aikana. Saamelaistyttö Njennan tarina alkaa 1860-luvulta. Sen myötä avautuu saamelaiskulttuuri, jossa toinen todellisuus maahisineen, keijukaisineen ja esi-isineen on koko ajan läsnä. Saamelaisten elinpiiri on kuitenkin joutumassa ahtaalle: uudisasukkaita muuttaa aivan kotinurkille eikä Njennankaan perhe välty hankaluuksilta. Onnettomien tapahtumien seurauksena myös Njennan tulevaisuus muodostuu toisenlaiseksi kuin hän olisi toivonut. Samalla alkaa puhumattomuuden perinne, jolla on kauaskantoiset seuraukset sukupolvien yli. Njennan jälkeläisten elämää seurataan myös 1900-luvun alussa ja 1950-luvulla. Nykypäivää edustaa nuori nainen, joka tekee matkan pohjoiseen yrittäen saada selkoa sukujuuristaan ja siitä miksi suvun historia on kuoliaaksi vaiettu. Kirja kertoo ulkopuolisuudesta ja oman identiteetin löytämisestä. On kuuluttava johonkin ja löydettävä oma paikkansa sukupolvien ketjussa.

Mirja

Hae Lapinkylä kirjastosta

Puluboi ja poni.

Pohjoismainen kirjastoviikko osa 3. - Veera Salmi: Puluboin ja ponin kirja

Esikoiskirjailija, lastentarhanopettaja Veera Salmen Puluboin ja ponin kirja on pulun ja poniksi haluavan tytöt yhteinen kirja: ”Poni ja minä teimme tämän kiljan yhdessä, kun meistä tuli sattumalta lakkaita ystävia ja läheisiä naapuleita. Tämä on sellainen hulja kilja, jossa kellotaan monen monta kalkaamistapausta. Aika moni tässä kiljassa myös munii.” Salmen kirja edustaa aivan uudenlaista tapaa kirjoittaa lapsille. Se on kirjoitettu lasten kielellä, noin 6-10 –vuotiaiden lasten huumorintajua ruokkien ja tukien, vaativia aikuisia lukijoita suinkaan unohtamatta. Kirja toimii parhaiten ääneen luettuna ja sitä onkin saatavana myös äänikirjana, kertojana toimii Vesa Vierikko. Hassuttelun sivussa käsitellään vaikeitakin aiheita, mutta lämminhenkisesti ja luonnollisesti, liikaa selittämättä tai tuputtamatta. Kyseessä on siis erilainen, hysteerisen hauska, tutustumisen arvoinen lastenkirja, kenties jopa klassikkoainesta.

Piia

Hae Puluboin ja ponin kirja kirjastosta

Tanskalainen menestysdekkari

Pohjoismainen kirjastoviikko osa 2. - Lotte ja Søren Hammer: Kaikella on hintansa
 
”Näköala oli huikea, erikokoiset jäälautat keinuivat verkalleen kylmänsinisessä vedessä ja rosoisenvalkoiselta muurilta näyttävä jäätikkö heijasti kesäauringon valoja ja pakotti siristämään silmiä. Silloin tällöin kirkasta ilmaa halkoi kumea jylinä, kun jäätiköstä irtosi jäävuori.”
Näin alkaa tanskalaisten Lotte ja Søren Hammerin kirjoittama dekkari Kaikella on hintansa. Kirjan alkutapahtumat sijoittuvat Grönlantiin, ja Grönlanti tulee esille myös myöhemmin, kun Kööpenhaminan rikospoliisissa aloitetaan tutkimaan rikosylikomisario Konrad Simonsenin johdolla usean nuoren naisen katoamisia, joiden yhteisenä tekijän on uhrien samannäköisyys. Tanskalaisten Lotte ja Søren Hammerin teos on Konrad Simonsenista ja hänen murharyhmästään kertovan dekkarisarjan toinen osa. Ensimmäinen osa, Saastat, ilmestyi suomeksi viime vuonna.

Dekkarin lukija saa seurata tapahtumien kulkua murharyhmän työskentelyn kautta. Kirjan jännitys kasvaa koko ajan aivan loppusivuille saakka, vaikka lukija saakin tietää tapahtumista jo alkupuolella kirjaa tavallista enemmän. Joillekin lukijoille tapahtumat voivat olla realistisuudessaan myös ahdistavia.

Kirjoillaan tanskalaiset sisarukset Lotte ja Søren Hammer ovat nousseet pohjoismaisten laatudekkaristien joukkoon. Kirjat ovat suosittuja, Kaikella on hintansa -teoksen käännösoikeudet on myyty jo 19 maahan.

Tuija

Hae Kaikella on hintansa kirjastosta

Kaksi neulovaa miestä

Pohjoismainen kirjastoviikko osa 1. - Arne & Carlos 


Neulova mies on uutinen. Kaksi neulovaa miestä ovat maailmanlaajuinen hitti.


Norjalais-ruotsalainen muotisuunnittelijakaksikko on iskenyt puikkonsa kultasuoneen. Heidän ensimmäinen kirjansa joulupalloista valloitti ensin norjalaiset heti kohta muun maailman. Seuraavassa kirjassa joulupallo-ohje venytettiin pääsiäismuniksi. Viimeisimmässä kirjassa neulotaan näköisnukkeja.

Arne ja Carlos ovat kirjoissaan ja esiintymiskiertueillaan luoneet itsestään ja elämäntavastaan brändin. Heidän kotinsa, vanha asemarakennus Oslon lähellä, saa merkittävän osan kirjojen kuvituksissa ja heitä esittelevissä YouTube-klipeissä. Tämä voisi laukaista vastareaktion, elleivät Arne ja Carlos olisi todella sympaattisen tuntuisia kavereita.

Tässä ei ole kysymys mistään mullistavasta käsityöalan uutuudesta. Neulontaohjeet ovat yksinkertaisia ja ohjeissa lähdetään liikkeelle perusasioista. Kirjojen suurin ansio sympaattisen brändin ohella on innostavuus: helppoja ohjeita on matala kynnys kokeilla ja valmiit tuotokset ovat pieniä ja sopivia lahjoiksi.

Arne & Carlos –kirjat löytyvät kirjaston tietokannasta Arnen sukunimellä Nerjordet.

Aapo

Hae Arnen ja Carlosin kirjat kirjastosta.

Kolme tarinaa toivosta, rakkaudesta ja ystävyydestä

Cecilia Samartin:  Señor Peregrino - Nora & Alicia - Kaunis sydän

Cecilia Samartin on kuubalaissyntyinen kirjailija, joka käsittelee kolmessa romaanissaan latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten elämää Yhdysvalloissa. Tarinat ovat fiktioita, mutta Samartin tietää mistä kirjoittaa, sillä hän on itse perheineen paennut Fidel Castron hallintoa Kuubasta Yhdysvaltoihin.

Samartinin ensimmäinen romaani on Señor Peregrino. Tarinan päähenkilö on Jamilet, nuori meksikolainen nainen, jota syrjitään syntymämerkin vuoksi. Ahdasmielisen kotikylän asukkaat pitävät valtavaa verenpunaista merkkiä itsensä paholaisen tekosina. Jamilet pakenee Yhdysvaltoihin, saa työpaikan mielisairaalasta ja hoidettavakseen kiukkuisen señor Peregrinon. Hankalan alun jälkeen vanha espanjalaismies avautuu pikku hiljaa hoitajalleen. Hänen elämäntarinaansa kuunnellessaan Jamilet alkaa tarkastella omaakin elämäänsä uudesta näkökulmasta.

Toinen romaani Nora & Alicia on kertomus kahden tytön ystävyydestä ja kohtaloista Kuuban vallankumouksen melskeissä. Nora ja Alicia ovat serkukset ja parhaat ystävykset, joiden huolettoman elämän sisällissota ja Castron valtaannousu muuttavat peruuttamattomasti. Noran perhe pakenee Yhdysvaltoihin, kun taas Alicia jää perheineen Kuubaan. Ystävyys kestää, vaikka tyttöjen elämät kulkevat täysin erilaisiin suuntiin ja yhteydenpito on välimatkan ja sensuurin vuoksi vaikeaa.

Kaunis sydän on tarina Anasta, joka rakastettunsa kuolinvuoteen äärellä muistelee elämäänsä. Ana on paennut sodan jaloista El Salvadorista Yhdysvaltoihin ryhtyäkseen nunnaksi, mutta onkin päätynyt lastenhoitajaksi vauraaseen kalifornialaiseen perheeseen. Ana onnistuu tuomaan perheelle siltä puuttuvaa rakkautta ja iloa ja löytää lopulta myös oman onnensa.

Cecilia Samartin kirjoittaa koskettavasti ja saa lukijan kiintymään henkilöhahmoihinsa. Samalla kirjat tarjoavat lukijalle kurkistusikkunan latinalaisen Amerikan lähihistoriaan ja poliittisten selkkausten vaikutuksiin yksittäisten ihmisten ja perheiden elämään. Traagisista tapahtumista huolimatta Samartinin kirjat ovat selviytymistarinoita, jotka huokuvat lämpöä ja toivoa.

Tuula

Hae Cecilia Samartinit kirjastosta.

Kesä jatkuu eräkirjassa

Seppo Saraspää: Lintukoiran ikävä 

Tuotteliaan ja ansioituneen kirjailijan Seppo Saraspään uudessa eräkirjassa on 11 novellia. Rikas, murresanainen kieli kuvailee, miten kuljeskellaan, kalastetaan, metsästetään, ollaan koiran kanssa tai sitten kaverin tai vaimon. Lukija pääsee vaivattomasti mukaan sinne, minne on sisimmässään jo pitkään kaivannut – pois kaupungista.

Kämppä-nimisessä avauskertomuksessa ollaan menossa jossain pohjoisessa Suomessa metsäautotien päähän kämpälle, joka on oleellinen suoja metsäläisille. Läheiselle järvelle menevät vaimot verkkoja laskemaan. Kämppä kun on kairan kulkijoiden tukikohta ja yhteistä omaisuutta, vaatii se myös huolenpitoa. Kirja kertoo sen kunnosta:

”Piisi oli murheellisen näköinen. Koko otsakappale oli lohjennut ja romahtanut alas.”

Kämppä saa uuden piisin, kun uskollinen kävijä ottaa asian hoitaaksensa. Nuotiolla keitetään kahvit ja käydään keskustelut, joita Saraspää elävästi kuvaa välillä lyhyillä vuorosanoilla, välillä pitkillä kuvauksilla. Ollaan inhimillisiä. Elämän arki purkautuu nuotiolla istujan huulilta kipeinä, lyhyinä lausahduksin. Luonto ja touhu pehmentävät vaikean asian, joka tulee ääneen sanotuksi.

”Näin on marjat” vie lukijan saareen, johon rantaudutaan tavalla, joka on tuttu maalla kesiänsä viettäneelle – tiiraillaan hiljaa vedenalaisia kareja, jotka saattaisivat ikävästi kolhia veneen pohjan. Veneen lipuminen kuuluu lukijan korvissa. Tavarat kannetaan maihin, pengotaan esiin nokipannupussi ja tyroksinen eväslaukku.  –He! sanoo Kauko ja ojentaa Arpalle kaljatölkin. Punnitaan nukkumapaikat teltalla tai veneellä, kuinka kukakin toivoo. Yhtä kiinnostaa enemmän kalastus, toinen joutuu notkuvien marjamättäiden valtaan ja saaduilla saaliilla päästään kehuskelemaan sille, joka jäi niistä paitsi. Hillat, siiat ja taimenet vievät mukanaan, kun luonto antaa parastaan.

Kirja tuo kesän ja luonnon keskellä olemisen anteliaasti sille, joka tuntee saaneensa siitä taas tänäkin kesänä liian vähän. Kariston kirjailijaesittely kertoo:

”Ivalon Kenkäniemessä asuva Seppo Saraspää työskenteli poliisina Helsingissä ja Kemijärvellä ennen ryhtymistään vapaaksi kirjailijaksi. Hänen tuotantonsa käsittää romaaneja, nuortenkirjan sekä erätarinoita, joista Nurmettuneet nuotiopaikat palkittiin vuoden eräkirjana 1986.”

Irmeli

Hae Lintukoira kirjastosta.

Hae Seppo Saraspään kirjoja kirjastosta.

Hae eräkirjallisuutta kirjastosta.

Hän-jota-täytyy-totella

H. Rider Haggard: Kuolematon kuningatar 

Kirjaston varaston kätköistä löytyy oman aikansa suosikkikirjoja, kuten H. Rider Haggardin Kuolematon kuningatar (engl. alkuteos She, 1887), joka on yksi kaikkien aikojen myydyimpiä kirjoja maailmalla. Suomessa se ei ole ollut mikään jättimenestys, mutta painoksia on kertynyt kolme (1922, 1933, 1960). Haggardin tunnetuin teos meillä on Allan Quatermain-seikkailu Kuningas Salomon kaivokset, josta on erilaisissa nuorten kirjasarjoissa otettu kymmenisen painosta. Se tunnetaan myös muutamana vauhdikkaana elokuvasovituksena. Valkokankaalla kuuluisin kuolematon kuningatar eli Ayesha lienee Ursula Andress kauhustudio Hammerin versiossa vuodelta 1965. Se kertoo tarinoiden eroistakin, kun Kuningas Salomon kaivokset on vauhdikas poikakirja, niin Kuolematon kuningatar on, vaikkakin seikkailukirja, myös kauhua ja eroottisia elementtejä sisältävä pohdiskelu vallasta ja ihmiselämän rajallisuudesta.

Kirja ilmestyi 1800-luvun lopulla, jolloin ihmisten mieliä kiihotti mystinen Afrikka. ”Pimeällä mantereella” seikkaili Niilin lähteitä tai vain bisnesmahdollisuuksia etsimässä satoja tutkimusmatkailijoita. Osa palasi takaisin, ja heidän seikkailuistaan saatiin lukea päivän lehdistä jatkokertomuksina. Kuuluisimpana David Livingstone, jonka päiväkirjoista on julkaistu kiinnostava kooste myös suomeksi. Häntä lähetettiin etsimään toimittaja Henry Morton Stanley, jonka ruoskaa heiluttavasta tyylistä tuli tutkimusmatkailijoiden arkkityyppi. Kuolemattoman kuningattaren tarinaan vaikutti myös Suur-Zimbabwen raunioiden löytyminen 1870-luvulla. Näistä lähtökohdista Afrikassa muutaman vuoden asunut Haggard kehitteli tarinan kadonneesta sivilisaatiosta Afrikan viidakon kätköissä, jonne pari englantilaista herrasmiestä lähtee selvittämään toisen suvun mysteeriä.

Nimihenkilö Ayesha on valkoinen kuningatar, jota ympärillä asuvat alkuasukkaat pelokkaasti palvovat ja kutsuvat nimellä Hän-jota-täytyy-totella. Julmuuden ohella hänet tunnetaan viisaudestaan, jota hänellä on ollut aikaa kartuttaa, elihän hän jo muinaisessa Egyptissä ja Roomassa. Kaikki miehet jotka häntä silmiin katsovat tulevat hulluksi rakkaudesta, siksi hän esiintyy yleensä hunnun takana. Ayesha on yhdistetyssä julmuudessa ja haluttavuudessa kiinnostanut psykologeja Freudista ja Jungista lähtien.

Aikakaudelle tyypillisesti mustat ovat ihmissyöjiä, mutta muuten Haggard (Afrikan kävijänä) kuvaa heitä aika sympaattisesti. Kirja on mainiosti kerrottu ja tarina on jännittävä. Sen voi lukea myös yhtenä fantasiakirjallisuuden aloittajista. Päähenkilö Ayeshan on kerrottu vaikuttaneen sekä Narnia- että Taru Sormusten Herrasta -sarjojen naishenkilöihin.

Niille kovahermoisille jotka haluavat tietää minkälaista todellisuus kolonialistisen Afrikan viidakoissa oli 1800-1900-lukujen vaihteessa voi suositella seikkailukirjojen sijaan kirjoja Adam Hochschild: Kuningas Leopoldin haamu : kertomus ahneudesta, terrorista ja sankaruudesta siirtomaa-ajan Afrikassa tai Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.

Juha

Hae H. Riderin Haggardin kirjoja kirjastosta.

Rannekellot ajan käyttöesineinä ja harrasteena

Joona Vuorenpää:Kellomies
Joona Vuorenpään kirja Kellomies esittelee monipuolisesti kelloja: erilaisia kellotyyppejä, kellohistoriaa, tekniikkaa ja markkinoita. Leijonanosan kirjasta lohkaisee brändiesittelyt, eli tunnetuimmat ja tärkeimmät kellomerkit käydään aakkosjärjestyksessä läpi. Kirjassa keskitytään erityisesti miesten mekaanisiin kelloihin, joka on näyttävin, arvostetuin ja hintavin kellotyyppi. Mekaaninen kello siis ei tarvitse toimiakseen paristoa, vaan se saa käyttövoimansa jousesta, joka vedetään joko käsin tai automaattisesti heilurin avulla, käden liike-energiaa varastoiden. Suurin osa kirjassa esitellyistä kelloista onkin automaattikelloja.

Vuorenpään kirja on ensimmäinen suomenkielinen kirja rannekelloista. Miksi tällainen kirja julkaistaan 2010-luvulla, kun rannekellon rooli arkipäivän ajannäyttäjänä on heikentynyt? Siksi, että on kuitenkin yllättävän suuri joukko ihmisiä, jotka edelleen haluavat rannekellon ja ovat valmiita maksamaan siitä hyvinkin paljon. Kello on herrasmiehelle tyylikysymys siinä missä pukeutuminen muutenkin. Mekaaninen kello on myös vuosisataisten kelloseppäperinteiden jatkaja ja on siten tyylikäs poikkeus aineettomia bittejä pyörittävien älypuhelinten ja taulutietokoneiden joukossa.

Kellomies ei voi olla aivan pienituloinen. Halvimmillaan mekaanisen automaattikellon voi saada jopa alle sadalla eurolla, mutta suurin osa kirjan kelloista on hinnaltaan jotain aivan muuta. Jo kelloihin käytetyt materiaalit antavat osviittaa hintaluokasta, eli jos kellon kuori on veistetty kullasta, saattaa hinta kohota viisinumeroiseksi. Kelloissa maksaa tietenkin myös käsityö: mekaaniset kellot ovat sadoista osista koottuja hienomekaniikan taidonnäytteitä, joten ääritapauksissa ei enää puhuta työtunneista vaan –vuosista. Kuten kirjan huikeimmista esimerkeistä käy ilmi, kellotaiteessa ei ole hintaylärajaa.

Kirjaa täydentää Joona Vuorenpään ylläpitämä nettisivusto http://www.kellomies.fi.

Aapo

Hae Kellomies kirjastosta

Nuoret kansalaissodan myllerryksessä

Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått)

Kotimainen elokuva Missä kuljimme kerran pohjautuu Kjell Westön samannimiseen menestysromaaniin, joka sai Finlandia-palkinnon 2006. Peter Lindholmin ohjaama elokuva sijoittuu 1900-luvun alun Helsinkiin. Se kertoo neljän nuoren elämästä Suomen itsenäistymisen ja kansalaissodan myllerryksessä. Heidän vaiheitaan seurataan kolmen vuosikymmenen ajan aina toisen maailmansodan loppuun. Päähenkilöt ovat rikkaan hienostoperheen rohkea ja kapinoiva tytär Lucie (Jessica Grabovsky), hänen kiihkeä ja isänmaallinen veljensä Cedi (Oskar Pöysti), Cedin ystävä, herkkä ja taiteellinen valokuvaaja Eccu (Jakob Öhrman) ja sosialistisen työläiskodin kasvatti, nuori jalkapallolupaus Allu (Andreas af Enehjelm).

Päähenkilöiden kohtaloiden kautta elokuva kuvaa itsenäisen Suomen syntyä ja ensimmäisiä vuosikymmeniä: irrottautumista Venäjästä, jakautumista kahtia, kansalaissodan traagisia tapahtumia, sodan aiheuttamaa traumaa ja toipumista siitä. Alussa eletään Venäjän vallan loppuaikaa. Uutisia tsaarin vallan kaatumisesta juhlitaan Helsingin kaduilla iloisissa tunnelmissa. Suomi saa itsenäisyyden, mutta työläiskortteleissa kytee katkeruus ja kapina, sillä kuilu rikkaan ja etuoikeutetun yläluokan ja kurjuudessa ja köyhyydessä elävän työväestön välillä on leveä. Pian tunnelma vaihtuukin pelkoon ja anarkiaan, kun punaisten joukot tunkeutuvat porvariskoteihin takavarikoiden aseita ja ruokaa ja murhaten ihmisiä. Kansalaissota mullistaa peruuttamattomasti Lucien, Cedin, Ecun ja Allun ja koko nuoren sukupolven elämän. Sodan tapahtumia kuvataan elokuvassa realistisesti sekä punaisten että valkoisten näkökulmasta ja tuodaan kaunistelematta esiin molempien osapuolten harjoittamat julmuudet. Sodassa näyttäytyvät ihmisluonnon pimeimmät puolet.

Elokuvan keskeisinä teemoina ovat kansalaissota, rakkaus, ihmisyys ja syyllisyys. 600-sivuisen romaanin kutistaminen kahden ja puolen tunnin mittaiseksi elokuvaksi on erittäin haastavaa, minkä seurauksena elokuvan henkilökuvat jäävät melko pinnallisiksi. Siitä on tehty myös pidempi tv-versio, joka kenties tekee paremmin oikeutta kirjalle. Siitä huolimatta ”Missä kuljimme kerran” on historiallisen kuvauksensa ja humaanien teemojensa ansioista katsomisen arvoinen elokuva.

Kjell Westö (1961) on suosittu suomenruotsalainen kirjailija, jonka muita teoksia ovat muun muassa Leijat Helsingin yllä (1996), Isän nimeen (2000) ja Älä käy yöhön yksin (2009). Hän on taitava ihmiskohtaloiden ja Suomen historian kuvaaja, ja on saanut teoksistaan useita palkintoja. Elokuvana on ilmestynyt aiemmin Leijat Helsingin yllä (2001).

Elina

Hae tämä dvd kirjastosta.

Sisarukset pitävät yhtä

Katriina Ranne: Minä, sisareni 

Sisarukset nimeltä Tuuli, Sade, Meri ja Usva ovat Katriina Ranteen Minä, sisareni -romaanin (Nemo, 2010) päähenkilöt. Sisarukset kasvavat länsisuomalaisessa pikkukaupungissa, lentävät aikuistuttuaan Helsinkiin ja Lontooseen ja Tansaniaan. Etsivät ja löytävät miehiä, naisenkin. Opiskelevat. Surevat ja nauravat. Vievät mummin vanhainkotiin, koska tämä on unohtanut, miten nopeasti jäätelö sulaa.


Minä, sisareni on Katriina Ranteen (s. 1981) esikoisromaani. Kirjan kieli on kaunista ja esimerkiksi alun luomiskertomus sisarusten synnystä mieleenpainuvaa luettavaa. Mieleen jäävät myös kuolemattomat viisaudet kuten “Ehkä siskous on sitä, että malttaa pitää suunsa kiinni jos toinen on surullinen”. Tai se, että froteepyyhe on kuin siskot: jotain, jonka kanssa on elänyt syntymästään saakka ja jonka tärkeyttä ei aina tiedosta, mutta joka on silti läheisintä mitä voi olla. Jokainen, jolla on joskus ollut froteepyyhe ja sisko, varmasti tunnistaa kokemuksen.

Sisarukset ovat kertojina vuorotellen ja jokaisen kertojanääni on samanlainen. Jokainen on oma erilainen persoonansa, mutta jos lukuja ei olisi nimikoitu kertojan mukaan, ei tietäisi millään, kuka milloinkin puhuu. Sisarussuhteiden hieno kuvaus kuitenkin voittaa kerronnan puutteet. Vaikeinakin aikoina, maapallon toiselta puoleltakin, sisarukset pitävät yhtä.

Sisarusparven kuvaus on myös Essi Tammimaan kirja Paljain käsin (Gummerus, 2011). Siinä sisarukset turvautuvat toisiinsa sittenkin kun mitään muuta ei enää ole. Omalaatuiset veljekset seikkailevat Patrick DeWittin koomisessa westernissä Sistersin veljekset (Siltala, 2012).

Katso myös:
Pia Kaulio: Sisaruus: rakkautta, vihaa, kateutta (Minerva, 2006)
Jan Parker: Sisarussuhteet: kilpailua ja rakkautta (Otava, 2004)

Anna

Hae Ranne kirjastosta.

30 kirjaa kielletystä rakkaudesta

Paul Auster ja kielletty rakkaus

Ei ole yleispätevää määritelmää kielletystä rakkaudesta. Edes lähes universaalilta tuntuva rakkauden kielto sisaruksilta ei ole ollut aina ja kaikkialla kiellettyä. Sisarusten välinen insesti onkin uudemmassa kirjallisuudessa varsin suosittu aihe. Paul Austerin Näkymättömässä tarina kerrotaan kuolevan miehen viimeisten muistelmien mukaan. Hän kertoo nuoruudestaan New Yorkissa ja Pariisissa 1960-luvulla. Tarinan avainkohtia ovat hänen todistamansa professorin tekemä murha sekä hänen ja kauniin siskonsa intohimoinen suhde rakkauden kesänä 1967. Austerille tyypillisesti lukijan selvitettäväksi jää onko kyseessä todellinen suhde vai kuolevan miehen viimeinen fantasia. Sisarukset rakastuvat myös Ian McEwanin (Sementtipuutarha), Anne Svärdin (Kesällä kerran) ja Marguerite Yourcenarin (Anna, sisaresi) teoksissa. Syynä on usein auktoriteettien poissaolo. 

Jos yhteiskunnassa avioero on lailla kielletty tai muuten mahdoton, jo rakkauden kuvaus naimisissa olevan rakkaudesta johonkin toiseen on kiellettyä rakkautta. Tämä on useiden 1800-luvun suurten klassikkojen tarina  Gustave Flaubertin Rouva Bovarysta Leo Tolstoin Anna Kareninan kautta Kate Chopinin Heräämiseen. Kotimaisessa kirjallisuudessa Juhani Ahon Papin rouva on sen hienovarainen kuvaus. 

Yleinen teema klassikkoromaaneissa on myös rakastavaisten toisistaan eroava yhteiskunnallinen asema, joka tekee heidän rakkaudestaan mahdotonta. Usein kyse on aatelisen ja palvelijan suhteesta. Brontën sisarukset kirjoittivat aiheesta klassikot Emily Humisevan harjun ja Charlotte Kotiopettajattaren romaanin. 1900-luvulla aihetta on käsitelty esimerkiksi D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastajassa. Myöhemminkin aihe esiintyy historiallisissa romaaneissa tunnettuina esimerkkeinä filmatut L. P. Hartleyn Sananviejä ja Ian McEwanin Sovitus. Tavallaan tämän teeman moderni variaatio on opettajan ja oppilaan välisen suhteen kuvaus, jota käsitellään Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuodessa, J. M. Coetzeen Häpeäpaalussa ja Katri Lipsonin Kosmonautissa. 

Homoseksuaalisuus on vasta viime aikoina ollut sallittua rakkautta. Homoseksuaalisuus kiellettynä rakkautena onkin yleinen teema kirjallisuudessa. Lesborakkaus on esillä muun muassa Jeannette Wintersonin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä -teoksessa, jossa tilannetta pahentaa uskonnollinen yhteisö. Pirkko Saisio teoksessaan Punainen erokirja tuo aiheen 1970-luvun Suomeen. "Brokeback mountain" -novelli (teoksessa Annie Proulx: Lyhyt kantama) kertoo miesten välisestä rakkaudesta nykyajan villissä lännessä ja Sami Hilvon romaani Viinakortti sota-ajan Suomessa.

Monissa yhteiskunnissa ei katsota hyvällä silmällä, jos rakastavaiset ovat kilpailevaa sukua tai eri rotua. Tämä tarina tunnetaan jo Romeosta ja Juliasta. Kiinalaismiehen ja ranskalaistytön rakkautta käsitellään Marguerite Duras’n Rakastajassa. Se johdattaakin kiistanalaisimpaan kielletyistä rakkauksista, joka on aikuisen ja lapsen suhde. Alan klassikkoja on tyylitaituri Vladimir Nabokovin tarina Lolita, jossa keski-ikäinen mies hullaantuu 12-vuotiaaseen nymfettiin. Jo aiemmin Thomas Mann oli kuvaillut vanhan miehen sekoamista nuoreen poikaan "Kuolema Venetsiassa" -novellissaan. 

Joskus rakastavaiset ovat jopa eri lajia. Satujen aarreaitassa yleinen teema on kielletty rakkaus naisen ja eläimen tai hirviön välillä (harvemmin toisinpäin). Tunnetuimpia näistä tarinoista ovat Kaunotar ja Hirviö sekä Victor Hugon Pariisin Notre-Dame (kyttyräselkäisestä kellonsoittajasta). Rakkauden kohde voi olla myös ihmissusi (Aino Kallas: Sudenmorsian) tai kuollut vampyyri (Bram Stoker: Dracula ja Stephenie Meyerin Houkutus-sarja).

Kirjailijat ovat myös kuvitelleet yhteiskuntia, joissa rakkaus sellaisena kuin me sen tunnemme, on kielletty. Margaret Atwoodin dystopia Orjattaresi kertoo yhteiskunnasta, jossa lisääntymiskykyiset naiset on valjastettu synnytyskoneiksi. Myöskään George Orwellin tulevaisuuskuvitelmassa Vuonna 1984, puolue ei tue yksilöiden välistä rakkautta.

Juha

Hae Paul Austerin Näkymätön kirjastosta.

Hae kielletystä rakkaudesta kertovat kirjastosta.

Rakkautta ja surua

Haruki Murakami:Norwegian wood
Nuoruudesta, rakkaudesta ja kuolemasta kertoo Haruki Murakamin kirja Norwegian wood, joka sijoittuu 60-luvun lopulle. Opiskelijapoika Toru ihastuu kuolleen ystävänsä rakastettuun, Naokoon, mutta suru varjostaa suhdetta. Toisaalta Torua kiinnostaa myös epäsovinnainen opiskelutoveri Midori. Elämä on monimutkaista, aikuistuminen pelottaa. Toinen löytää elämänuskonsa, toiselta se katoaa. Jäljelle jää muisto.
Tran Anh Hung on ohjannut kirjan pohjalta haikean elokuvan Norwegian wood. Kirjan ja elokuvan nimi tulee Beatles-kappaleesta, joka oli hauraan Naokon lempimusiikkia.

Lue myös klassikko:
Goethen esikoisteos, Nuoren Wertherin kärsimykset, ilmestyi 1774 ja oli aikanaan todellinen menestys.
Werther kuvaa kirjeissä rakkauttaan Lotteen, joka on lupautunut toiselle, ja päätyy traagiseen ratkaisuun.
Philipp Stölzl sovittaa Wertherin kokemuksia nuoren Goethen elämään elokuvassa Rakastunut Goethe. Elokuva päättyy kirjan ilmestymiseen, ja on sävyltään pikemminkin kepeä kuin traaginen.

Heli

Hae Norwegian wood kirja tai elokuva kirjastosta
Hae Nuoren Wertherin kärsimykset kirjastosta
Hae Rakastunut Goethe kirjastosta

Virtuaalirakkautta sattumalta

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto

Emmin ja Leon tarina alkaa väärään osoitteeseen lähetetystä sähköpostista. He rakastuvat toisiinsa tapaamatta kertaakaan, rakastuvat toistensa sanoihin ja viestien luomiin kuvitelmiin. Emmi on naimisissa, Leo ei. Välillä kirjeenvaihto katkeaa, mutta he löytävät toisensa uudelleen ja päättävät lopulta tavata. Vastaavatko viestien synnyttämät kuvitelmat todellisuutta?

Vanhan uskomuksen mukaan joka seitsemäs aalto on muita voimakkaampi. Ensimmäiset kuusi aaltoa ovat ennakoitavia ja yllätyksettömiä, mutta seitsemäs on arvaamaton. Joskus se riistäytyy valloilleen, pyyhkäisee kaiken yli ja muuttaa kaiken uudeksi. Emmi ja Leo koettavat pyristellä irti suhteestaan. Kumpikin elää omaa elämäänsä tahoillaan, mutta kun seitsemäs aalto tulee, se uhkaa viedä virtuaalirakastavaiset mukanaan.

Kirja koostuu sähköpostiviesteistä, joita Emmi ja Leo lähettävät toisilleen. Kiehtova kerrontaratkaisu jättää paljon arvailun varaan, koska lukijalle näkyy vain se, mitä Emmi ja Leo sähköposteissaan kertovat. Kaiken muun saa kuvitella itse.

Itävaltalaisen Daniel Glattauerin (s. 1960) kirjoittama Joka seitsemäs aalto on jatkoa kirjalle Kun pohjoistuuli puhaltaa (Atena, 2011). Joka seitsemäs aalto on Glattauerin yhdeksäs romaani. Suomennettu häneltä on vain nämä kaksi. Kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, aloittaen Kun pohjoistuuli puhaltaa –teoksesta.

Emmin ja Leon tarina on ainutlaatuinen. Samanlaista kirjaa ei ole, mutta perinteisempää virtuaalirakkautta on esimerkiksi Jane Greenin kirjassa Netti@deitti (Karisto, 2010) ja Anne B. Ragden teoksessa Satunnaista seuraa (Tammi, 2011). Ne ovat kuitenkin kevyempiä kuin Joka seitsemäs aalto, johon rakkausromaaneja yleensä lukematonkin lukija huomasi tempautuvansa mukaan. Tietoa ja vinkkejä nettideittailijalle tarjoaa Minni Niemelän ja Pasi Malmin kirja Nettideitit - uusi onni verkosta? (Tammi, 2011.) Siitä voisi olla apua niille, jotka eivät solmi virtuaalisuhdetta yhtä helposti ja vastaansanomattomasti kuin Emmi ja Leo.

Anna

Hae Kun pohjoistuuli puhaltaa kirjastosta. 
Hae Joka seitsemäs aalto kirjastosta.

Nuoruudenrakkaus

Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika

Nimeltään Eerika kertoo pohjoisessa, Luossajoen pikkukylässä kasvaneen Eerikan tarinan. Eerika kasvaa sodanjälkeisessä Lapissa yksinäisen äidin tyttärenä. Eerikan äiti, Enni, oli rakastunut sodan aikana saksalaiseen sotilaaseen, autonkuljettajakorpraali Dieteriin. Sodan päätyttyä Dieter joutui palaamaan Saksaan ja Enni jäi Suomeen. Jonkin ajan kuluttua syntyi Eerika. Sodan jälkeen saksalaissotilaan lasta ei katsota hyvällä ja lestadiolaisen uskon hengessä Enni ja Eerika suljetaan kyläyhteisön ulkopuolelle.

Enni hankkii perheelle elannon ompelemalla nukenvaatteita myyntiin tavarataloon Helsinkiin. Pienistä tuloista Enni säästää kaiken mahdollisen, jotta he voisivat muuttaa Saksaan Dieterin, Eerikan isän, luo. Dieterin lähdettyä yhteydenpito oli muutaman harvan valvontakomissiolta läpi päässeen kirjeen varassa. Eerikan ollessa 15-vuotias, oli äiti jättänyt hänelle pöydälle kirjeen. Kirjeessä äiti kertoi lähteneensä Dieterin luo Saksaan. Äiti oli järjestänyt Eerikalle muuton Tampereelle, jossa häntä olisi rautatieasemalla vastassa äidin sisko Maaretta. Tämä järjestäisi Ennille paikan kotiapulaisena. Äiti oli surullinen ja pahoitteli tekoaan. Hän kertoi, että ei jaksanut enää säästää, jotta rahaa olisi ollut myös Eerikan matkalippuun. Hänen oli pakko mennä.

Niinpä Eerika hyvästeli Maijan ja lähti ensimmäisen kerran Luossajoen pikkukylästä. Mukanaan hänellä oli eväsvoileipiä, vaatteita ja Maijan lahjoittama Emännän tietokirjasarja. Matka Kilpisjärven ja Rovaniemen kautta Tampereelle kesti toista vuorokautta.

Eerika työskenteli vuosia perheissä kotiapulaisena. Asuinpaikkana saattoi olla sänky keittiössä ja vapaa-aikaa joka toinen sunnuntai ja keskiviikkoillat. Hyviäkin asioita oli, kuten erään perheen suuri kirjahylly, jolloin Eerika oppi, ettei tietämättömyydestä ole pois muuta tietä kuin tiedon hankkiminen.

Eerikan elämäntarinan kautta herätetään kysymyksiä naisen asemasta yhteiskunnassa ja ihmisen itsemääräämisoikeudesta. Miten yhden ihmiselämän aikana maailma muuttuu, kuinka ihmisen elämä muuttuu ja miten muutokseen sopeudutaan. Kirja kertoo pienistä kipeistä kokemuksista ja arkiseen elämään piilotetuista suurista tunteista.

Nimeltään Eerika on Hilkka Ravilon yhdeksäs teos. Finlandia-palkintoehdokkaana hän oli vuonna 1997 teoksellaan Mesimarjani, pulmuni, pääskyni.

Mari

Hae Nimeltään Eerika kirjastosta.
Hae Hilkka Ravilon teokset kirjastosta.
Hae kirjoja nuoruudenrakkaudesta kirjastosta.

Rakkaudesta jalkapalloon

Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastosta voit tänä kesänä löytää luettavaa rakkaudesta. Kesän "Rakastan"-kirjanäyttelyssä on esillä rakkauden eri lajeja käsittelevää kaunokirjallisuutta. Kirjastonhoitajien teksteissä esitellään mm. virtuaalirakkautta, kiellettyä rakkautta, nuoruudenrakkautta ja traagista rakkautta. Tekstejä julkaistaan kesän aikana myös täällä blogissa. Sopivasti jalkapallon em-kisojen aikana aloitamme fanirakkaudella.

Rakkaudesta jalkapalloon

Nick Hornby: Hornankattila

Tiesittekö, että jalkapallo ei ole urheilua? Jalkapallo instituutiona ja ilmiönä on lähempänä kulttuuria kuin urheilua, se on osa yhteiskunnan rakennetta. Todellinen jalkapallofani rakentaa kaiken toimintansa jalkapallon ehdoilla. Toisaalta jalkapallokannattajan elämä voi kuulostaa ulkopuolisille sairauskertomukselta. Näiden seikkojen ymmärtämiseen saa oleellista apua lukemalla Nick Hornbyn teoksen Hornankattila.

Nick Hornby (s.1957) on englantilainen kirjailija, joka on saavuttanut suosiota pop-musiikkia ja jalkapalloa käsittelevillä teoksillaan. Hornby on jalkapallomies henkeen ja vereen. Kirjassaan Hornankattila hän kuvaa omakohtaisia kokemuksiaan neljännesvuosisadan aikana jalkapallofanina. Kirjan viitekehyksenä toimii kirjailijan oman seuran Arsenalin kannattaminen. Samalla kerrotaan suurista teemoista, kuten yhteiskunnan muutoksesta, aikuiseksi kasvamisesta ja tietysti jalkapallosta. Kaikki nämä teemat elävät teoksessa rinta rinnan ja lomittain.

Suhde rakastamaansa jalkapalloseuraan voi syntyä monella eri tavalla. Liekin syttymiseen vaikuttaa usein syntymäkaupunki tai suuremmissa kaupungeissa oma kaupunginosa. Jossakin päin maailmaa oma joukkue valitaan uskontokunnan mukaan. Toisinaan nämä kaikki perusteet sekoittuvat keskenään, tai oma seura saadaan verenperintönä vanhemmilta, kuten on käynyt Nick Hornbylle. Joka tapauksessa jalkapalloseuran kannattaminen on koko elämän mittainen taival, ja kun valinta on tehty, omaa seuraa ei vaihdeta.

Juhani

Jalkapalloteemasta lue myös:
• Simon Kuper: Matka pallon ympäri
• Eduardo Galeano: Jalkapallo valossa ja varjossa
• Franklin Foer: Jalkapallon maailmanselitys
• Andy Dougan: Kiovan dynamon kunnia

Hae Hornankattila kirjastosta.
Hae kaikki Nick Hornbyt kirjastosta.
Hae jalkapalloaiheisia kirjoja kirjastosta.

Mainosparodiaa

Kimmo Jylhämö & Klaus Welp: Louserit vuittuun – ja muita Voiman vastamainoksia

Mainoskampanjoilla pyritään vaikuttamaan ihmisten käsityksiin ja mielipiteisiin. Tämä on luonnollista ja hyväksyttävää. Mutta entä jos mainoksessa myytävään tuotteeseen liittyy eettisiä ongelmia, mutta mainoskampanja antaa ymmärtää jotain ihan muuta? Esimerkiksi ns. viherpesu: mainoksessa väitetään tuotteen olevan ympäristöystävällinen, vaikka oikeasti tuotteen tuottaminen tai käyttäminen tai valmistajan muu toiminta on saastuttavaa. Tällaisissa tilanteissa voidaan käyttää aseena vastamainoksia. Jutun juju on parodioiminen: vastamainokset muistuttavat usein ensisilmäyksellä hyvin paljon alkuperäistä mainosta. Toinen vilkaisu paljastaa kuitenkin todellisen viestin, joka asettaakin alkuperäisen mainoksen viestin kyseenalaiseen valoon. Suomessa merkittävin vastamainosten julkaisija on ollut Voima-lehti, jonka vastamainoksista on nyt koottu kirja: Louserit vuittuun – ja muita Voiman vastamainoksia (toim. Kimmo Jylhämö & Klaus Welp).

Vastamainosten perinteitä (vrt. esim. Adbusters http://www.adbusters.org/spoofads) seuraten oman osansa saavat tunnetut tuotemerkit ja niihin liitetyt mainoslauseet. Esimerkiksi kosmetiikkateollisuus ja eläinkokeet yhdistetään hätkähdyttävästi: ”So’real: Because we’re worthless”. Muitakin aihepiirejä Voiman vastamainoksista löytyy: useat käsittelevät tavalla tai toisella rahan valtaa, kuten esimerkiksi vaalirahajupakkaa käsittelevä ”Suomisoppa”, jossa Eduskuntatalon huonekaluihin on yhdistetty hintalaput ja aihepiiriin sopivia mainoslauseita (”totuutta hylkivää lehmänkauppanahkaa”).

Useimmat kirjaan kootuista vastamainoksista ovat hyvin tiukasti aikaan sidottuja, eikä parodia välttämättä aukea täydellä voimallaan, jos katsoja ei muista alkuperäistä parodioinnin kohdetta. Kirjan toimittajat ovat ymmärtäneet tämän ja ovatkin liittäneet vastamainoksen yhteyteen taustatietoja, esim. kuvia alkuperäisestä mainoskampanjasta tai lainauksia uutisteksteistä. Myös vastamainoksen seurauksista on mainintoja, esimerkiksi Volvon lähettämän uhkauskirjeen tarina kerrotaan. Vastamainosten tarkastelu on hyvää mediakritiikin harjoitusta. Pelin hengen mukaisesti kriittisyys kannattaa ulottaa myös vastamainoksen tekijään: mikä on hänen motiivinsa? Onko vastamainos oikeutettu? Katso maistiaisia vastamainoksista Voiman nettisivuilta: http://fifi.voima.fi/blogit/Vastamainokset/5

Aapo

Hae Louserit vuittuun kirjastosta

Surulla ei ole hintaa

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton


Pauliina Vanhataloa on sanottu suomalaisen työelämän ja yhteiskunnan tarkkanäköiseksi kuvaajaksi. Hänen uusin romaaninsa, oikeuslaitoksen maailmaan sijoittuva Korvaamaton vahvistaa tätä käsitystä luomalla vakuuttavan kuvan käräjäoikeuden arkipäivän toiminnasta.
Oikeustapaukset rakentavat kiinnostavan taustan tarinalle naisen elämän kipukohdista. Päähenkilö Aamu Mikkola joutuu tuomarina pohtimaan, miten ihmisten kokemat vääryydet hinnoitellaan rahassa, samalla kun hän yrittää selviytyä omasta tragediastaan. Aamu on kokenut kipeän menetyksen, eikä sen jälkeen ole kyennyt jatkamaan elämäänsä uusperheen äidin korvikkeena ja arjen pyörittäjänä. Raskaan tien kuljettuaan Aamu huomaa, että suurestakin surusta voi selviytyä, mutta voiko sen jälkeen enää rakastaa?

Tuula

Hae Korvaamaton kirjastosta

Paluu nuoruuden maisemiin

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

”Kenet me näemme kun näemme itsemme?”

Norjalaiskirjailija palaa nuoruutensa maisemiin etsimään itseään ja samalla selvittämään syntymävuotenaan kotikylässä tapahtunutta tuhopolttojen sarjaa. Kirja kertoo tästä lähtökohdasta kahden nuoren miehen tarinan. Toinen niistä on hänen omansa: tuleva kirjailija löytää oman tiensä, vaikka se poikkeaa isän toiveista.

Mutta mitä tapahtui sille toiselle, 70-luvun kauniille ja lahjakkaalle pojalle, joka loistavan alun jälkeen muuttui? Vanhemmat vuoroin epäilevät, vuoroin kieltävät, että jotain olisi vialla, ja toivovat totta kai kaiken kääntyvän parhain päin. Olivatko odotukset liian suuret? Oliko kilpailu paikasta auringossa liikaa? Miksi jotkut löytävät tiensä ja toiset eivät?

Kirja on ilmestynyt Norjassa ennen kesän 2011 traagisia tapahtumia, eikä siis ole kannanotto niihin. Surumielinen ja kauniisti kirjoitettu tarina herättää paljon kysymyksiä. Kaikkiin ei ole vastausta.

Heli

Hae Etten palaisi tuhkaksi kirjastosta.

Yösyötöt vaihtuivat tarhapäiviin

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Eve Hietamiehen Yösyötöstä tuttujen Antti ja Paavo Pasasen elämä jatkuu kirjan odotetussa jatko-osassa Tarhapäivä. Paavosta on kasvanut jo 5-vuotias tomera miehenalku ja Pasasen perheen elämä on asettunut tasaisiin uomiin – mitä nyt päiväkodin vaihtovaatteet, oman lelun päivät ja muut muistettavat asiat välillä aiheuttavat Antti-isälle harmaita hiuksia. Arkirutiinit rikkoo yllättäen uusi perheenjäsen Terttu, joka pikkutytön päättäväisyydellä tuo Pasasten miehiseen maailmaan lisää väriä – enimmäkseen vaaleanpunaista. Antin täytyy oppia taas uusia asioita, kuten mikä on brätzei ja mitä eroa on mekolla ja tunikalla. Puhumattakaan siitä, että täytyy muistaa kahden päiväkodin varavaatteet ja lelupäivät...

Eve Hietamies kirjoittaa jälleen mukaansatempaavaan tyyliin ja onnistuu löytämään huumoria sekä pienistä arkisista asioista että suuremmistakin ongelmista. Useimmat leikki-ikäisten vanhemmat tunnistavat varmasti tuttuja tilanteita tästä tarinasta, joka hyväntuulisuudellaan auttaa ehkä lukijaa kestämään taas omia arjen kiemuroitaan paremmin, ainakin yhden tarhapäivän verran.

Tuula

Hae Tarhapäivä kirjastosta
Hae muita Eve Hietamiehen teoksia kirjastosta

Välillä paistaa aurinko

Red House Painters – Retrospective 

Mark Kozelek on surullisen, hidastempoisen ja hiljaisen tarinankerronnan mestari. Kozelekin 1990-luvulla luotsaaman Red House Painters -yhtyeen kohokohdat on koottu tälle vuonna 1999 julkaistulle kokoelmalevylle. Bonuslevyllä kuullaan puolestaan aiemmin julkaisemattomia harvinaisuuksia ja live-esityksiä. Red House Paintersin alakuloisuus ja herkkyys olivat omiaan pitämään yhtyeen marginaalissa poissa suuren yleisön tietoisuudesta. Kozelekin valitusvirsissä epäonnen ja vastoinkäymisten keskelle paistaa välillä aurinko, kuten vihlovan kauniissa akustisessa kappaleessa Summer Dress. San Geronimo ratsastaa komean jylhästi Neil Youngin hengessä, seitsenminuuttinen Evil kieroilee kiehtovana ja yhtyeen tuotannon kenties kirkkaimpana helmenä loistaa kadotetun rakkauden perään haikaileva Katy’s Song. Cover-kappaleista tälle kokoelmalle on valikoitunut Kiss-laina Shock Me, jonka alkuperää ei Kozelekin käsittelyssä voi tunnistaa. Kozelek on julkaissut tuotantoaan myös omalla nimellään sekä Sun Kil Moon -yhtyeen nimissä. Hän on vieraillut konsertoimassa Suomessa kahdesti, viimeksi elokuussa 2011.

Antti

Hae Retrospective kirjastosta.

Poliittisen vuosikymmenen ilmiöitä

Kaisa Hypén : 1970-luku suomalaisessa kirjallisuudessa

Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä on sukutarina, joka kertoo mm. suomalaisten kommunistien vastarinnasta jatkosodan aikaan. Kirja voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1975. TV-sarja nosti kirjan taas ajankohtaiseksi.

Kirjastosta löytyy onneksi vielä paljon muitakin muitakin 70-luvun kirjoja. Millainen kuva 70-luvun kirjallisuudesta on jäänyt, miten se koettiin? Tähän etsii vastausta Kaisa Hypénin toimittama kirja 1970-luku suomalaisessa kirjallisuudessa (2011). Siinä 70-luvun kokeneet ja sitä tutkineet kertovat, esim. Marja-Leena Mikkola avaa näkökulman kirjailijana olemiseen. Näkökulmasta riippuu, muistaako tuon ajan umpipolitisoituneena vai vapautumisen aikana. Kirjat saattoivat olla portti minun ja maailman välillä, kirjoilla vaikutettiin ja ärsytettiinkin, ilmestyi tärkeitä käännöksiä.

Kirja sisältää myös laajan luettelon 70-luvun vuosina suomeksi ilmestyneestä kaunokirjallisuudesta. Sen avulla voi tehdä löytöretken lähihistoriaan tai pääsee vanhoja muistelemaan: vaikkapa Solveigin laulua, Elämänmenoa, Vuosisadan rakkaustarinaa. Joku muistaa 70-luvulta ehkä sen, että Taru sormusten herrasta suomennettiin.

Heli

Hae 1970-luku suomalaisessa kirjallisuudessa kirjastosta
Hae muita Kaisa Hypénin teoksia

Koko maailma yhdessä huoneessa

Emma Donoghue: Huone

Viisivuotias Jack on syntynyt Huoneessa, jonka hän jakaa äitinsä kanssa. Hän liikkuu, leikkii, katsoo televisiota, syö ja nukkuu Huoneessa. Huone on Jackin koko maailma, kunnes äiti alkaa suunnitella pakoa – mutta minne? Eihän ulkopuolinen maailma ole todellinen? Tähän asti ainoa yhteys Huoneen ulkopuolelle on ollut Vanha Kehno, mies joka käy iltaisin tuomassa ruokaa Jackin piileskellessä vaatekomerossa.

Voisiko yhdessä huoneessa elää elämäänsä ja kasvattaa lapsensa? Vielä joitain vuosia sitten Emma Donoghuen romaani olisi tuntunut utopistisemmalta, mutta viime aikoina paljastuneet uutiset vuosia vangittuina eläneistä tytöistä saavat tarinan tuntumaan uskottavalta. Ahdistavasta aiheestaan huolimatta Huone ei ole synkkää luettavaa. Lapsen näkökulmasta katsottuna elämä Huoneessa on normaalia. Mielikuvitus avartaa ahtaita tiloja ja äidin rakkaus kantaa yli mahdottomienkin tilanteiden.

Tuula

Hae Huone kirjastosta

Teekulttuuria

Pirkko Arstila : Teen ystävän kirja

Nyt, erikoiskahvibuumin laannuttua, satsataan teehen. Kahviloissa on  vaihtoehtoja pussiteelle ja automarkettien teehyllyjen valikoima  hätkähdyttää jo kokeneenkin teenjuojan. Suomeenkin on perustettu kansainvälisen tason teehuoneita, joissa voi nauttia kaikkien taiteen  sääntöjen mukaan tarjotusta teestä.

Suomessa toimii yhdistys nimeltä Teen ystävät, jonka tavoitteena on kohottaa teekulttuurin tuntemusta Suomessa. Puheenjohtajana on Pirkko Arstila, joka  on myös kirjoittanut yhdistyksen nimeä mukailevan tietokirjan ”Teen ystävän kirja”. Kirjassa Arstila esittelee teen historiaa, eri teelaadut sekä erilaisia teekulttuureja ympäri maailmaa. Kirja onkin tähän asti suomeksi kirjoitetuista teekirjoista kokonaisvaltaisin esitys. Lisäksi kustantaja on panostanut kirjan ulkoasuun: se on kauniisti taitettu ja kuvitus on tyylikäs. Kangasselkä ja lukunauha viimeistelevät ulkonäön.

Kirjassa on selkeän elitistinen sävy. Kuitenkin se soveltuu myös aloittelevalle teenjuojalle. Teepussien käyttöä paheksutaan, mutta ei silti sivuuteta. Arstilan kertomukset oman teeuransa alkuajoilta rohkaisevat niitä, joille vihreä tee on tähän mennessä tarjonnut vain pettymyksiä.

Kirja sisältää paljon vinkkejä, miten vältetään pahimmat virheet teen valmistuksessa. Laajemmin ajatellen teen pilaa kiire: teen nauttiminen on vaatii aikaa, mutta siten tee antaa myös hetken rauhoittua. Kirjan päällimmäinen viesti on, että tee tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia gastronomisiin nautintoihin, kun sille antaa mahdollisuuden.

Aapo

Hae Teen ystävät kirjastosta.


Muita teekirjoja:
Kiinalainen teekirja / Pekka Nihtinen
Kirja teestä / Kakuzo Okakura
Tee / Kyllikki Villa
Tee teematka / Helena Petäistö
Teehetki / Pirjo Suvilehto
Teekirja : teen historiaa, tee-esittelyjä, reseptejä / Nina Laaksonen
TSAIJU : venäläisen teen tarina

Tarinoita pistooli ohimolla

Heinrich von Kleist: Locarnon kerjäläiseukko ja muita kertomuksia

Vaikka Kafkan ystäville voi vanhemmasta kirjallisuudesta suositella luettavaksi Heinrich von Kleistin novelleja. Lyhyen elämänsä aikana hän ehti kirjoittaa kahdeksan novellia, jotka ovat nyt kaikki saatavilla suomeksi. Locarnon kerjäläiseukko (2011) sisältää niistä seitsemän. Kuuluisin ja pisin novelleista, Mikael Kohlhaas, on ilmestynyt suomeksi 1951 ja 1962. Omana aikanaan 1800-luvun alussa tuntemattomaksi jäänyt Kleist kohotettiin seuraavalla vuosisadalla, mm. Franz Kafkan ja Thomas Mannin fanituksen ansiosta, saksalaisen kirjallisuuden klassikoksi.

Heinrich von Kleistin novelleissa ajaudutaan usein äärimmäisiin tilanteisiin, jotka laukeavat väkivaltaiseen loppuratkaisuun. Useammin kuin kerran aivojen ydinnesteet valuvat tarinan lopussa. Kevyimmästä päästä on tarina O:n markiisitar. Siinä markiisitar on tullut tietämättään raskaaksi. Hänet on pelastanut ritarillisesti raakalaisten käsistä eräs Kreivi F, joka ainoana tietää, ettei tämä lapsi siinnyt pyhästä hengestä. Kleistin aikaan tarinan nähtiin pilkkaavan neitseellistä sikiämistä. Tarina alkaa:

Leskeksi jäänyt, maineeltaan moitteeton nainen ja useamman hyvin kasvatetun lapsen äiti, O:n markiisitar, laittoi huomattavassa pohjoisitalialaisessa kaupungissa M:ssä lehtiin ilmoituksen, että oli tullut tietämättään siunattuun tilaan.

Uuden kokoelman suomennosta ehdittiin jo moittia Helsingin Sanomissa, mutta se on ihan luettava. Paikoin törmää käsittämättömiin lauseisiin, mutta on vaikea sanoa saksaa osaamattomana onko vika suomennoksessa. Omituista sen sijaan on laittaa kirjan alkuun esipuhe, joka sisältää huomattavia juonipaljastuksia. Samoin kummastuttaa että teoksen avaus- ja niminovelliksi on valittu lyhyt kummitustarina, joka ei ole Kleistia tyypillisimmillään.

Heinrich von Kleist (1777 – 1811) oli synkkyyteen taipuvainen nuorimies. 34-vuotiaana vuonna 1811 hän ampui rakastajattarensa ja itsensä. Lukiessa tarinaa Kihlaus Santo Domingossa tulee väistämättä mieleen, että ratkaisu ei ollut hetken mielijohde.

Juha

Hae Locarnon kerjäläiseukko kirjastosta.

Hae kaikki Kleistit kirjastosta.