Runoja toivosta, elämänuskosta ja luottamuksesta

Terttu Tupala: Runo puhuu toivosta

Sattui käteen runokirja, joka puhuu toivosta, elämänuskosta ja luottamuksesta. Teoksen on toimittanut Terttu Tupala vuonna 1988 ja kirjassa on tunnettujen suomalaisten runoilijoiden tekstejä Aaro Hellaakoskesta, Isa Aspista Anna-Maija Raittilaan ja Tommy Tabermanniin.

Sivuja selatessa tulee vastaan runoilija Kari Mäkinen ja runo, joka alkaa sanoin ”Illuusiot laskeutuvat kuin kyyhkyt”. Runo löytyy myös toisesta kokoelmasta nimeltä ” Hämärässä kypsyy aamu” ja takakannessa on nuori mies, joka näyttää tutulta arkkipiispalta, joka tiedetään kirjallisuuden ystäväksi. Kari Mäkinen kirjoittaa lukukokemuksistaan Lukupiiri-blogissa osoitteessa http://evl2.fi/blogit/lukupiiri/ . Kannattaa vilkaista.

Irmeli

Hae Runo puhuu toivosta kirjastosta.

Lauluyhtyeiden joulu

Viisi: Joulun lauluja

Lauluyhtyeiden joululevyt alkavat olla jo ilmiö. Rajaton julkaisi äskettäin toisen joululaululevynsä, Club for Fiven Rekiretki on sekin hyvin löytänyt ostavan yleisön ja kirjaston lainaajat. Levyjen lisäksi tunnelmaa voi hakea myös lauluyhtyeiden mittavilta joulukonserttikiertueilta. Viime vuonna joulun tuojien joukkoon liittyi lauluyhtye Viisi levyllään Joulun lauluja.

Viisi poikkeaa kahdesta muusta mainitusta lauluyhtyeestä ainakin siinä, että Viiden kaikki viisi laulajaa ovat naisia. Ennakkoon saattaa ajatella, että miesäänettömän yhtyeen soundi jää väistämättä ohuemmaksi ja sovitukselliset mahdollisuudet pienemmiksi. Sovitukset ovatkin lähempänä perinteistä kuorolaulua eikä levyllä kuulla esimerkiksi rytmisoittimien imitointia. Tämä ei kuitenkaan ole puute, vaan levyn esitykset tuntuvat luontevilta ja silti tarpeeksi mielenkiintoisilta. Levyn yleissävy on levollisen perinteikäs, mutta silti raikas.

Useimmilla uusilla joululevyillä on myös aivan uusia joululauluja, niin tälläkin. Laadullisesti ne ovat hyvinkin kelvollisia, mutta väkisinkin ne tuntuvat heppoisilta verrattuna levyn "kauneimmat joululaulut" -järkäleisiin. Ilmeisesti pelkästään vanhojen joululaulujen versioiminen ei riitä musiikin tekijöille. Osa yleisöstäkin taitaa haluta uusia ja tuoreita rakennuspalikoita joulutunnelmansa pystytykseen. Yhtä kaikki tälle levylle on helppo ennustaa pitkää käyttöikää ja paikkaa käytetyimpien joululevyjen joukossa.

Aapo

Hae lauluyhtye Viiden Joulun lauluja kirjastosta.

Apinat tv-kameroiden edessä

Sara Gruen : Apinatalo

Isabel Duncan on omistanut elämänsä bonobo-apinoiden kommunikaation tutkimukselle kielitutkimuslaboratoriossa. Kun laboratorio räjäytetään, bonobot pääsevät karkuun ja Isabel loukkaantuu. Vammoistaan toipuessaan Isabel etsii kadonneita bonoboja. Ratkaisu löytyy televisiosta: bonobot on suljettu taloon, jossa niitä kuvataan 24/7. Niiden ainoa yhteys ulkomaailmaan on tietokone, jolla ne tilaavat itselleen ruokaa ja tavaraa. Aluksi katsojat liimautuvat ruudun ääreen, vetonaulana etenkin bonobojen aktiivinen ja estoton seksielämä. Kun katsojaluvut kuitenkin alkuinnostuksen jälkeen notkahtavat, täytyy tuottajien keksiä uusia koukkuja yleisön mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Isabel seuraa apinataloa järkyttyneenä ja tekee kaikkensa saadakseen rakkaat bonobonsa pelastettua. Bonobojen kohtaloon pääsee vaikuttamaan myös toimittaja John Thigpen, joka on tavannut ne ennen räjähdystä ja ollut niiden taidoista hyvin vaikuttunut. Samalla John saa tilaisuuden pelastaa oma, alamäkeen valunut toimittajanuransa.

Apinatalo on ennen kaikkea viihdyttävää luettavaa, vaikka käsitteleekin ajankohtaisia ja koskettaviakin aiheita. Kirja koukuttaa heti alusta lähtien ja saa lukijan toivomaan, että bonoboille kävisi loppujen lopuksi hyvin. Sara Gruenin teksti on erittäin sujuvaa, kuten jo hänen ensimmäisessä teoksessaan Vettä elefanteille. Lukukokemus on kuitenkin erilainen, ja Apinatalo kannattaakin lukea itsenäisenä teoksena, ilman ennakko-odotuksia.

Tuula

Hae Apinatalo kirjastosta
Hae Sara Gruenin teokset kirjastosta

Orjan tarina

Frederick Douglass : Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta

Afrikasta tuotujen ihmisten orjuuttaminen on yksi Amerikan Yhdysvaltojen historian synkimpiä lukuja. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että itseään sivistyneinä pitäneet ihmiset ovat kokeneet voivansa "omistaa" orjia, ja että tällä toiminnalla on ollut lain suoja. Orjilla puolestaan ei ollut minkäänlaista suojaa.

Frederick Douglass syntyi orjaksi, mutta onnistui pakenemaan. Vapaudessa hän pystyi hankkimaan tietoa ja hänestä kehittyikin taitava puhuja. Hän kirjoitti omaelämäkerran, jossa hän argumentoi vastaansanomattomasti orjuutta vastaan ja orjuuden lakkauttamisen puolesta.

Nykypäivän näkökulmasta monet argumentit tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, mutta tuohon aikaan ne eivät sitä olleet. Douglass käyttää taitavasti koko retorista arsenaaliaan. Alkuperäisen omaelämäkerran lisäksi kirjassa on liitteenä orjanomistajan kirjoittama lehdessä julkaistu vastine sekä Douglassin vastaus siihen. Ei jää epäselväksi, kummalla on painavammat perustelut.

Douglassin tarina ei liene pahimmasta päästä, minkä hän elämäkerrassaan itsekin toteaa. Hän ei työskennellyt yhtä raskaissa töissä kuin monet muut orjat. Hänen pakomatkansa oli lyhyt eteläisempien osavaltioiden orjiin verrattuna. Ja mikä olennaisinta: hän selvisi orjuutuksesta hengissä ja pääsi kertomaan tarinansa. Tämä ei kuitenkaan heikennä hänen sanomansa painoarvoa, päinvastoin. Hän selvisi, mutta monet muut eivät.

Douglassin kirja on ennen kaikkea historiallisesti merkittävä, mutta sillä on annettavaa myös nykypäivän ihmiselle. Sillä orjuus ei ole vain historiallinen ilmiö: se on edelleen valitettavan yleistä maailmassamme. Siksi joulukuun toinen päivä on "Kansainvälinen päivä orjuuden poistamiseksi".

Aapo

Hae Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta kirjastosta.

Lapsuuden loppu

Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset. Tammi, 2011.

Peter Høeg on tanskalaisen kirjallisuuden tunnetuimpia nimiä, jonka läpimurtoteos oli Lumen taju (1992).

Norsunhoitajien lapset kertoo erikoisesta perheestä ja erikoisista lapsista, tai oikeastaan nuorista. Päähenkilö, 14-vuotias Peter, on jalkapalloilija mutta myös tarkkailijatyyppi. Todella taitavien ja fiksujen sisarustensa kanssa hän joutuu selvittämään vanhempiensa katoamisen salaisuutta. Vanhemmat eivät ole ihan sitä miltä näyttävät, ja kun tarina etenee, Peter joutuu arvioimaan monia muitakin asioita uudelleen.

Høegin kirja on aika yllättävä. Se on oikeastaan veijariromaani ja sisältää suorastaan slapstick-huumoria. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, takaa-ajokohtaus seuraa toistaan. Toisaalta hilpeän juonen lomassa polveilee eri uskontojen maailmankäsityksiä ja filosofiaa, kaikkiin katsomuksiin kohdistuu tasapuolisen satiirinen katse. Erityisen ankarasti katsotaan kaikenlaisia fanaatikkoja.

Välillä vauhti myös hiljenee, ja tilaa saa pojan kasvutarina ja kertomus perheen muutoksesta.
Rakkaudesta ja luottamuksesta voi seurata pettymys, tulevaisuus on täynnä uhkia mutta myös toivoa. Lapsuuden lopun suruun sekoittuu selviämisen varmuutta, vaikka yksinäisyyden ja kuolemankin ajatus on välillä kohdattava.

Kirja on runsas ja paksu, mutta lyhyet vauhdikkaat luvut vievät tarinaa joutuisasti.

Heli

Hae Norsunhoitajien lapset kirjastosta.
Hae Peter Høegin teokset kirjastosta.

Pianolla kavereiden kanssa

Lenni-Kalle Taipale: Piano

Lenni-Kalle Taipaleen Piano on löytö sellaiselle musiikin ystävälle, joka kuuntelee mielellään pianomusiikkia, pitää pianon äänestä eli sointiväristä, mutta joka ei jaksa kuunnella klassista musiikkia ja pianokonserttoja. Eikä jazzia. Tällä levyllä kuullaan kuulasta, helposti kuunneltavaa, taitavaa, kauniilla melodioilla koristeltua pianonsoittoa ja joka kappaleessa on solistina mukana Lenni-Kallen artistivieras, joka tekee esityksestä vaihtelevaa kuunneltavaa. Kappaleet ovat suomalaista, 2000-luvun, lähinnä pop- tai laulelmamusiikkia. On mukana kyllä yksi marssikin sekä kansanlaulu. Kuullaan kokoelma tuttuja sävelmiä uusina sovituksina, joissa piano on taka-alalla säestäjänä ja välillä tasa-arvoisissa solistitehtävissä välisoitoissa. Yhteistyö ja vuorottelu solistien kanssa toimii hienosti.

Lenni-Kalle kertoo levystä internet-sivullaan

"Levyllä duetoimassa kanssani: Johanna Iivanainen, Juha Tapio, Maria Kalaniemi, Maija Vilkkumaa, Rajaton, Iiro Rantala, Sami Pitkämö, Marzi Nyman, Pekka Kuusisto, Vesa-Matti Loiri ja Mikko Kuustonen
Tämä levy kokoaa yhteen sen pianismin, mitä olen viime vuosina saanut tehdä. Olen soittanut monissa eri kokoonpanoissa, lukemattomia keikkoja ja mitä erilaisempia musiikkityylejä. Usein olen saanut myös duetoida artistien kanssa. Duossa dialogi ja siinä molempien osapuolien reagointi on asia, mikä minua kiehtoo. Välillä se on säestystä, välillä hyökkäystä. Monipuolisuus ja oikeastaan myös rajattomuus kappaleen sisällä ovat minulle tärkeitä asioita. Tällä levyllä pääsen tekemään juuri sitä, mitä olen tehnyt pikkupojasta lähtien - pianolla."

Levy on kirjastossa sijoitettu YKL-luokkaan 78.8942 Suomenkielinen laulelmamusiikki. Ei ihan heti arvaisi etsi Lenni-Kalle Taipaleen levyjä täältä. Levyjä, joissa Lenni-Kalle on pääesittäjänä, löytyy Jyväskylässä lisää ainakin näistä erityylisistä luokista: 78.8932 Suomenkielinen laulettu viihdemusiikki (levy ”Hiutaleita”) ja 78.89223 Bebop. Mainstream-jazz. Afrokuubalainen jazz (levyt ”Nothing to hide”, “Reset” ja “Lumia”).

Irmeli

Hae Piano kirjastosta.

Hae Lenni-Kallea kirjastosta.

Chandler pilkkoo sipulia

Mark Crick: Kafkan kanssa keittiössä - Maailman kirjallisuuden historia 14 reseptissä

Maistuisiko karitsa Raymond Chandlerin tapaan blondia odotellessa tai räävitön suklaakakku Irvine Welshin mukaan? Entä kuinka Odysseus monineuvo ruokkii riitaisat akhaijit tai kuinka Franz Kafkan K. selviää odottamattomista vieraistaan jääkaapin hohtaessa ahdistavaa tyhjyyttään. Brittiläinen valokuvaaja Mark Crick hämmentää maailmankirjallisuutta maistuvasti antiikista nykyaikaan. Pieni kirjanen sisältää 14 reseptiä tunnettujen kirjailijoiden tyyliin hämmennettyinä. Lue ja nauti. Näin Chandler kokkaa karitsaa:

"Vispilää ei ollut: niinpä nuijin kokkareet hajalle patukalla, kunnes tahna oli tasaista".

Marja-Kaisa

Hae Kafkan kanssa keittiössä kirjastosta.

Kirja kerjää verta nenästään

1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään

Jälleen kerran on musiikkidiggarin maailma laitettu järjestykseen. Tällä kertaa asialla on ollut toimittaja Robert Dimery ja lukuisa joukko musiikkijournalisteja ympäri maailmaa. Urakka on ollut massiivinen: valita 1001 olennaisinta albumia 1950-luvun puolivälistä lähes tähän päivään saakka.

Populaarimusiikista on kysymys, ja skaala ulottuu pehmeästä bossanovasta metallin mustimpiin syövereihin. Välille mahtuu monenlaista: maailmanmusiikkia, teknoa, avantgardistista häröilyä ja tietenkin suurimmaksi osaksi pop-rockia. Näin kirja todella tarjoaa jotakin jokaiselle musiikinkuuntelijalle. Tuskin kenenkään maku on niin laaja, että kaikki kirjan albumit olisivat entuudestaan tuttuja.

Kirjan otsikko on mahtipontinen ja kerjää verta nenästään. Onko mahdollista tehdä absoluuttinen lista parhaista albumeista? Ei ole, toteaa Dimery esipuheessa ja myöntää, että valinnat ovat subjektiivisia. Kirjaa kannattaakin käyttää itseltä huomaamatta jääneiden helmien kalastamiseen. Samalla voi nautiskella taitavasti tiivistetyistä esittelyteksteistä, jotka – rockjournalismin perinteiden mukaisesti – sisältävät runsaasti turhanpäiväistä, mutta silti aina niin mielenkiintoista triviatietoa levytyksistä ja bändihistorioista.

Valintojen subjektiivisuutta kuvastaa myös se, että tähän suomenkieliseen laitokseen on ympätty 80 suomalaista albumia. Se tarkoittaa sitä, että tästä puuttuu 80 alkuperäisessä laitoksessa ollutta albumia. Tämä houkuttelee poisjätettyjen ja mukaan otettujen albumien vastakkainasetteluun ja pohtimaan koko teon mielekkyyttä. Suomalaisten albumien mukaan ottaminen kuitenkin kiistatta lisää suomalaisen lukijan mielenkiintoa tähän kirjaan. Päätoimittajana ja vastuullisena suomalaisessa laitoksessa on ollut Jake Nyman, apunaan kaksi muuta pitkän linjan musiikkitoimittajaa Pekka Laine ja Tero Liete. Nyman ei missään nimessä ole ensimmäistä kertaa kokoamassa tällaista listaa: monen muistissa on hänen toimittamansa Aution saaren levyt (1997).

Vastaavia top-lista-teoksia löytyy muiltakin aloilta, esimerkiksi saman sarjan 1001 elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään tai 1001 paintings you must see before you die.

Aapo

Hae 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään kirjastosta.
Hae kaikki 1001 kirjat kirjastosta.

Nuorten aikuisten krampeista

Kallio et al: Kramppeja ja nyrjähdyksiä

Kramppeja & nyrjähdyksiä on alkanut ilmestyä 1990-luvun alussa, aluksi musiikkilehti Rumbassa. Sarjakuva ilmestyi myös Helsingin sanomien sunnuntaisivuilla ja sittemmin muissakin lehdissä. Albumeja on ilmestynyt useita.

Kramppeja & nyrjähdyksiä kertoo koetun tuntuisesti aluksi nuorten aikuisten elämästä, harrastuksista, parisuhteista ja niiden päättymisistä. Ja tietysti musiikista ja elokuvista. Tavataan baaritiskin äärellä tai ystävien joukossa. Vuosien kuluessa henkilöt keski-ikäistyvät ja vakiintuvat. Elämä antaa niin iloja kuin huoliakin. Tunnelma on joskus haikea, välillä kriittinen, usein osuva. Arki on rosoista, mutta joskus niin kaunista.

Käsikirjoittaja Pauli Kallio on tehnyt Krampeissa & nyrjähdyksissä yhteistyötä usean piirtäjän kanssa. Christer Nuutinen oli ensimmäinen piirtäjä, muita ovat olleet Sami Toivonen, Katja Tukiainen ja Mika Lietzén. Piirtäjän käsiala tuo aina oman tunnelmansa. Jostakin syystä tuntuu alkuperäinen piirtäjä parhaiten tavoittavan tarinoiden hengen. Nuutinen onkin palannut Kramppien & nyrjähdysten pariin uusimmissa albumeissa Kramppeja & nyrjähdyksiä nuorten naisten maailmassa sekä Kramppeja & nyrjähdyksiä parempaa elämää.

Pauli Kallio on Suomen ainut päätoiminen sarjakuvakäsikirjoittaja. Laajaan tuotantoon mahtuu yhteistyötä monen piirtäjän kanssa; esim. Pentti Otsamon FC Palloseurassa ja Jukka Tilsan Sekametsä -sarjassa. Usein tarinat ovat omakohtaisia, kuten Maalaispunkin päiväkirja.
Kallio on myös kustantanut ja kääntänyt sarjakuvia ja toiminut musiikkiarvostelijana.

Heli

Hae kaikki Krampit kirjastosta.

Myrskyn jälkeen

Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky
Tiitu Takalon sarjakuvateoksella Tuuli ja myrsky on suuri aihe: raiskaus. Teoksen kaveriporukka kokee kriisin, kun yksi heistä joutuu raiskatuksi. Jokaisella on oma, voimakas reaktionsa tapahtumaan: yksi suuttuu, toinen pelästyy, kolmas kokee silmitöntä raivoa ja neljäs on lamaantua syyllisyydentuntoonsa. Takalo tuo eri lähestymistavat esiin kunnon opetussarjakuvan hengessä. Teos ei kuitenkaan ole ainoastaan pamfletti, vaan vahva tarina pysyy pääosassa eikä jää ajoittaisen julistamisen varjoon.

Takalo käsittelee vaikeaa aihetta rakentavasti. Teos jättää ravistelevan olon, mutta ei ole liian raskasta luettavaa. Se tarjoaa selviytymiskeinoja väkivallan uhreille ja esittää tärkeitä kysymyksiä. Lukiessaan huomaa pohtivansa esimerkiksi sitä, miksi raiskauksista kirjoitetaan niin usein passiivissa. Eikö niillä olekaan tekijää? Entä onko mies aina tekijä ja nainen uhri?

Ja mitä tapahtuu silloin, kun tytöt kyllästyvät pelkäämään kävellessään puistossa öisin? Tuuli ja myrsky ei kerro vain väkivallasta, pelosta ja vihasta, vaan ennen kaikkea ystävyydestä, rohkeudesta ja selviytymisestä.

Piirtäjänä Takalo ei väreillä juhli. Hän käyttää harmaan sävyjä, mustaa ja valkoista, eikä muuta tarvitakaan. Hänen piirrosjälkensä on ilmeikästä ja taitava ihmiskuvaus saa hahmot tuntumaan eläväisiltä ja moniulotteisilta.

Tiitu Takalo on vuonna 1976 syntynyt tamperelainen kuvataiteilija ja sarjakuvantekijä. Hän kuvaa teoksissaan erityisesti naiseutta, tyttöyttä sekä aktivistiyhteisöjä ja -elämäntapoja. Hän on julkaissut sarjakuviaan myös omakustanteina. Hänen Hyeena-kustantamonsa on julkaissut myös muiden naissarjakuvantekijöiden töitä. Takalo on ollut kahdesti Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana ja vuonna 2010 hänelle myönnettiin sarjakuvatuotannostaan Vuoden naistutkimusteko -palkinto.

Anna

Hae Tuuli ja myrsky kirjastosta.

Hae kaikki Tiitu Takalot kirjastosta.