tiistai 9. kesäkuuta 2009

Sota ei ollut muistamisen arvoista aikaa

Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Ruma sota – Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia (Johnny Kniga)


Oi! Mikä ihana sota taisi olla nimeltään joku 1970-luvun sotamusikaali. Jottei sodan rumempi puoli unohtuisi, seitsemän nuoremman polven tutkijan artikkelit on julkaistu nimellä Ruma sota – Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia. Suomessahan on jo vuosikymmeniä julkaistu valtavat määrät kevyttä sotahistoriaa, mutta viime aikoina niissäkin on tartuttu kipeämpiin asioihin. On tullut tutkimuksia rintamakarkurien teloituksista ja yhteistyöstä Gestapon kanssa. Tieto-Finlandia –ehdokkaaksi päässyt ja jo hieman keskustelua aiheuttanut Ruma sota jatkaa sota-aikamme tabujen rikkomista. Kirjan soisi kuluvan muidenkin kuin sotahistorian harrastajien käsissä, koska se täydentää sitä kuvaa, mikä suurella enemmistöllä taitaa olla talvi- ja jatkosodasta elokuvien ja isoisän juttujen perusteella. Kaikkea se isoisäkään ei tiennyt tai pystynyt kertomaan, ainakaan selvin päin. Ja tämä vaikeneminen syineen ja seurauksineen on tavallaan kirjan artikkeleiden yli kantava teema. Artikkeleiden aiheita ovat metsäkaartilaiset, poliittisten vankien kohtelu, sensuuri ja propaganda (pojan uhraamisen vaatimus). Myöskään nälkää, viinaa, huumeita ja seksuaalista väkivaltaa ei jätetä käsittelemättä. Lopuksi käydään läpi sotaan osallistuneiden kirjailijoiden kokemuksia, jotka tiivistetään mottoon: ”Sota ei ollut elämisen eikä muistamisen arvoista aikaa”. Kirja on rankkaa luettavaa myös kuvituksen osalta, josta osan muodostavat sodan ruminta puolta näyttävät SA-kuvat.

Juha

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti