perjantai 14. joulukuuta 2012

Tarina lamavuosien New Yorkista

Amor Towles: Seuraelämän säännöt.

Kirja on sujuvasti kulkeva, viileä tarina New Yorkista 1930-luvun lopulta, juuri ennen sotaa. Päähenkilö on Katey Kontent, teräväpäinen ja tarkkanäköinen nuori nainen, joka tienaa niukkaa toimeentuloaan konttorissa. Hän onnistuu ystävänsä Evelynin kanssa ujuttautumaan Manhattanin rahakkaiden seurapiireihin nuoren pankkiirin avulla. Tinker, tämä nuori leijona, tavataan sattumalta uudenvuoden yönä nuutuneessa jazzklubissa. Alkaa ylellisen hauskanpidon aika.
Täydellisen miehen huomiosta kamppaillaan enemmän tai vähemmän peitellysti. Katey tosin tarkkailee kaiken aikaa hiukan syrjemmällä, ja alkaa väkisinkin huomata asioita, jotka antavat aihetta arvioida tilannetta uudelleen. Eräästä hilpeästä illasta seuraa onnettomuus, joka lukitsee kolmikon suhteen, sitten jokainen onkin onneton omalla tavallaan. Kirja on kertomus selviytyjästä, uuden sukupolven naisesta, joka ei tyydy osaansa eikä jää myöskään vellomaan tunteisiin. Kertomus on viihtyisä, mutta hiukan etäinen. Vahva ajan ja erityisesti paikan tuntu siinä kyllä on.

Heli

Hae Seuraelämän säännöt kirjastosta.