Elämänopasta etsimässä

Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin, Tammi 2010

"Jos on niin, että taidamme elää vain pienen osan siitä, mitä meissä piilee – mitä tapahtuu jäljelle jäävälle osalle?”

Sveitsiläinen klassisten kielten opettaja Raimund Gregorius tulee estäneeksi naista hyppäämästä sillalta. Tämä sattuma johdattaa Gregoriuksen portugalilaisen kirjailijan ja lääkärin Amadeu de Pradon maailmaan – ja muuttaa hänen elämänsä. Gregorius jättää taakseen tavanomaisen arkensa ja yllättyneet kollegansa ja lähtee junamatkalle kohti Lissabonia, kiehtovaa, kaunista Portugalin pääkaupunkia. Gregoriusta ajaa pakonomainen halu saada tietää lisää arvoituksellisesta kirjailijasta Amadeu Pradosta ja hänen elämänfilosofiastaan.

Lissabonissa Gregorius etsii käsiinsä kirjailijan tunteneita ihmisiä, ja tutustuu samalla diktatuurin ikeen alla eläneeseen maahan. Monien ihmisten toisistaan poikkeavat käsitykset kirjailijasta muodostuvat käänteentekeväksi Gregoriukselle itselleen. Matka on klassinen metafora muutokselle ja myös tässä romaanissa konkreettinen matka Portugaliin vertautuu Gregoriuksen matkaksi omaan itseensä ja identitettiinsä.

Yöjuna Lissaboniin on jännittävä ja kiehtova retki ihmisen sielunmaisemaan. Se on psykologinen jännityskertomus kirjallisuuden ja historian maailmasta ja monisyinen kuva siitä, miten ihminen rakentaa identiteettinsä. Sattuma, kohtalo, voi muuttaa yhdessä hetkessä kaiken.

"Miksi me säälimme ihmisiä, jotka eivät pääse matkoille? Siksi että he eivät pysty avartumaan sisäisestikään, koska eivät voi levittyä ulkoisesti, he eivät voi monistua, ja niin heiltä puuttuu mahdollisuus tehdä laajoja retkiä omaan itseensä ja päästä selville, kuka tai mitä muuta heistä olisi voinut tulla.”

Pascal Mercier on oikealta nimeltään Peter Bieri, joka on toiminut mm. filosofian opettajana. Amadeu Pradon kirjaa voisikin kuvailla filosofiseksi elämänoppaaksi. Niiden kautta Greogorius syventää tietoisuuttaan omasta elämästään. Myös lukijassa tämä herättää monelaisia ajatuksia. Romaanista riittää pohdittavaa pitkäksi aikaa. Lumoava lukukokemus!

Mari M

Hae Yöjuna Lissaboniin kirjastosta.

Esseitä paavista, jääkiekosta ja takapuolesta

Savukeitaan esseet

Jos hakee verkkokirjastostamme uusia esseekokoelmia huomaa, että niitä julkaisevat enää pienkustantamot. Suurille kustantajille on jo selvinnyt, että rahaa tulee muualta. Jos heidän julkaisuohjelmaansa eksyy yksi esseekokoelma vuodessa, sekin on yleensä jo kuolleelta esseistiltä (Michel de Montaigne, Väinö Linna). Sen sijaan piskuinen turkulainen kustantaja Savukeidas tupruttelee ulos useita esseekokoelmia vuodessa, joista huomattava osa kotimaisia. Eniten julkisuutta näistä lienee saanut Antti Nylén, jonka Vihan ja katkeruuden esseet (2007) sekä Halun ja epäluulon esseet (2010) ovat saaneet mukavasti näkyvyyttä. Onhan Nylén tarkka, vaikkakin ehkä hieman vuolassanainen havainnoitsija, jonka kärkkäitä mielipiteitä lukee ilokseen kuin romaania, vaikkei samaa mieltä hänen kanssaan olisikaan. Ja kuka voisikaan olla hänen kanssaan samaa mieltä kaikesta? Hän puolustaa yhtä innokkaasti eläinten oikeuksia ja paavinvaltaa, Pentti Linkolaa ja teryleenikravatteja, Baudelairea ja Anna Abreu’ta (ei hänen musiikkiaan, vaan hänen olemustaan). Musiikki on vahvasti esillä, erityisesti hänen esikuvansa Morrissey, Nico ja suomalainen Islaja. Morrisseyta käsitellään molemmissa kokoelmissa, uudemmassa tosin vain hänen takapuoltaan. Onpa molemmille kokoelmille laadittu oma soundtrack, jota voi kirjaa lukiessa kuunnella. Omituista on, että tuosta kirjavasta ja paradoksaalisesta aiheluettelosta huolimatta Nylénin esseekokoelmat eivät ole sekavia, vaan kaikesta tihkuu läpi hyville esseekokoelmille ominainen rehellisyys ja itsensä likoon laittaminen. Vai onko kirjailija vain luonut hyvän, sopivan särmikkään brändin?

Toinen esseisti, joka tekee mieli nostaa esiin Savukeitaan valikoimista, on Tommi Melender. Hänenkin esseensä on julkaissut Savukeidas, vaikka hänen romaaninsa (muun muassa viime vuoden Finlandia-ehdokas Ranskalainen ystävä) ja runonsa julkaisee WSOY. Melenderin esseekokoelman Kuka nauttii eniten (2010) aiheluettelon voi tiivistää timantinkovaan kaksikkoon: jääkiekko ja kirjallisuus.

Jääkiekkoa käsitellään pitkässä avausesseessä "Miesten peli". Melender on entinen jääkiekkojunnu ja nykyinen penkkiurheilija. En muista, että jääkiekkoa olisi aiemmin käsitelty näinkään laajasti kirjallisuudessa. Jalkapallolla on arvokkaat pohtijansa Albert Camus’ta lähtien, mutta jääkiekkoa on aina pidetty rahvaanomaisempana. Herkullisesti Melender arvioikin kiekkoilijoiden tappion jälkeisiä puheita, ja muistelee omia häpeäntunteitaan junnukiekosta. Ja onhan se niin, että tappiossa on jotain runollisempaa kuin voitossa. Voitot unohtuvat, mutta kuka voisi unohtaa nuo jääkiekko-ottelut, joissa Ruotsi nousee lopussa ohi Leijonien tai Suomen jalkapallomaajoukkueen kommellukset maailman kentillä. En tiedä yhdistääkö kunnon tappio kansaa enemmän kuin voitot, mutta ainakin johtoasemassa romahtamisessa toteutuu kunnollinen draaman kaari. Juuri kun olet saavuttamassa jotain, tulet ylimieliseksi ja se lipsahtaa sittenkin käsistä. Se tekee monista hävityistä otteluista tavallaan taidetta. Jääkiekkoesseen jälkeen Melenderin sinänsä ihan kiinnostavat kirjallisuusesseet Gustave Flaubertista, Michel Houellebecq’stä ja Don DeLillosta tuntuvat vain hyviltä, mutta persoonattomilta kirjallisuusesseiltä.

STOP PRESS: Yllä käsitellyt esseekokoelmat ovat ainoat esseekokoelmat, jotka ovat ehdokkaana Runeberg-palkinnon 2011 saajaksi. Hyvä valinta, raati!

Juha

Hae Savukeitaan julkaisemat esseekokoelmat uudesta verkkokirjastostamme.

Onandjokwe!

Sata vuotta sitten suomalainen lääkäri ja lähetystyöntekijä Selma Rainio perusti Ambomaan ensimmäisen sairaalan. Tämä Onandjokwen sairaala on ollut avuksi paikalliselle väestölle, mutta elintärkeä myös monille suomalaisille lähetystyöntekijöille ja heidän perheilleen.

Onandjokwe tuli tutuksi myös lapsuutensa Ambomaalla viettäneille Jaakko Löytylle sekä Pekka Simojoelle. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, he maksavat velkaansa yhteisellä konserttikiertueella ja levyllä, joilla kerätään rahaa remontointia kaipaavaa sairaalaa varten.

Levyllä on muutama entuudestaankin tuttu laulu, mutta suurin osa on uutta tuotantoa. Nämä Suomi-gospelin isähahmot ovat tehneet tätä projektia varten uusia lauluja myös yhdessä: Simojoki sävelen ja Löytty sanat ja päinvastoin.

Levy on hyväntuulinen ja letkeä: elämäntuskaa tai uskonkriisejä ei tällä levyllä itketä. Rivien välistä löytää kyllä viitteitä Ambomaan vaikeista elinolosuhteista, aineellisesta puutteesta tai Namibian historian vaikeista ajoista. Parhaiten tämä kuuluu tutuissa kappaleissa "Namibia, yaloo!" sekä "Herra, siunaa Namibiaa", jotka saivat päivitetyt sanat Namibian itsenäistymisen (1990) riemussa.

Bändin jäsenet ovat taattua laatua ja tuttuja Löytyn ja Simojoen aikaisemmilta levyiltä: Pekka Nyman (lyömäsoittimet), Seppo Rauteva (rummut), Mikko Löytty (basso) ja Jarkka Rissanen (kitara). Jakaranda-kuoroakin kuullaan.

Aapo

Hae Onandjokwe kirjastosta!