Pahuus kirjallisuudessa

Tarmo Kunnas: Paha (Atena)

Pahalla on vahva taiteellinen tehtävä. Suurella yleisöllä kontakti pahaan tapahtuu etäisesti ja harvakseltaan. Kadulla pahan olemassaolosta muistuttavat iltapäivälehtien lööpit, mutta omaan kotiin se tunkeutuu useimmiten – onneksi – taiteen tai viihteen muodossa. Tutkimalla tätä pahuuden esittämistä taiteessa Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori Tarmo Kunnas on tarttunut vaikeaan, mutta tärkeään aiheeseen. Kunnaksen Paha käsittelee taiteista kirjallisuutta ja kuvataiteita. Elokuvaakin sivutaan hieman, mutta kirjoittajan elokuvamaku ei yllä äänielokuvan aikakaudelle. Kuvataiteiden osuus on kevyt ja sen mukaan ottamisella on saatu lähinnä hieno kuvaliite kirjan keskelle. Kunnas on kirjallisuuden professori ja siihen kirjan merkittävin osa keskittyykin. Pahaa on Kunnaksen mukaan yksiselitteistä ja monitulkintaista. Yksiselitteisimmillään paha voisi esiintyyä Grimmin satujen äitipuolissa, kolmannessa valtakunnassa ja kristinuskon saatanan hahmossa. Mutta nuo kaikki voi kuvata myös moniselitteisesti, kuten karismaattinen Lucifer William Blaken ja John Miltonin kuvauksissa. Näin pahaa muuttuu monitulkintaiseksi. Keskeisessä osassa kirjassa ovat Kunnaksen aiemmat tutkimuskohteet: Nietzsche, Knut Hamsun ja ranskalainen kirjallisuus. Kuuluisat pahan kuvaajat – Dostojevski, Baudelaire, Genet – ovat luonnollisesti mukana, mutta heistä on kirjoitettu hyllymetreittäin ennenkin. Uudemmista teoksista ansiokkaasti analysoidaan mm. Jonathan Littelin teosta Hyväntahtoiset, joka saadaan tänä syksynä suomeksikin. Teos esittelee monia houkuttelevia pahuuden kuvauksia, mutta valitettavasti Kunnas ei ole niin hyvä esseisti, että pitkiä juonikuvauksia lukijalle tuntemattomasta kirjasta jaksaisi aina lukea. Kiinnostavimmillaan Kunnaksen Paha onkin hieman syrjäisemmillä kaduilla; analysoidessaan oikeutettua pahaa Sartren Likaisissa käsissä, E.T.A. Hoffmannin fantasian kimpussa, etsiessään suomalaista immoralismia Eino Leinon, Joel Lehtosen, Johannes Linnankosken ja L. Onervan teoksista tai hakiessa modernia trendiä lapsen ja pahan yhteiselosta Juha Seppälän ja Ian McEwanin teoksissa. Paras kirjallisuus paljastaa, että ihminen ei ole hyvä eikä paha. Jokainen ihminen on arvoitus – niin itselleen kuin kirjailijoillekin. Kirjailijat usein esiintyvät pahan palvojina ja puolustajina, mutta etsivät oikeutta ja hyvyyttä hekin.

Juha

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.