keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Suomi, ikuisesti

Diana Webster: Ikuisesti Suomi: Turku/Åbo 1952-1953 (2013)

Vastavalmistuneelle Diana Websterille tarjottiin 50-luvun alkupuolella työtä British councilin opettaja-sihteerinä Suomessa. Hän ei tiennyt Suomesta oikein mitään. Brittiläiset kartatkaan eivät ulottuneet niin pohjoiseen. Hämmästyttävän vähän muusta maailmasta tiedettiin. Webster odotteli poikaystävän kosintaa, mutta kun sitä ei kuulunut, hän päätti ottaa työn vastaan.

Joukko uusia opettaja-sihteereitä lähti eri tahoille Suomeen. Ne suomalaiset paikannimet! Äänekoski ja Jyväskylä kuulostivat pelottavilta. Mystisesti kaksiosainen Turku/Åbo vaikutti helpommin lähestyttävältä, joten Webster valitsi sen kohteekseen.

Webster majoittui Turussa perheeseen, jonka hilpeällä kielten sekamelskalla kommunikoiva rouva opasti häntä suomalaisen elämän alkuun. Yllätyksiä riitti. Monet brittiläisestä näkökulmasta itsestään selvät asiat olivat täällä vieraita – ja päinvastoin. Diana Webster oli kuitenkin valmis vaihtamaan näkökulmaa ja heittäytyi rohkeasti uuteen asemaansa.

Perehdyttämisestä ei juuri tunnettu. Vieraan kielen opettaminen suomalaisille oli aivan uusi asia. Oppikirjoja ei oikein ollut, opetusmenetelmistä puhumattakaan, siispä itse suunnittelemaan. Kun kävi ilmi, että opettaja-sihteerin ”sihteeri” merkitsi tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämistä, siihenkin hypättiin kuin kylmään veteen.

Kiinnostavaa on, miten Suomi muutti Websteriä lyhyessä ajassa. Hän ei voinutkaan palata siihen elämään, minkä hän taakseen oli jättänyt. Vaikka hän lähti vajaan vuoden kuluttua kuluttua saamatta silloin tietää, millaisia ovat kesäsuomalaiset, hän loppujen lopuksi kuitenkin palasi ja jäi Suomeen ja loi uran yliopistossa ja oppikirjojen tekijänä.

Kirja on huumorilla ja itseironialla maustettu kasvukertomus ja kuvaus menneestä Suomesta.

Heli

Hae Ikuisesti Suomi kirjastosta.

Runo lohduttaa ja rauhoittaa


Eeva-Liisa Manner: Kuolleet vedet (1977)

Suru on suuri, kun elämä näyttää nurjaa puoltansa. Kun pitää luopua. Sen kokeva joskus vaikenee, muuttuu mykäksi, kuuroksi, sokeaksi. Puhuminen aiheesta kahvikupin äärellä on sopimatonta. Pitää odottaa, sattuisiko puheenaihe livahtamaan alueelle, joka on kielletty, mutta jonka kohtaamisessa kanssakulkijasta olisi apua.

Eeva-Liisa Mannerin runokokoelma Kuolleet vedet on klassikkoteos, jonka aiheita ovat suru, ahdistus ja kuolema. Sydän–lehden (2013: 3) jutussa Sydämellä on mieli  Eeva Mehto on haastatellut toista runoilijaa ja kirjailijaa, Claes Anderssonia, joka on kokenut sydänvaivojen viheliäisyyden ja kokemuksen luopumisesta. Haastattelu etenee ja tullaan kohtaan, jossa mainitaan Mannerin Kuolleet vedet ja kirjallisuuden tuoma lohtu. ”Ensimmäistä ohitusleikkausta Claes Andersson ei pelännyt, mutta toiseen leikkaukseen hän pelkäsi kuolevansa. - Silloin parasta apua tarjosi Eeva-Liisa Mannerin runo, kokoelmasta Kuolleet vedet. Manner on kirjoittanut niin kauniisti elämästä erkaantumisesta ja kuolemasta. Se runo antoi minulle suuren lohdun ja rauhan. Se auttoi paremmin kuin diapam.”

Irmeli

Hae Kuolleet vedet kirjastosta.