maanantai 27. helmikuuta 2012

Teekulttuuria

Pirkko Arstila : Teen ystävän kirja

Nyt, erikoiskahvibuumin laannuttua, satsataan teehen. Kahviloissa on  vaihtoehtoja pussiteelle ja automarkettien teehyllyjen valikoima  hätkähdyttää jo kokeneenkin teenjuojan. Suomeenkin on perustettu kansainvälisen tason teehuoneita, joissa voi nauttia kaikkien taiteen  sääntöjen mukaan tarjotusta teestä.

Suomessa toimii yhdistys nimeltä Teen ystävät, jonka tavoitteena on kohottaa teekulttuurin tuntemusta Suomessa. Puheenjohtajana on Pirkko Arstila, joka  on myös kirjoittanut yhdistyksen nimeä mukailevan tietokirjan ”Teen ystävän kirja”. Kirjassa Arstila esittelee teen historiaa, eri teelaadut sekä erilaisia teekulttuureja ympäri maailmaa. Kirja onkin tähän asti suomeksi kirjoitetuista teekirjoista kokonaisvaltaisin esitys. Lisäksi kustantaja on panostanut kirjan ulkoasuun: se on kauniisti taitettu ja kuvitus on tyylikäs. Kangasselkä ja lukunauha viimeistelevät ulkonäön.

Kirjassa on selkeän elitistinen sävy. Kuitenkin se soveltuu myös aloittelevalle teenjuojalle. Teepussien käyttöä paheksutaan, mutta ei silti sivuuteta. Arstilan kertomukset oman teeuransa alkuajoilta rohkaisevat niitä, joille vihreä tee on tähän mennessä tarjonnut vain pettymyksiä.

Kirja sisältää paljon vinkkejä, miten vältetään pahimmat virheet teen valmistuksessa. Laajemmin ajatellen teen pilaa kiire: teen nauttiminen on vaatii aikaa, mutta siten tee antaa myös hetken rauhoittua. Kirjan päällimmäinen viesti on, että tee tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia gastronomisiin nautintoihin, kun sille antaa mahdollisuuden.

Aapo

Hae Teen ystävät kirjastosta.


Muita teekirjoja:
Kiinalainen teekirja / Pekka Nihtinen
Kirja teestä / Kakuzo Okakura
Tee / Kyllikki Villa
Tee teematka / Helena Petäistö
Teehetki / Pirjo Suvilehto
Teekirja : teen historiaa, tee-esittelyjä, reseptejä / Nina Laaksonen
TSAIJU : venäläisen teen tarina

maanantai 13. helmikuuta 2012

Tarinoita pistooli ohimolla


Heinrich von Kleist: Locarnon kerjäläiseukko ja muita kertomuksia

Vaikka Kafkan ystäville voi vanhemmasta kirjallisuudesta suositella luettavaksi Heinrich von Kleistin novelleja. Lyhyen elämänsä aikana hän ehti kirjoittaa kahdeksan novellia, jotka ovat nyt kaikki saatavilla suomeksi. Locarnon kerjäläiseukko (2011) sisältää niistä seitsemän. Kuuluisin ja pisin novelleista, Mikael Kohlhaas, on ilmestynyt suomeksi 1951 ja 1962. Omana aikanaan 1800-luvun alussa tuntemattomaksi jäänyt Kleist kohotettiin seuraavalla vuosisadalla, mm. Franz Kafkan ja Thomas Mannin fanituksen ansiosta, saksalaisen kirjallisuuden klassikoksi.

Heinrich von Kleistin novelleissa ajaudutaan usein äärimmäisiin tilanteisiin, jotka laukeavat väkivaltaiseen loppuratkaisuun. Useammin kuin kerran aivojen ydinnesteet valuvat tarinan lopussa. Kevyimmästä päästä on tarina O:n markiisitar. Siinä markiisitar on tullut tietämättään raskaaksi. Hänet on pelastanut ritarillisesti raakalaisten käsistä eräs Kreivi F, joka ainoana tietää, ettei tämä lapsi siinnyt pyhästä hengestä. Kleistin aikaan tarinan nähtiin pilkkaavan neitseellistä sikiämistä. Tarina alkaa:

Leskeksi jäänyt, maineeltaan moitteeton nainen ja useamman hyvin kasvatetun lapsen äiti, O:n markiisitar, laittoi huomattavassa pohjoisitalialaisessa kaupungissa M:ssä lehtiin ilmoituksen, että oli tullut tietämättään siunattuun tilaan.

Uuden kokoelman suomennosta ehdittiin jo moittia Helsingin Sanomissa, mutta se on ihan luettava. Paikoin törmää käsittämättömiin lauseisiin, mutta on vaikea sanoa saksaa osaamattomana onko vika suomennoksessa. Omituista sen sijaan on laittaa kirjan alkuun esipuhe, joka sisältää huomattavia juonipaljastuksia. Samoin kummastuttaa että teoksen avaus- ja niminovelliksi on valittu lyhyt kummitustarina, joka ei ole Kleistia tyypillisimmillään.

Heinrich von Kleist (1777 – 1811) oli synkkyyteen taipuvainen nuorimies. 34-vuotiaana vuonna 1811 hän ampui rakastajattarensa ja itsensä. Lukiessa tarinaa Kihlaus Santo Domingossa tulee väistämättä mieleen, että ratkaisu ei ollut hetken mielijohde.

Juha

Hae Locarnon kerjäläiseukko kirjastosta.

Hae kaikki Kleistit kirjastosta.