Oikeaksi todistettu kopio

Iltapäivä Toscanassa (DVD): Käsikirj. ja ohj. Abbas Kiarostami

Iltapäivä Toscanassa -elokuvan nimestä tai DVD-kotelon kannesta syntyy mielikuva, että kyseessä on kepeä romanttinen komedia. Elokuvassa kyllä vietetään iltapäivä Toscanassa, mutta vire on hiukan toinen. Alkuperäinen nimi Copie conforme (oikeaksi todistettu kopio) viittaa enemmän elokuvassa käytäviin keskusteluihin ja henkilöiden suhteisiin.

Elokuvan alussa mies esittelee uutta kirjaansa, joka käsittelee alkuperäisen taideteoksen ja jäljennöksen tuottamaa kokemusta. Yleisön joukkoon tulee nainen, jonka kirjailija myöhemmin tapaa tämän galleriassa. Ajetaan kauniiseen kylään katsomaan erityistä taideteosta, käydään kahvilassa, keskustellaan taiteesta ja sen kokemisesta, elämästä. Joka paikassa on morsiuspareja, tunnelma voisi olla romanttinen. Mutta ei, mies ja nainen puhuvat toistensa ohi, eivät halua, osaa tai jaksa ymmärtää toisiaan.

Katsoessa joutuu muuttamaan käsitystään henkilöiden suhteesta. Ovatko he toisilleen vieraita, onko kyse hapuilevasta alusta? Vai ovatko he tunteneet jo kauan, onko tämä pikemminkin loppua? Mikä on aitoa, mikä ei?

Elokuvan on ohjannut iranilainen Abbas Kiarostami, Juliette Binochelle rooli toi parhaan naispääosan palkinnon Cannesissa.

Heli

Hae Iltapäivä Toscanassa kirjastosta.

Sapekkaita havaintoja elämästä

Kristina Carlson: William N: päiväkirja

”Minä olen ikävä ihminen, ja kuka sen paremmin tietäisi kuin minä itse, mutta voidaanko syyttää, että olisin tieteellisesti väärässä?”

Palkitun kirjailija Kristina Carlsonin William N - päiväkirja kuvaa suomalaisen jäkälätutkijan elämää 1890-luvun Pariisissa. William Nylander oli todellinen historiallinen henkilö, mutta päiväkirja on kuvitteellinen. Kirjassa aikakauden Pariisia ja mm. ruokakulttuuria on kuvattu huolella.

William N. on pisteliäs ja itsepäinen vanha herra, joka suhtautuu elämään ja asioihin ympärillään hyvin kriittisesti. Hän pitää itseään rationaalisena tiedemiehenä, joka ei tiedä mitä ovat tunteet, joita muut ihmiset kokevat. Kuitenkin hänen kirjoituksistaan paistaa läpi monenlaisia tunnetiloja, kuten yksinäisyyttä, ärtymystä, vihaa, katkeruutta ja pettymystä.

Hänen asuntonsa Pariisissa on kylmä ja pimeä, ja olosuhteet ovat muutenkin karut. Terveys on heikko ja hän sairastaa paljon. Taloudellisesti tekee tiukkaa, ja toisinaan on tingittävä ruoasta ja lämmöstä. Kirjasta välittyy hyvin sekä henkinen että fyysinen kylmyys, lukijallekin tulee usein lukiessa vilu.

William N. väittää tarkoituksella eristäytyvänsä, koska ei juuri välitä muista ihmisistä. Välillä yksinäisyys tuntuu kuitenkin vaivaavan. Ainoat läheiset naiset hänen elämässään ovat sisar Elise ja entinen taloudenhoitaja Constance.

”Minä en kaipaa ahdistavan liiton enkä tunkkaisen porvariskodin lämpöä, mutta perheiden silmin yksinäinen ihminen on köyhä.”

Hänelle elämän ainoita tärkeitä asioita on hänen tieteellinen työnsä ja hän on varsin katkera siitä, että hänet on Suomessa syrjäytetty omalla tieteenalallaan. Työnsä suhteen hän on hyvin tarkka ja herkkänahkainen. Hän on vuosikymmeniä kirjoittanut tieteellisen suurteoksensa toista osaa.

”Ajattelen joskus itseäni taiteilijana, jota ei ymmärretä hänen omana elinaikanaan, vaan hän tekee työnsä yksin ja köyhyydessä, mutta jälkimaailma saattaa löytää hänen teoksensa ja ymmärtää niiden todellisen arvon.”

Paradoksaalisesti juuri suorapuheisuudessa ja miellyttämisen haluttomuudessa piilee kirjan viehätys. Päähenkilöstä muodostuu itsekriittisyyden kautta sympaattinen kuva. William N - päiväkirja oli vuoden 2011 Finlandia-palkintoehdokkaana.

Tinka

Hae William N - päiväkirja kirjastosta.

Hae Kristina Carlsonin teokset kirjastosta.

Runoja toivosta, elämänuskosta ja luottamuksesta

Terttu Tupala: Runo puhuu toivosta

Sattui käteen runokirja, joka puhuu toivosta, elämänuskosta ja luottamuksesta. Teoksen on toimittanut Terttu Tupala vuonna 1988 ja kirjassa on tunnettujen suomalaisten runoilijoiden tekstejä Aaro Hellaakoskesta, Isa Aspista Anna-Maija Raittilaan ja Tommy Tabermanniin.

Sivuja selatessa tulee vastaan runoilija Kari Mäkinen ja runo, joka alkaa sanoin ”Illuusiot laskeutuvat kuin kyyhkyt”. Runo löytyy myös toisesta kokoelmasta nimeltä ” Hämärässä kypsyy aamu” ja takakannessa on nuori mies, joka näyttää tutulta arkkipiispalta, joka tiedetään kirjallisuuden ystäväksi. Kari Mäkinen kirjoittaa lukukokemuksistaan Lukupiiri-blogissa osoitteessa http://evl2.fi/blogit/lukupiiri/ . Kannattaa vilkaista.

Irmeli

Hae Runo puhuu toivosta kirjastosta.