keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Ratsia Pihtiputaalla

Pauli Kallio: Maalaispunkin päiväkirja (2009)

Suomen ainoa päätoiminen sarjakuvakäsikirjoittaja tekee tiliä oman punk-nuoruutensa kanssa. Nimensä mukaisesti teoksen pohjana ovat Pauli Kallion (s. 1960) päiväkirjamerkinnät 1970- ja 1980-lukujen taitteesta. Vuonna 1979 punkin tee-se-itse –kulttuuri kukoisti, kaikki punkit olivat veljiä ja siskoja keskenään ja Kallio ja moni muu eli kuuman punk-kesän.

Teos koostuu novellimaisista sarjakuvakatkelmista, muoto, jonka Kallio hallitsee. Sarjakuvan piirtäjänä on tällä kertaa Kyky Ahonen: kelvollista, sujuvaa ja toimivaa jälkeä. Katkelmien välissä on tekstiaukeamia, joilla Kallio sitoo sarjakuvan tapahtumat laajempaan kontekstiin ja muihin tapahtumiin, sekä henkilökohtaisiin että yleisiin.

Paitsi Kallion päiväkirjojen kuvitettuna versiona, Maalaispunkin päiväkirja toimii Ratsia-yhtyeen historiikkina. Pihtiputaalaisen punk-pioneerin vaiheet kerrotaan tarkemmin liiteosiossa, jossa esitellään Ratsian kokoonpanon vaiheet sekä tuotanto kappale kappaleelta. Bändin jäsenet ja muut asianosaiset muistelevat menneitä tätä kirjaa varten tehdyissä haastatteluissa. Ratsian laulajan Jyri Honkavaaran (1969-1997) vuonna 1982 Suuri Kurpitsa –lehdessä julkaistu haastattelu on mukana kaikuna menneisyydestä.

Maalaispunkin päiväkirja piirtää hyvän kuvan punkin räjäyttävästä energiasta. Kallion käsikirjoituksille tyypillisesti teoksessa on myös tummempia sävyjä: surua, haikeutta, ahdistusta sekä jälkiviisautta. Kuitenkin päällimmäiseksi tunteeksi jää vilpitön riemu ja ylpeys tuosta koetusta ajanjaksosta.
”Ilman punkkia olisin tuskin rohjennut ryhtyä kustantamaan ja käsikirjoittamaan sarjakuvia. Ilman punkkia olisin joku muu.”

Aapo 

Hae Maalaispunkin päiväkirja kirjastosta.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Suami on hyvä maa

Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus

He ovat täällä taas – pariskunta Eila ja Rampe sekä likka Hämeestä. Olinkin jo ehtinyt kateellisena seurata kirjaston internetsivun lainatuimpien kirjojen listaa, jonka etunenässä keikkuvat Sinikka Nopolan Risto Räppääjä –kirjat. Kateellisena, koska ne ovat lapsille.

Sinikan ja avustavan Tiina Nopolan yhteistyö on tuottanut aikuisten iloksi murteellisen kirjasarjan Eilasta, Rampesta ja niiden tyttärestä, likasta. Osuvaa, tarkkanäköistä, tamperelaisen elämäntyylin tuntevaa, hauskaa kuvausta tavallisen perheen kotoisista sattumuksista, sananvaihdosta ja elämänfilosofiasta. Saattaa olla, että hämäläiset sukujuureni myötävaikuttavat asiaan, mutta olen kokenut Eilan ja Rampen äärellä sen, mitä on nauraa täyteen ääneen kirjan sivuja käännellessä. Perhe oikein kokoontui kuulemaan. En ollut Jyväskylässä asuessani esimerkiksi muistanut, että Tampereella likka tosiaan tarkoittaa siskoa tai tytärtä, sen lisäksi, että se on myös tyttö. Esimerkiksi nuoruusajan ystäväni Tepan isosisko oli likka, meirän likka.

Kirjassa Eila, Rampe ja elämän tarkoitus on myös muulle Suomelle tarjolla juttuja, esimerkiksi kappaleessa ”Suami on hyvä maa”.

Eila:
Tiäksää, millä voi ehkästä alkavaa vanhuusiän depressioo?

Rampe:
E.

Eila:
Mää kävin kaupassa, ja mulle tuli vähä semmonen alakulonen olo, kummää ajattelin, kuinka tää elämä on kallista. Mansikkalitrakin makso neljä euroo. Se tekee vanhassa rahassa kakskytäneljä markkaa. Mutta sitte mulle tuli miäleen lause ”Suami on hyvä maa”. Mää toistelin sitä pualiääneen siinä kävellessäni ja mun miälialani parani heti.


Omia muistojaan kultaisesta nuoruudesta saa keski-ikäinen lukija kokea kappaleessa ”Mauno Kuusisto ja Mouhijärven meijeri”.

Eila: Olis mukava tietää ton Mauno Kuusiston keikkakalenteri. Mää oon kyä loppujen lopuks meri-ihminen. Järvet on semmosia lätäkköjä.

Rampe:
Mitä sää ny oikeen puhut?

Eila:
Ekkö sää oo koskaan kuullu sitä laulua ”Meri peilin lailla nyt säihkyy heijastustaan”? Mää haluaisin mennä sen Mauno Kuusiston keikalle.

Rampe:
Se on eläkkeellä. Ei se enää konsertoi.


Eila ja Rampe töksäyttelevät ja naljailevat toisilleen vanhan avioparin tavoin, mutta touhuavat pian yhdessä lähtöä Onnenmaa-nimiseen ostosparatiisiin tai likkaa tapaamaan. Pari saa vanhan tamperelaisen hyvälle tuulelle, toivottavasti myös muutkin.

Sinikka Nopolan lyhytproosaa Hämeen murteella:

Ei tehrä tästä ny numeroo
WSOY 2003

Se on myähästä ny
WSOY 2004

Kyä tässä jotain häikkää o
WSOY 2006

Eila, Rampe ja elämän tarkoitus
WSOY 2009

Irmeli

Hae Nopolan murrekirjat kirjastosta

maanantai 7. joulukuuta 2009

Sumua ja loskaa

Philippe Claudel: Harmaat sielut & Varjojen raportti

Philippe Claudelin kaksi suomennettua kirjaa (suom. Ville Keynäs) ovat aiheiltaan ankaria. On kyse oikeudesta, totuudesta ja moraalista, viattomat voivat joutua kärsimään. Kirjojen kieli on visuaalista ja kaunista, kirjoja lukee siitä nauttien, vaikka niissä on paljon julmuutta, hämärää, sumua, ja loskaa.

Harmaat sielut (suom. 2006) tapahtuu ensimmäisen maailmansodan aikaan Koillis-Ranskassa. Pieni tyttö surmataan. Tapauksen mukavuudenhaluiset tutkijat haluavat saada jutun pikaisesti pois alta. Pikkukaupungin poliisilla on epäilynsä asiasta, hän ei hyväksy hyvä veli -verkostoa, joka tuntuu vaikuttavan päätöksiin. Ohessa kerrotaan monen kaupunkilaisen tarina. Myös poliisin ja hänen perheensä tarina kiertyy esiin, katkerinta hetkeä myöten. Taustalla julman sodan liepeet pyyhkivät kaupunkia, sen rujous tuppautuu kiusallisena näkyviin.

Varjojen raportti (suom. 2009) olisi helppo sijoittaa samoille seuduille toisen maailmansodan aikaan, mutta kirjailija ei kerro aikaa eikä paikkaa osoittaakseen, että tätä on tapahtunut ennenkin ja tapahtuu yhä. Pikkukylän miehet murhaavat yksissä tuumin kylään sodan jälkeen tulleen vieraan. Eräs kyläläisistä saa tapahtuman jälkeen tarjouksen josta ei voi kieltäytyä: hänen on kirjoitettava raportti, joka peittelisi jutun unohduksiin. Kirjoittajaksi valikoituu mies, jonka kyläläiset olivat sodan aikana keskuudestaan ilmiantaneet miehittäjille. Kovien kokemusten jälkeen mies oli vastoin odotuksia palannut pahamaineiselta leiriltä. Raportti valmistuu, mutta mies kirjoittaa salaa myös kylästä, itsestään ja rakkaistaan. Siitä, miten joudutaan ulkopuoliseksi, miten syrjään sulkeminen tiivistyy. Ja miten vieras, joka näyttää ihmisille heidän oman raadollisuutensa, on pakko poistaa päiviltä.

Philippe Claudel on paitsi kirjallisuudentutkija ja kirjailija, myös elokuvaohjaaja. Hänen elokuvansa Olen aina rakastanut sinua on myös hankittu kirjastoon. Se kertoo naisesta, joka opettelee elämään vankilasta vapautumisen jälkeen.

Heli

Hae Claudelit kirjastosta.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Pakkalan muotokuva

Tuula Levon kirja Tuulenajama (2009) on hienovarainen muotokuva kirjailija Teuvo Pakkalasta. Pakkalan tunnetuin teos on Tukkijoella-näytelmä, hän on kuuluisa myös hienoista lapsinovelleistaan. Tuulenajama on ajaton kuvaus taiteen tekemisestä, kirjoittaminen oli Pakkalalle välillä nautintoa, välillä tuskaa. Romaani alkaa vasta Tukkijoella-näytelmän saavuttaman menestyksen jälkeen ja Pakkalalla on paineita kirjoittaa uusi menestysteos. Kirja käsittelee Pakkalan identiteetti- ja itsetunto-ongelmia suhteessa kirjailijuuteen. Alituinen rahapula ja huoli perheen elättämisestä pakottavat Pakkalan kuitenkin toimimaan myös kiertävänä köysikauppiaana ja yhteiskoulun opettajana.

Tuulenajama kuvaa lisäksi 1900-luvun alun Suomen historiaa ja kulttuuria. Lukija voi löytää tuttuja kirjailijoita, kuten Eino Leinon ja Juhani Ahon. Myös sisällissotaa sivutaan kirjassa, Pakkala joutuu sisällissodassa tahtomattaan valkoisten kenttäoikeuden kirjuriksi, koska kuuluu suojeluskuntaan. Romaani on lisäksi vahva avioliittoromaani, siinä kuvataan alati rahapulasta kärsivän kirjailijan ja kotirouvavaimonsa suhdetta. Pakkala oli sitä mieltä, että vaimonkin pitäisi olla töissä ja auttaa perheen elättämisessä. Kirjailija tunsi myös, ettei pystynyt tarjoamaan vaimolleen sellaista elämää, jota tämä olisi toivonut. Romaanissa kuvataan lisäksi lämpimästi Pakkalan suhdetta kahteen poikaansa.

Tiivistäen voisi sanoa, että Tuulenajama on kertomus kirjailijakutsumuksesta ja avioliitosta.

Tuulenajama on Tuula Levon neljäs romaani, aiemmin häneltä ovat ilmestyneet Neiti Soldan (2000), Kaksi nuoruutta (2001) ja Hyppytunti (2004). Neiti Soldan kertoo toisen suuren suomalaisen kirjailijan, Juhani Ahon, tarinan. Kirjassa kerrotaan Tilly Soldanin näkökulmasta hänen sisarensa Vennyn ja Ahon avioliitosta ja myös Tillyn rakkaudesta Ahoon, jolle hän synnyttää pojan.

Katja

Hae Tuulenajama kirjastosta
.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Porista karusti


Janne Toivonen & Heikki Westergård: Pori-kirja

Porissa on luonnetta ja toimittaja Janne Toivosen ja valokuvaaja Heikki Westergårdin Pori-kirja on totutusta poikkeava kaupunkikirja. Se kuvaa särmikästä suomalaista rannikkokaupunkia ilman kaunistelua.
”Mikä on se hetki, jolloin kaikki alkoi mennä Porissa huonosti?”
Kirjassa kuvataan Porin rakennemuutos ja sen vaikutukset 1970-luvulta 2000-luvulle, kun teollisuuden kivijalka kaupungissa romahti, ja seurasi lama ja työttömyys.

Lukemalla kirjan saat tietää, miksi Poria luonnehditaan mm. Suomen Itä-Saksaksi ja Liverpooliksi.

Kirjan kuvissa Porista näkyy jokisuiston paraatipuolen sijasta karu ja rosoinen kaupunki silmänkorkeudelta.
”Porista saa näyttää Kirjurinluodon ja Keski-Porin kirkon, mutta silloin pitää näyttää myös niiden takana pilkottavat Pormestarinluodon elementtiparvekkeet ja Aittaluodon teollisuusalueen nokeentuneet piiput. Muuten kuva on vajaa.”
Kirja on vetävästi kirjoitettu pamfletti, joka pohjaa kymmenien porilaisten haastatteluihin. Se kärjistää ja provosoi, mutta on aidosti kiinnostunut Porin tulevaisuudesta. Ajatuksia herättävä kirja.

Tinka

Hae kirja kirjastosta.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Miehet jotka vihaavat naisia

Hyvän lukuvinkin saa usein ystävältään. Niin onnellisesti kävi tälläkin kertaa, kun iltaa oli istuttu ja puheenaiheet soljuivat mukavasti aiheesta toiseen. Keskustelu kääntyi luettuihin kirjoihin ja kehujen kohteeksi pääsi ruotsalaisen kirjailijan Stieg Larssonin jännäri ”Miehet jotka vihaavat naisia”. Rikoskirjallisuutta vähemmän harrastavalle, minulle, asia ei tuntunut erityisen omalta, ei kolahtanut. Sellaisen lukeminen kun edellyttää pohtimista, juonen seuraamista ja arvoituksen ratkaisemista omin aivoin. Kärryillä on pysyttävä, tapahtumia ja yksityiskohtia on varottava unohtamasta. Jännitys-genreen kuuluva kirja ei sovi iltalukemiseksi pieni pala kerrallaan, ettei vain unohtaisi, mitä tärkeää edellä tapahtui. Näin ajattelin.

”Miehet jotka vihaavat naisia” –kirja oli jäänyt erään toisenkin ystäväni mieleen ja hän oli lukenut koko Millennium-trilogian, jonka alku on tämä kirja. Kuulin taas kehuja, lainasin kirjan ja valmistauduin pettymään itseeni huonona jännärilukijana.

Teoksen päähenkilö Mikael Blomkvist, taloudesta kirjoittavan Millennium-aikakauslehden vastaava toimittaja, on pulassa. Hänet tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan. Samaan aikaan Blomkvistia lähestyy sukufirman entinen johtaja Henrik Vanger. Blomkvistin pitäisi selvittää, mitä tapahtui Vangerin veljentyttärelle Harrietille, joka katosi vuonna 1966. Blomkvist suostuu ehdotukseen. Hän saa avukseen nuoren Lisbeth Salanderin, joka on erikoistunut ihmisten yksityiselämän tonkimiseen. Tapaus vie heidät kohti Vangerin perheen synkkää menneisyyttä.

Larsson ei turhaan saanut esikoiskirjastaan Lasiavain-palkintoa vuonna 2006. Kirjan pääjuoni on selkeä ja saa lukijan helposti mukaansa. Henkilöistä tulee lukijalle merkittäviä ja heidän elämäänsä on mukava seurata. Tulee tarve tietää, selviävätkö sankarit tehtävästään ja saadaanko murhaaja esiin. Miten henkilöiden keskinäisissä suhteissaan käy?

Kirja ei ollut ainoastaan helppoa luettavaa. Päähenkilöiden elämässä oli dramaattisia, väkivaltaisia tapahtumia, joiden yksityiskohtainen kuvaaminen sai mielen joksikin aikaa hämmentyneeksi. Kirjassa tapahtui raakuuksia, joiden kaltaisia asioita ei haluaisi omalle eikä kenenkään kohdalle. Tässä maailmassa, jossa arvot ovat aika ajoin hukassa. Huolestuin, jääkö kohtausten ahdistava, vihaa tihkuva, tunnelma vallitsevaksi vai saako tarina taas mukaansa lempeämmällä otteella?

Millennium-sarjan kaksi seuraavaa teosta odottavat jo hyllyssäni: Tyttö joka leikki tulella (2007) sekä Pilvilinna joka romahti (2008).

Irmeli

Tietoa kirjailijasta:
Stieg Larsson (1954–2004) oli tukholmalainen toimittaja ja kirjailija. Hän kuoli äkillisesti vuonna 2004 sydänkohtaukseen ja jätti jälkeensä valmiit käsikirjoitukset romaanitrilogiaa varten.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille

Emilia Lehtisen esikoisrunokirja on hauska, raikas ja oivaltava. Sitä ei voi sanoa perinteiseksi runokirjaksi niin aiheen kuin runojen muodonkaan puolesta. Runot käsittelevät ihmisen ja lohikäärmeen omintakeista suhdetta toteavasti ja ohjeiden muodossa. Runoja on lohikäärmeen istutuksesta sillä lentämiseen sekä eläkkeellä oleviin lohikäärmeisiin. Jännittävät ja mielikuvitukselliset runot kuljettavat tarinaa aivan huomaamatta. Runojen teksti on paikoin ronskiakin, mikä sopii aiheeseen. Kuvitus on taidokasta ja hurjuudessaan tekstin tyyliin sopivaa. Myös fontin ja sen koon vaihtelut sekä tekstin kiemurteleva muoto sopivat runon tyyliin ja kulloiseenkin tunnelmaan. Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille sopii sekä aikuisille että lapsille. Aivan pienille tai herkille lapsille se ei hurjuutensa vuoksi sovi.


”Ihan koska tahansa.

Toistan: I H A N K O S K A T A H A N S A

lohikäärme voi haluta täyttää mahansa.

Jos näkyvissä ei ole muuta


kuin sinä ja esim. luuta

arvaa kumman se kahmaisee

ja suuhunsa ahmaisee?”

Minna


Hae kirjastosta Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Valkoisen miehen taakka

Hänen kirjojensa nimet ovat monesti hieman raflaavia: Tappakaa ne saatanat, Nyt sinä kuolit ja uusimpana Tavoitteena kansanmurha. Toisaalta ruotsalaisen esseistin Sven Lindqvistin (s. 1932) erikoisalasta länsimaiden siirtomaahistoriasta voisi repiä rankempiakin otsikoita. Viimeisen parin vuosikymmenen ajan hän on keskittynyt kirjoissaan imperialismiin, rasismiin, kolonialismiin ja kansanmurhiin. Näyttää kuin hän olisi yllättäen saanut tehtäväkseen lisätä hieman valkoisen miehen syyllisyyden taakkaa. Lindqvistiä ei voi helposti lokeroida. Hän ei ole oikea historioitsija, mutta hän on loistava ja kokeellinenkin kirjoittaja, jonka kirjoissa usein sekoittuu historiankirjoitus, matkareportaasi ja päiväkirja. Tämä tekeekin kirjoista huimasti luettavampia ja kiinnostavampia kuin perinteinen historiankirjoitus. (Toisaalta tämä tekee kirjoista hankalasti luokiteltavia kirjastoissa.)

Aavikkosukeltajissa (1990) Lindqvist matkasi läpi Saharan yhdessä aiemmin aavikon lumoihin joutuneiden kirjailijoiden, kuten Antoine de Saint-Exupéryn kanssa. Seuraava teos olikin jo varsinainen ”eurooppalaisen rasismin musta kirja” ja on yhä Lindqvist tunnetuin – ja kiistellyin – kirja. Tappakaa ne saatanat (1992) sai nimensä Joseph Conradin Pimeyden sydämen (1899) yhdestä lauseesta. Kirjan nimi kuvaa sitä asennetta, jolla eurooppalaiset valloittajat suhtautuivat ”alempiin rotuihin” levittäessään sivilisaatiotaan Afrikkaan ja muualle. Afrikka jäi ainakin osittain valloittamatta, mutta esim. Kanariansaarten ja Tasmanian alkuperäiset asukkaat pyyhkäistiin pois viimeiseen mieheen. Vaikka valloittajien asenne oli tuo, löysi Lindqvist seuraavaan kirjaansa 1700–1800-luvuilta myös Rasismin vastustajia (1995). Nyt sinä kuolit – Pommien vuosisata (1999) käänsi hetkeksi huomion kansanmurhan tekijöistä niiden menetelmiin. Pian lentokoneen keksimisen jälkeen keksittiin myös, että siitähän voi tiputtaa pommeja. Kääntämällä sota kotirintaman naisia, lapsia ja vanhuksia vastaan, vihollista voitiin lyödä helpommin ja niin, että sattuu. Terra Nullius – Matkalla ei-kenenkään-maassa (2007) kertoi Australiasta ja sen aavikkojen kansan, aboriginaalien, kohtelusta. 1700-luvulla saarelle tulleiden brittien mielestä maa oli terra nullius eli se ei kuulunut kenellekään, vaikka aboriginaalit olivat asuttaneet sitä jo ehkä 50 000 vuotta. Viimeisen 200 vuoden aikana heiltä on ryöstetty maa ja lapset sekä altistettu mm. ydinkokeille. Mikä on meidän vastuu esi-isiemme rikoksista, Lindqvist kysyy. Viimeisimpään kirjaan Tavoitteena kansanmurha (2008) on koottu hänen uusimpia puheita ja esseitään. Tällä kertaa Lindqvist muistuttaa mm. miten Yhdysvallat löysi maailmanpoliisin roolinsa 100 vuotta sitten Filippiineillä. Lindqvist peräänkuuluttaa toimivaa kansainvälistä oikeutta, joka voisi estää kansanmurhat.

Juha

torstai 3. syyskuuta 2009

Matka Färsaarille

”Hengitä sisään. Hengitä ulos. Toista tarvittaessa.”

Johan Harstadin kirjan Buzz Aldrin : taviksena olemisen taito (2007) päähenkilö on kolmikymppinen Mattias, puutarhuri, joka on mieluummin vaatimaton ja luotettava kakkonen kuin porukan keskipiste. Kuten Buzz Aldrin, se toinen mies, joka kävi kuun pinnalla.

Eräänä päivänä Mattias herää Färsaarilla rahakasan vierestä, muistamattomana ja rystyset rikkinäisinä. Hänet poimitaan yhteisöön, jonka avulla Mattias vähitellen saa oman tarinansa auki. Kirja kertoo ihmisenä olemisesta, itsetunnosta, rakkaudesta ja erosta.

Kirjassa mietitään, mikä on hulluutta ja mikä normaalia, ja sitä, voiko näkymätön tulla näkyväksi. Siinä myös haaveillaan veneen rakentamisesta ja matkasta, joka ratkaisee kaiken.

The Cardigans -yhtyeen musiikki soi vakavanhilpeän tarinan taustalla. Ympärillä on Färsaarten karu luonto. Ollaan maailman laidalla.


”Eikä mikään ole pimeämpää kuin Oyggjarvegur lauantai-iltana lokakuussa, kun vettä sataa, sumu on metrin paksuista, ikkunat huurussa, puolen tunnin ajomatka ilman kaidetta ja äkkijyrkät rinteet tien vieressä. Sitä reittiä me menimme. Kaikkein pisintä reittiä.”
Kirjasta tulee mieleen toinen norjalainen nuoren miehen kasvutarina, Erlend Loen Supernaiivi. Johan Harstadilta on suomennettu myös novellikokoelma Ambulanssi (2008).

Heli

Muita matkoja nuoren miehen mieleen ovat:
Alberto Fuguet : Elämäni elokuvatMartin Page: Maailmanloppuihin tottuu
Nick Hornbyn teokset

tiistai 11. elokuuta 2009

Rahtilaivalla maailmalle

Kyllikki Villa (s. 1923) on kääntäjä ja kirjailija, joka on 1960-luvulta alkaen kiertänyt rahtilaivoilla maailman meriä ja tehnyt matkoilla suurimman osan elämäntyöstään. Villan matkakokemukset ovat tallentuneet päiväkirjoihin, joista kaksi on julkaistu.

Vanhan rouvan lokikirja (2004) on 73-vuotiaana tehdyn Etelä-Amerikan-matkan päiväkirja, pohdiskeleva, havainnoiva ja runollis-filosofinen yksinpuhelu. Matkakirja koostuu meren, sään ja laivaelämän havainnoinnista, reittien ja aikataulujen suunnittelusta, itsetutkiskelusta ja menneiden matkojen muistelusta. Välillä Villa poikkeaa satamakaupungeissa ja antautuu kiintoisiin keskusteluihin matkatovereidensa kanssa. Vanhan rouvan lokikirja on tallennettu puhumalla äänikaseteille ja litteroitu myöhemmin kirjan muotoon. ”On se huvittavaa, että kun vanha rouva on matkalla, se käydä raahustaa tuolla varustamassa itselleen konjakkia ja puhevälineitä että voi puhella itsekseen.”

Pakomatkalla-kirjassa (2007) Villa on 68-vuotias. Hänen vaikea elämäntilanteensa tihkuu kirjan rivien väleistä ja laiva kuljettaa matkaajan ensin Lissaboniin. Siellä kaikki on auki. Tavoitteena on päästä Namibiaan tutustumaan isän lapsuusmaisemiin, mutta mitä tapahtuukaan, kun St. Helenan saari keskellä Atlanttia alkaa houkuttaa? Villa on pitänyt tätä matkaa yhtenä elämänsä käännekohdista.

Kirjoja on hätkähdyttävää lukea, koska ne tavoittavat niin hyvin laivamatkailun hitauden ja rauhan. Siinä on mietittävää valmismatkailuun tai fyysisiä äärirajoja koetteleviin extreme-seikkailuihin tottuneille. Matkalla ei ole kuitenkaan aina kivaa, uudet tuulet eivät aina tuoksukaan niin ihmeellisiltä. Laivassa kaukana kotoakin maailma on maailmaa ja koko ajan kaikki on huonosti, eikä melkein huvita. Juuri tässä on Kyllikki Villan kirjojen viehätys.

Samanlainen idea kuin Villan kirjoissa on Niina Within teoksessa Rahtilaivalla Brasiliaan : vuorotteluvapaalla Etelä-Amerikassa (2004). Täytettyään kolmekymmentä With jää vuodeksi vuorotteluvapaalle työstään, pakkaa rinkkansa ja suuntaa yksin rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan. Viiden kuukauden matkallaan hän seikkailee Brasiliassa, Amazonilla, Boliviassa ja Argentiinassa.

Laivalla Atlantin yli seilaa myös Pirkko Lindberg teoksessa SOS Tuvalu : hätähuuto paratiisista (2005). Pääpaino kirjassa ei kuitenkaan ole matkassa, vaan Tuvalun asukkaiden jokapäiväisessä elämässä, joka on uhattuna ilmastonmuutoksen myötä.

Anna

Lisää lukemista:

Ritva Hapuli: Matkalla kotona. Kyllikki Villan matkapäiväkirjoista. 2008 Marja-Leena Hakkarainen ja Tero Koistinen (toim.): Matkakirja. Artikkeleita kirjallisista matkoista mieleen ja maailmaan. 1998

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Matkoja kuuhun

40 vuotta sitten 20.7.1969 kuumoduli Eagle vihdoin tömähti kuun pölyiselle pinnalle. Ihminen oli haikaillut kuuhun jo ainakin vuosisatoja. Eräs varhaisimmista kuumatkan kuvauksista on Cyrano de Bergeracin (1619–1655) Matka kuuhun. Siinä kertoja lentää keksimällään laitteella kuuhun ja tutustuu sen neljällä raajalla kulkeviin asukkaisiin. Heidän yhteiskuntansa on toisaalta aivan erilainen, toisaalta aivan meidän maailmamme kaltainen. Teoksen tarkoituksena lieneekin enemmän kritisoida oman aikansa yhteiskuntaa kuin kuvitella elämää kuussa, siten kirja liittyy enemmän toisten 1600–1700-luvun fantastisten matkakuvausten ja utopiakirjojen (Gulliverin matkat, Utopia) joukkoon kuin scifi-kirjallisuuteen. Samaan tyyliin satiirejaan kuuhun oli sijoittanut jo antiikin aikaan Lukianos.

Ensimmäisenä tieteiskirjallisuuden kuumatkakuvauksena pidetään tähtitieteilijä Johannes Keplerin (1571-1630) teosta Somnium. Teoksessa pyrittiin kuvaamaan miltä maa näyttää kuusta katsottuna. Kuuluisimpia kuumatkan kuvauksia ovat tieteiskirjallisuuden pioneerin Jules Vernen Matka kuuhun ja Kuun ympäri (molemmat 1865). Vernen teoksissa paino on kansainvälisessä avaruuskilvoittelussa ja matkassa, joka saa alkunsa 300-metrisellä tykillä Floridasta. Vernen tieteellisesti kekseliäät teokset innoittivat avaruustutkimusta pitkälle 1900-luvulle. Myös H.G. Wells kuvitteli matkan kuuhun teoksessaan Ensimmäiset ihmiset kuussa. 1950-luvulla Hergé lähetti mieleenpainuvasti punavalkoruudullisessa raketissa kuuhun Tintin, Miloun, kapteeni Haddockin, professori Tuhatkaunon ja insinööri Wolffin. Rakettiin unohtuivat tietenkin Dupond ja Dupont ja – turskatin turskatti – salamatkustajana ilkeä eversti Jorgen. Kun kuussa oli trampannut vuoteen 1972 mennessä jo tusinan verran ihmisiä, ei se enää innoittanut kirjailijoita. Ensimmäisestä oikeasta kuumatkasta voi lukea Peter Ryanin teoksesta Kuun valloitus tai Pasi Rutasen Loistavasta Apollosta.

Juha

Fiktiota kuusta:
Lukianos: Satiireja 1 & 2
Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun
Johannes Kepler: Somnium (ei suom.)
Jules Verne: Matka kuuhun ja Kuun ympäri
H.G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
Hergé: Päämääränä kuu & Kuun kamaralla (sarjakuvia)

Faktaa kuumatkoista:
Peter Ryan: Kuun valloitus
Pasi Rutanen: Loistava Apollo
Ilpo Lagerstedt: Rakettimiehiä – Kilpajuoksu kuuhun
Hansen: First man – The Life of Neil A. Armstrong (ei suom.)

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Sarjakuvaa Burmasta

Sarjakuvataiteilija Guy Delisle asui vuosina 2005-2006 sotilasjuntan hallitsemassa Burmassa Lääkärit ilman rajoja –järjestössä työskentelevän puolisonsa ja pienen poikansa kanssa. Merkintöjä Burmasta (2008) on reportaasisarjakuva tästä ajasta.

Teoksessa Delisle tutustuu burmalaiseen elämänmenoon, tapakulttuuriin ja paikallisiin ihmisiin. Paitsi vieraasta ja vaietusta kulttuurista, Merkintöjä Burmasta kertoo isyydestä ja perhe-elämästä, asioista, jotka ovat loppujen lopuksi melko samanlaisia kaikkialla ympäristöstä riippumatta. Vaikka aihe on vakava, elämästä diktatuurissa voi löytää huumoria – ehkä on pakkokin, muuten ei jaksaisi.

Lähestymistapa teoksessa on päiväkirjamainen eli Delisle itse on tapahtumien keskiössä. Vielä syvemmälle kuitenkin päästäisiin, jos mukana olisi paikallisten kokemuksia. Niitä tosin voi olla diktatuurissa vaikea saada julki.

Delisleltä ilmestyy suomeksi heinäkuussa 2009 Pjongjang. Sekin on omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani, mutta tällä kertaa Delisle havainnoi arkea ja tekee kantaaottavia huomioita vielä suljetummasta yhteiskunnasta, nimittäin Pohjois-Koreasta.

Aasiassa liikutaan myös Katja Tukiaisen sarjakuvassa Postia Intiasta (2002). Se on sarjakuvamuotoinen päiväkirja yhdeltä Tukiaisen monista Intian matkoista. Intiassa Tukiainen joogaa, opettaa sarjakuvan tekemistä ja tekee samalla pieniä huomioita arjesta ja suuria havaintoja yhteiskunnasta.

Lukemalla Postia Intiasta ei tutustu paikallisiin nähtävyyksiin tai huippujännittäviin elämyksiin, vaan tavalliseen intialaiseen elämään. Siihen kuuluvat meluisat liikenneruuhkat, kuumuus ja vatsataudit, mutta myös ihmisten ystävällisyys ja avoimuus, jotka jättävät lukijallekin hyvän ja lempeän olon. Teoksen lukija saa myös tietää, onko rastatukka merkki jumalalta, ja joutuu pohtimaan, miltä tuntuu nähdä nainen, jolla on narulla korjatut silmälasit, kun itse voi vaihtaa uudet puhtaat piilolinssit joka aamu.

Katja Tukiaisen piirrostyyli on aivan omanlaisensa, naivistinen ja helposti tunnistettava. Postia Intiasta hylkää sarjakuvaan perinteisesti kuuluvat ruudut, mikä lisää teoksen päiväkirja- ja luonnosmaisuutta.

Anna


Hae Merkintöjä Burmasta kirjastosta.
Hae Postia Intiasta kirjastosta.


Muita matkasarjakuvia:
Timo Mäkelä: Rooma (2004)
Maikki Harjanne: Mazzanon taikaa (2001)
Eero Lehtola: Askelia vanhalla mantereella (2006)

Pääkirjaston kesänäyttelyssä lisää esittelyjä matkakirjoista ja -romaaneista.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Pyörällä yli Alppien

Osmo Soininvaara: Fillarilla Nizzaan
Keväällä 2007 Osmo Soininvaara päätti pyöräillä Tallinnasta Nizzaan tapaamaan ystäväänsä. Matkaan oli varattu aikaa yksi kuukausi ja matkan edetessä oli tarkoitus pitää päivittäistä blogia Helsingin Sanomissa. Fillarilla Nizzaan teos on koottu näiden blogikirjoitusten pohjalta.

Soininvaaran pyöräilyreitti kulki Baltian, Puolan, Slovakian, Itävallan, Sveitsin ja Italian kautta Ranskaan. Yhteensä matkaa kertyi 3400 kilometriä, mikä merkitsi noin sadan kilometrin päivävauhtia. Kiireellisestä aikataulusta huolimatta Soininvaara ehtii matkan varrella ihailemaan maisemia, vaikka varsinaisesta nähtävyyksien bongaamisesta onkin luovuttava.

Matkan edetessä pohditaan kunkin yhteiskunnan tilaa esimerkiksi kaupunkisuunnittelun ja maahanmuuttopolitiikan kannalta. Soininvaara onkin erinomainen ajattelija sekä ajatusten pyörittelijä, ja hänen havaintonsa eri maista ovat matkakirjallisuutta parhaimmillaan. Mielenkiintoisia ja hauskoja vertauksia tehdään myös kotimaahan. Bratislavassa pyöräillessään Soininvaara muun muassa pohtii kaupunkisuunnittelun yhteneväisyyksiä Jyväskylään.

Matkan varrella ei säästytä kolhuilta, kumi puhkeaa useammin kuin kerran eikä matka aina suju lyhintä reittiä, mutta jotenkin oikea reitti sekä majoitus illaksi aina löytyvät. Kirja toimiikin samalla esimerkkinä sekä apuna pyörämatkaa suunnittelevalle. Kirjan lopusta löytyy lisäksi luettelo tarvikkeista ja apuvälineistä, mitä pyöräilijän tulisi huomioida matkaa suunnitellessaan.

Lukujen loppuun on mukavalla tavalla koottu kunakin päivänä edetty matka kartalle, ajetut kilometrit sekä matkaan käytetty aika. Vaikka tämä tuokin tekstiin tiettyä toistoa, niin siitä syntyy mukava keino sitoa lukijan mielenkiinto matkan etenemiseen ja aikatauluun.

Juhani

Tarkista teoksen saatavuus kirjastosta.

Polkupyörät ja matka teemasta myös:
Matti Rämö: Rengasrikkoja Saharassa
Juha Varila: Pyörällä: matkantekoa polkuvauhtia
Kalle Kajander: Kirjeitä polkupyörältä Euroopan eri maista
Matti Agge: Pyörällä Suomineito päästä varpaisiin


Pääkirjaston kesänäyttelyssä lisää esittelyjä matkakirjoista ja -romaaneista.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Gogolin kaima

Jhumpa Lahiri: Kaima (Tammi)

Kaima kertoo Intiasta Yhdysvaltoihin muuttavasta bengalilaisperheestä, jonka elämää seurataan erityisesti pojan näkökulmasta. Pojan kotinimi Gogol on isän kunniavelka lempikirjailijalleen. Nimi jää kuin vahingossa viralliseksi nimeksi, ja ajan mittaan Gogol kokee sen kiusalliseksi. Hän on hämmentynyt intialaisen ja amerikkalaisen identiteettinsä vuoksi. Gogol etsii itsenäisyyttä muuttamalla nimensä. Ristiriita näkyy myös hänen ihmissuhteissaan.
Kirja on tyylikäs ja hienovarainen, ja siitä jää mieleen myös se, että monissa elämän käännekohdissa matkustetaan junalla. Kuin junan kiitoa on myös perheen elämänkaari. Kirjasta on Mira Nair ohjannut elokuvan The Namesake – Kaima, sekin löytyy kirjastosta. Jhumpa Lahirilta on käännetty myös hienot novellikokoelmat Tämä siunattu koti (2001) ja Tuore maa (2008).

Heli

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Gastronomista snobbailua, alkoholia ja seksiä

Tuomas Vimma: Gourmet (Gummerus)

Haluatko lukea mukaansatempaavan, ärsyttävän, nokkelan ja virkistävän törkeän kirjan? Tuomas Vimma (oik. Kusti Miettinen, s. 1979) on kirjoittanut sellaisia jo kolme: Helsinki 12 (2004), Toinen (2005) ja viimeisimpänä Gourmet (2008). Näistä kirjoista puhutaan ns. Helsinki-trilogiana, lähinnä samantyylisyytensä vuoksi. Kaikissa kirjoissa päähenkilö, minä-kertoja, on rehellistä työntekoa vieroksuva, rahan, seksin ja tyylin motivoima helsinkiläinen nuori mies. Gourmet’ssa yltiöylelliseen elämäntyyliin tottunut ranskalaisen keittiömestarisuvun hulttiojälkeläinen joutuu elämässään uuteen tilanteeseen, kun hänen isänsä sulkee rahahanat ja vaatii ryhdistäytymistä. Kirja on tyyliltään liioitteleva, yhtä suurta ylilyöntiä. Gastronominen snobbailu, oikeastaan ilotulitus, yhdistyy holtittomaan alkoholinkäyttöön ja räävittömiin seksisuhteisiin. Kielen tasolla kirja on täyteen ahdettu, täynnä viittauksia ajankohtaisiin ilmiöihin ja kielikuvia, joista useimmat hillittömän epäkorrekteja. Sivistyssanoja ja ruoka-alan erikoissanastoa käytetään sekaisin Helsingin slangin kanssa. Korkeakulttuuri kohtaa populaarikulttuurin, törky hienostuneisuuden. Kuitenkaan Vimman tyylitaju ei horju, vaan lukija voi luottaa olevansa hyvän tarinankertojan vietävänä. Moralistien ei kannata vaivautua.

Aapo

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Enkeli porraskäytävässä

Kristin Steinsdóttir: Meidän talon enkeli (Idun)

Kristin Steinsdóttirin Meidän talon enkeli on laadukas ja monitasoinen kirja. Päähenkilö on Saarni, herkkä, hiljainen ja mietteliäs erinomaisen mielikuvituksen omaava poika. Saarnin vanhemmat ovat eronneet ja hän asuu äitinsä kanssa kerrostalossa. Saarnin mielestä heidän talossaan asuu enkeli. Toisinaan enkeli vilahtaa porraskäytävässä ja tulee jopa sisälle asuntoon. Kirjoittaja osaa asettua pienen pojan saappaisiin ja ajatuksiin kertoessaan kerrostalon elämästä Saarnin näkökulmasta. Saarni tietää, kuinka monta porrasta kotiovelle pitää kiivetä ja on lähes varma siitä, että heidän talossaan asuva herra Hukkanen on ihmissusi. Kirja on monikerroksinen ja sopii siksi eri-ikäisille. Teoksessa kuvataan arkista kerrostaloelämää lapsen hauskojen oivallusten värittämänä. Kantavia teemoja ovat mm. uuden elämäntilanteen hyväksyminen, koulukiusaaminen, yksinäisyys sekä pelot. Vaikeista aiheista kerrotaan lempeästi ja huumori keventää sopivasti kirjan sisältöä. Teoksessa vallitsee lämmin tunnelma. Kirja on kaunista luettavaa. Kuvitus, tekstin ulkoasu ja sisältö muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Kuvitus on värikästä ja taidokasta. Meidän talon enkeli onkin saanut kuvituksestaan islantilaisen Dimmalimm-palkinnon ilmestymisvuonnaan. Lisäksi kirja on saanut Pohjoismaisen lastenkirjallisuuspalkinnon ja useita IBBYn kunniamainintoja.

Minna

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Kauhua Turusta

Stefan Nyman: Anna online (Teos)


Stefan Nymanin Anna online on moderni kauhuromaani. Kolmen turkulaisopiskelijan tiet kohtaavat ja lamput särkyvät itsestään, ja joku keskustelee mesessä, vaikkei ole edes koneen ääressä. Oikeaoppisesti tarinassa on yliluonnollisuutta ja karmivuutta, mutta myös toivoa. Turkua tuodaan hienosti esille, ja naakka astelee kirjalliselle näyttämölle kuin Poen korppi aikoinaan. Syystä tai toisesta kauhugenre ei ole Suomessa kukoistanut, vaikka siitähän voisi tulla vaikka vientituote, kuten suomalaisesta metallimusiikista. Kauhuelokuvia on tehty muutama, mutta suomalaisia kauhuromaaneja ei hevillä tule mieleen. Mika Waltari kirjoitti salanimellä Kristian Korppi muutamia kauhunovelleja 1920-luvulla. Kokonaisia romaaneja on tainnut julkaista vain joku Boris Hurtta (kauhua kirjoitetaan näköjään vain salanimellä). Jopa Ruotsista on tullut viime aikoina kehuttuja vampyyrikirjoja. Ehkä se kertoo Pohjanlahden ylittävästä kulttuuriyhteistyöstä, että pelinavauksen Suomessakin ovat tehneet suomenruotsalaiset. Toivottavasti seuraavaa suomalaista kauhuromaania ei tarvitse odotella taas vuosikymmentä.

Juha

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Sarjakuvaa sitoutumiskammosta

Manu Larcenet: Pieniä voittoja (WSOY)


Ranskalaisen nykysarjakuvan helmiin kuuluva Manu Larcenet (s. 1969) pohdiskelee Pieniä voittoja –sarjakuvassaan elämän perimmäisiä kysymyksiä. Päähenkilö, kolmekymppinen Marco taistelee sitoutumiskammoa ja paniikkihäiriötä vastaan, työskentelee idealistisena ja kunnianhimoisena, mutta ajoittain työhönsä kyllästyvänä valokuvaajana ja tekee tiliä suhteestaan vanhenevaan isäänsä. Larcenet piirtää tätä puhuttelevaa, syvällistä ja lämminhenkistä tarinaa persoonallisella, selkeällä tyylillään. Pieniä voittoja on julkaistu suomeksi kolmen albumin verran, mutta jatkoa seuraa vielä, sillä Ranskassa on edetty jo neljänteen, sarjan päättävään osaan.

Anna

Tarkista teosten saatavuus kirjastossa.

Murha Reykjavikissa

Arnaldur Indriđason: Talvikaupunki (Blue Moon)


Islantilaisdekkari on tunnelmaltaan talvisen surumielinen. Kokenut rikospoliisi Erlendur työtovereineen selvittää tammikuun hyisessä viimassa kymmenvuotiaan pojan kuolemaa. Onko teko rasistinen vai käsistä karannutta koulukiusaamista? Poliisiryhmä joutuu juttua tutkiessaan perehtymään maahanmuuttajien elämään ja heitä kohtaaviin asenteisiin. Vanhoihin koulumuistoihinkin palataan. Tutkinnan lomassa poliisit myös elävät omaa elämäänsä perhe- ja parisuhteineen. Tutkittava juttu tuntuu Erlendurista erityisen henkilökohtaiselta, sillä hän joutuu jälleen miettimään lapsuutensa traumaa, lumimyrskyyn kadonnutta pikkuveljeä. Hänen on myös kohdattava aikuiset lapsensa, joihin on hankala suhde. Kirja on palkitun islantilaiskirjailijan viides suomeksi käännetty teos. Kirjastoon on hankittu myös Baltasar Kormákurin karun tuulisissa maisemissa tapahtuva DVD-elokuva Rikospaikka Jar city, joka perustuu Arnaldurin kirjaan Räme.

Heli

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Sota ei ollut muistamisen arvoista aikaa

Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Ruma sota – Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia (Johnny Kniga)


Oi! Mikä ihana sota taisi olla nimeltään joku 1970-luvun sotamusikaali. Jottei sodan rumempi puoli unohtuisi, seitsemän nuoremman polven tutkijan artikkelit on julkaistu nimellä Ruma sota – Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia. Suomessahan on jo vuosikymmeniä julkaistu valtavat määrät kevyttä sotahistoriaa, mutta viime aikoina niissäkin on tartuttu kipeämpiin asioihin. On tullut tutkimuksia rintamakarkurien teloituksista ja yhteistyöstä Gestapon kanssa. Tieto-Finlandia –ehdokkaaksi päässyt ja jo hieman keskustelua aiheuttanut Ruma sota jatkaa sota-aikamme tabujen rikkomista. Kirjan soisi kuluvan muidenkin kuin sotahistorian harrastajien käsissä, koska se täydentää sitä kuvaa, mikä suurella enemmistöllä taitaa olla talvi- ja jatkosodasta elokuvien ja isoisän juttujen perusteella. Kaikkea se isoisäkään ei tiennyt tai pystynyt kertomaan, ainakaan selvin päin. Ja tämä vaikeneminen syineen ja seurauksineen on tavallaan kirjan artikkeleiden yli kantava teema. Artikkeleiden aiheita ovat metsäkaartilaiset, poliittisten vankien kohtelu, sensuuri ja propaganda (pojan uhraamisen vaatimus). Myöskään nälkää, viinaa, huumeita ja seksuaalista väkivaltaa ei jätetä käsittelemättä. Lopuksi käydään läpi sotaan osallistuneiden kirjailijoiden kokemuksia, jotka tiivistetään mottoon: ”Sota ei ollut elämisen eikä muistamisen arvoista aikaa”. Kirja on rankkaa luettavaa myös kuvituksen osalta, josta osan muodostavat sodan ruminta puolta näyttävät SA-kuvat.

Juha

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Selailla sanakirjoja huvin vuoksi

Adam Jacot de Boinod: Tingon tarkoitus ja muita merkillisiä sanoja maailmalta (Schildt)


Adam Jacot de Boinod on koonnut kirjaansa Tingon tarkoitus ja muita merkillisiä sanoja maailmalta värikkäitä, mielenkiintoisia ilmaisuja yli 280 maailman kielestä. Ne ovat sanoja, joille ei ole vastinetta muissa kielissä. On hilpeää saada Tingon tarkoitusta lukiessaan tietää, että on olemassa sellaisia sanoja kuin ’kävellä tuulisella säällä huvin vuoksi’ (hollanti), ’nainen, joka vaikuttaa takaa päin katsottuna kauniilta, mutta ei enää edestäpäin nähtynä’ (japani) tai ’pettymys, jota tuntee, kun jokin ei menekään niin huonosti kuin olisi toivonut’ (saksa). Sanat ja sanonnat on ryhmitelty aihepiireittäin. Osansa saavat niin syöminen, työ ja eläimet kuin syntymä, kuolema ja rakkauselämäkin. Sanat ilmaisevat kummallisia ja melkein uskomattomia asioita ja kertovat myös paljon eri kulttuurien erityisluonteesta. Mitä kertoo esimerkiksi inuiteista eli eskimoista se, että heidän kielessään voidaan ilmaista yhdellä sanalla ’käydä usein ulkona katsomassa josko joku olisi jo tulossa’ tai ’olla koskaan vastaamatta’? Tai kääntyykö suomalaisille tuttu ja tärkeä sisu lainkaan muille kielille? Niin, ja tingo! Se tarkoittaa tietenkin eräässä pääsiäissaarelaisessa kielessä ’lainata ystävän talosta tavaroita yksi kerrallaan, kunnes mitään ei ole enää jäljellä’. Tingon tarkoitus ja muita merkillisiä sanoja maailmalta on kielellisen moninaisuuden puolustuspuhe, joka kehottaa iloitsemaan ja yllättymään sekä tuttujen että vieraiden kielten häkellyttävästä ilmaisuvoimasta. Kirja saa myös ajattelemaan, miten paljon menetämmekään, jos maailman kielet jatkavat sukupuuttoon kuolemista nykyistä ”keskimäärin yksi kieli kahdessa viikossa” –vauhtiaan.

Anna

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Suomi Venäjänä

Outi Heiskanen: Tehtävä Suomessa – kotimaamme ulkomaisissa elokuvissa (Teos)


Me suomalaiset olemme loputtoman kiinnostuneita siitä, mitä meistä ajatellaan ja Suomi-brändiä pyritään jälleen kohentamaan. Outi Heiskasen kirja on katsaus siihen, miten Suomea ja suomalaisia on ulkomaisissa elokuvissa kuvattu mykkäelokuvista nykypäivään. Kirjassa kuvataan elokuvien tekemistä ja niiden täkäläistä vastaanottoa, joka usein on ollut tyrmistystä tai närkästystä. Väärin kuvattu! Toisaalta on liikuttavasti iloittu vaikkapa ”suomalaisen jääkiekon pääsystä tuhansille valkokankaille”. Usein Helsinki tai Suomi on tosin saanut esittää itänaapuriamme. Kirjassa kerrotaan kuvauspaikoista, avustajista, kommelluksista ja hankaluuksista. Ja maailmantähdistä: Charles Bronson oli töykeä mutta William Hurt oikein miellyttävä. Omar Sharif vieraili joensuulaisessa bridge-kerhossa. Diane Keaton tai Isabella Rossellini eivät olleet yleisön mielestä kyllin näyttävästi pukeutuneita. Kirjassa paljastetaan myös Renny Harlinin elokuvien Suomi-viittaukset. Teos on omistettu Åke Lindmanille, kansainvälisen yhteistyön grand old manille. Aki Kaurismäki on nykyään inspiroinut useaakin elokuvaa tavalla tai toisella. (Kirjassa ei mainita Vihaiset jalattomat miehet -elokuvaa, jossa Aki K. on pienessä roolissa.) Kannattaa muuten katsoa vaikkapa miten avustajat onnistuivat Warren Beattyn pyynnöstä hehkumaan suurelokuvassa Punaiset, millaisia olemme japanilaisin silmin Ruokala Lokissa tai miten taipuu tango Cardigans -yhtyeen Nina Perssonilta elokuvassa Unelmista totta – jos luoja suo.

Heli

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Suunnistuskartta kaunokirjallisuuteen

Kaisa Neimala & Jarmo Papinniemi: Lukukirja – kirja kirjoista (Otava)


Yksi johtaa toiseen kun lukemisesta pitävät henkilöt keskustelevat kirjoista: Olen lukenut sen ja siitä tuli mieleeni tämä ja siinä on oikeastaan samaa kuin tuossa, tai jos pidit siitä niin varmasti pidät tästä. Samalla tavoin kirjallisuuskriitikko Kaisa Neimala ja päätoimittaja Jarmo Papinniemi ovat koonneet Lukukirjan, ”suunnistuskartan ja eksymisoppaan kaunokirjallisuuden kiehtovaan maailmaan”. He ovat asettaneet käsittelemänsä teokset kymmenen eri aihepiirin ja otsikon alle, esim. Lue ja naura, Lue ja kummastele, Lue ja kauhistu, Lue ja liikutu. Muutamat teokset esiintyvät useammankin aihepiirin alla. Tuntematon sotilas naurattaa, kummastuttaa, käsittelee perusasioista kuolemaa ja liikuttaa. Teos on mielenkiintoisesti, hauskasti ja persoonallisesti kirjoitettu. Se palauttaa mieleen monet luetut teokset ja laittaa ihmettelemään kun ei tuollaistakaan kohtaa teoksesta muista. Toisaalta se houkuttelee lukemaan niin klassikoita kun nykykirjallisuuttakin, johon ei ole syystä tai toisesta ole tullut tarttuneeksi. Vaikka joistakin teoksista saattaa olla kirjoittajien kanssa aivan eri mieltä, niin kaikkien aihepiirien alla tekee löytöjä ja innostuu vanhoista tutuista uudelleen. Ainoastaan viimeinen aihepiiri Lue ja häikäisty tuottaa pettymyksen, sitä odottaa innoissaan ja sitten siihen on valittu aivan väärät kirjat!

Heli L

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Tolstoin viimeinen vuosi

Jay Parini: Viimeinen asema – romaani Leo Tolstoin viimeisestä vuodesta (Tammi)


Kirjailija löysi antikvariaatista Valentin Bulgakovin päiväkirjan hänen viimeisestä vuodestaan Leo Tolstoin seurassa. Pian hänelle selvisi, että moni muukin Tolstoin viimeisen vuoden seuralaisista piti päiväkirjaa. Hän rakentaa löytämistään tutkimuksista ja näistä päiväkirjoista osin kuvitteellisen kertomuksen Tolstoin viimeisen vuoden tapahtumista. Tolstoi oli jo aikanaan maailmankuulu kirjailija, jonka elämää seurattiin maailman lehdissä tarkasti. Tolstoin vaimo Sofia Andrejevna on sairaalloisen mustasukkainen miehensä ajankäytöstä, seuralaisista, testamentista. Hän ei myöskään koskaan ole ymmärtänyt tolstoilaisuutta, joka toi Tolstoin ympärille opetuslapsia ja jotka siten veivät suuren osan Tolstoin ajankäytöstä. Sofia Andrejevna järjestää kohtauksia, joita Tolstoi yrittää ymmärtää ristinä, jonka Jumala on hänelle asettanut. Lopulta ristiriita vaimon ja ympärillä elävän talonpoikien köyhyyden ja oman elämän hyvinvoinnin kanssa on niin suuri, että Tolstoi päättää lähtea Jasnaja Poljanasta. Hän kuolee matkalla Astapovon rautatieasemalla.

Raila

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Jokuveli valvoo hiekkalaatikollakin

Mika Mannermaa: Jokuveli (WSOYpro)


Isoveli valvoo. Tuohon George Orwellin Vuonna 1984 –kirjan tulevaisuudenkuvaan on jouduttu vasta vain eräässä talossa Espoossa. Muuten Suomen kansalaiset saavat vielä aika vapaasti puuhastella omia puuhiaan kenenkään suuremmin välittämättä. Jokuveli valvoo, tietää, eikä unohda. Näin ennustaa tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa kirjassaan Jokuveli – Elämä ja vaikuttaminen ubiikkiyhteiskunnassa. Hän on kehittänyt isonveljen sijaan termin jokuveli kuvaamaan tulevaisuuden yhteiskuntaa. Ideana on, että tulevaisuudessa ”läpinäkyvyys” kasvaa kaikessa. Uuden teknologian mahdollistamina kaikki valvovat kaikkia eli kansalaiset, vallanpitäjät ja yritykset kaikki elävät akvaariossa, jossa mikään ei pysy salassa. Mannermaa toivottaa tervetulleeksi tällaisen kehityksen ja vetää valvonnan rajan vessan oveen. Jokuveljeen liittyy olennaisesti myös se, ettei se unohda. Tulevaisuuden presidenttiehdokkaiden törttöilyt hiekkalaatikolla kaivetaan esiin. Lienee hyvä miettiä jo nyt mitä itsestään paljastaa verkossa, koska kaikki tallennetaan. Mannermaa lanseeraa myös muita provosoivia – osin toistensa kanssa ristiriitaisiakin – metaforia kuvaamaan tulevaisuutta. Instantismi. John Wayne –yhteiskunta. Woody Allen –yhteiskunta. Virtuaaliheimot. Varmaahan on vain se, että tulevaisuus on jotain ihan muuta.

Juha

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Z tapaa miehen, rakastutaan

Xiaolu Guo : Pieni punainen sanakirja rakastavaisille (Atena)


"Minä alien, muukalainen, niin kuin Hollywood elokuvassa Alien. Minä elää toisessa planeetassa, on hassu naama ja outo kieli." Nuori nainen tulee Kiinasta kielikouluun Lontooseen. Hänen vaikealta kuulostava nimensä lyhentyy Z-kirjaimeksi ja identiteetti on muutenkin kadoksissa. Sanakirjan avulla hän sitkeästi alkaa ottaa asioita haltuunsa. Jokainen kirjan luku on päiväkirjamerkintö, jonka otsikko on opittava sana. Z pohtii sanojen merkitystä kokemansa kautta. Z tutustuu ympäristöönsä uskaliaasti. Kulttuurierot hämmästyttävät jatkuvasti, erityisesti yksilöllisyyteen ja yhteisöllisyyteen, vapauteen ja rakkauteen liittyvät. Sillä tarina on myös se tavallinen: nainen tapaa miehen, rakastutaan. Yhteiselämä ei kuitenkaan ole helppoa. Mies tahtoo Z:n kokevan asioita myös itsenäisesti, niinpä Z lähtee rinkkoineen kiertomatkalle Eurooppaan, jossa maailma on taas aivan toisenlainen: "Täällä kaikki hautuu sakeana varhaisaamussa, ei niin kuin Englannissa. Englannin aurinko on valeaurinko, kirjallisuusaurinko." Englannin ohella Z oppii paljon elämästä ja itsestään. Opintovuoden jälkeen on päätösten aika. Suomentaja Ulla Lempiselle kirja on varmasti ollut mielenkiintoinen työ, sillä kirja kuvaa konkreettisesti Z:n kielitaitoa: alussa on paljon virheitä ja väärinkäsityksiä, mutta vähitellen ilmaisu käy yhä sujuvammaksi.

Heli

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Lämmintä Waltaria

Mika Waltari: Feliks Onnellinen (WSOY)


Feliks Onnellinen ilmestyi 50 vuotta sitten. Pienoisromaani on kertomus uskosta Jumalaan. Kirja kertoo pienen virkamiehen julistustyöstä. Feliks näkee tehtäväkseen viedä sanomaa Jumalan laupeudesta muille ihmisille. Hän ei iloitse tehtävästään vaan kokee sen ahdistavana pakkona. Feliks on sekä onnellinen että syvästi onneton. Hän on epileptikko ja elää vaatimattomasti, jopa surkeasti. Feliksistä tulee mielleyhtymiä Dostojevskin Idiootin ruhtinas Myskiniin. Työpäivän jälkeen Feliks lähtee kiertämään katuja. Surkea reppana tuomassa iloista sanomaa tylyille ja usein laitapuolen ihmisille synnyttää huvittavia tilanteita. Huumori on lämmintä, vaikka joskus surullista. Epämiellyttäviäkään ihmisiä ei pilkata, vaan heidän käyttäytymisensä syitä selitetään rakastavan ymmärtäväisesti. Kirja on lämpimästi kerrottu ahdistuneen ihmisen selviytymistarina.

Mielikki

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Pahuus kirjallisuudessa

Tarmo Kunnas: Paha (Atena)


Pahalla on vahva taiteellinen tehtävä. Suurella yleisöllä kontakti pahaan tapahtuu etäisesti ja harvakseltaan. Kadulla pahan olemassaolosta muistuttavat iltapäivälehtien lööpit, mutta omaan kotiin se tunkeutuu useimmiten – onneksi – taiteen tai viihteen muodossa. Tutkimalla tätä pahuuden esittämistä taiteessa Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori Tarmo Kunnas on tarttunut vaikeaan, mutta tärkeään aiheeseen. Kunnaksen Paha käsittelee taiteista kirjallisuutta ja kuvataiteita. Elokuvaakin sivutaan hieman, mutta kirjoittajan elokuvamaku ei yllä äänielokuvan aikakaudelle. Kuvataiteiden osuus on kevyt ja sen mukaan ottamisella on saatu lähinnä hieno kuvaliite kirjan keskelle. Kunnas on kirjallisuuden professori ja siihen kirjan merkittävin osa keskittyykin. Pahaa on Kunnaksen mukaan yksiselitteistä ja monitulkintaista. Yksiselitteisimmillään paha voisi esiintyyä Grimmin satujen äitipuolissa, kolmannessa valtakunnassa ja kristinuskon saatanan hahmossa. Mutta nuo kaikki voi kuvata myös moniselitteisesti, kuten karismaattinen Lucifer William Blaken ja John Miltonin kuvauksissa. Näin pahaa muuttuu monitulkintaiseksi. Keskeisessä osassa kirjassa ovat Kunnaksen aiemmat tutkimuskohteet: Nietzsche, Knut Hamsun ja ranskalainen kirjallisuus. Kuuluisat pahan kuvaajat – Dostojevski, Baudelaire, Genet – ovat luonnollisesti mukana, mutta heistä on kirjoitettu hyllymetreittäin ennenkin. Uudemmista teoksista ansiokkaasti analysoidaan mm. Jonathan Littelin teosta Hyväntahtoiset, joka saadaan tänä syksynä suomeksikin. Teos esittelee monia houkuttelevia pahuuden kuvauksia, mutta valitettavasti Kunnas ei ole niin hyvä esseisti, että pitkiä juonikuvauksia lukijalle tuntemattomasta kirjasta jaksaisi aina lukea. Kiinnostavimmillaan Kunnaksen Paha onkin hieman syrjäisemmillä kaduilla; analysoidessaan oikeutettua pahaa Sartren Likaisissa käsissä, E.T.A. Hoffmannin fantasian kimpussa, etsiessään suomalaista immoralismia Eino Leinon, Joel Lehtosen, Johannes Linnankosken ja L. Onervan teoksista tai hakiessa modernia trendiä lapsen ja pahan yhteiselosta Juha Seppälän ja Ian McEwanin teoksissa. Paras kirjallisuus paljastaa, että ihminen ei ole hyvä eikä paha. Jokainen ihminen on arvoitus – niin itselleen kuin kirjailijoillekin. Kirjailijat usein esiintyvät pahan palvojina ja puolustajina, mutta etsivät oikeutta ja hyvyyttä hekin.

Juha

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Intialaisesta lastenkodista Suomeen ja eskariin

Palnan tyttäret (DVD). Käsikirj. ja ohj. Kiti Luostarinen


Dokumenttielokuvassa seurataan sanavalmiin tytön, kohta eskariin menevän Devin elämää. Devi on adoptoitu pienenä intialaisesta Palnan lastenkodista Suomeen. "Sitten tuli kaksi valkonaamaista minun kanssa leikkimään ja kolmen päivän kuluttua aloin hoksaamaan, että nämä alkaa sillai olemaan mun isä ja äiti." Hän pohtii intialais-suomalaista identiteettiään ja perhettä: perhe on sellainen jossa rakastetaan ja katsotaan että lapsilla on kaikki hyvin ja hoidetaan jos on tullut haava. Hän kertoo myös tarinaansa ammasta, ensimmäisestä äidistään, joka ei voinut huolehtia hänestä, "mutta hän oli ottanut mua syliin." Elokuvassa Devi saa pikkusiskon samasta lastenkodista, jossa hän itse aikanaan oli. Hakumatka on samalla matka Devin omaan historiaan. Stuti-siskon alkutaival kohti uutta kotia on itkuinen ja vaikea. Monenlaiset odotukset ja tunteet raastavat sekä vanhempia että Deviä. Elokuvassa kuvataan henkilöitä kunnioittaen ja liikuttavastikin rakkauden ja turvan ja omien juurien tuntemisen merkitystä. Lopulta perheessä on siskokset, "etelän tyttö ja vuorten tyttö".

Heli

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Tytön elämää sarjakuvassa

Tiitu Takalo: Kehä (Suuri Kurpitsa)


Julia on 16-vuotias nyrkkeilyä harrastava tyttö. Hänen poikaystävällään Eetulla on oma käsityksensä siitä, millainen tytön pitää olla ja miltä näyttää, eikä hänen äitinsäkään ole oikein samalla aaltopituudella tyttärensä kanssa. Kiehtova Alexandra eli Alex, johon Julia tutustuu nyrkkeilysalilla, hämmentää Juliaa ja tämän läheisiä perusteellisesti. Ennen pitkää Julia joutuu kohtaamaan sekä Alexin nyrkkeilykehässä että omat tunteensa. Tiitu Takalon, tamperelaisen sarjakuvantekijän ja kuvataiteilijan, Kehä on tulisieluinen ja voimaannuttava tarina naiseksi kasvamisesta ja itsensä löytämisestä. Takalon piirrosjälki on kaunista ja taidokkaasti sommiteltua. Sarjakuva-albumi sopii sekä nuorille että aikuisille.

Anna

Tarkista teoksen saatavuus kirjastossa.

Ciceron elämää

Robert Harris: Imperium (Otava)

Antiikin Roomaan sijoittuva Robert Harrisin romaanisarja alkaa kertomuksesta Marcus Tullius Cicerosta, joka eli Roomassa 106 - 43 ennenajanlaskumme alkua. Cicero oli valtiomies, lainoppinut ja filosofi. Häntä pidetään ensimmäisenä ammattipoliitikkona. Kirja on mitä ajankohtaisin, vaikka se kertookin Roomasta. Rooman valtakunnassa ei ollut mahdollista päästä politiikkaan mukaan ilman rahaa, lahjontaa tai lupaamalla virkoja. Roomassa vaikuttajaksi pääsi, jos kuului aristokratiaan ja oli rikas. Cicerolla ei ollut mitään näistä. Hän lähti Kreikkaan opiskelemaan sen ajan kuuluisimpien retoriikan opettajien johdolla – mm. Apollonios Molonin kouluun. Seuraavaksi hän nai rahaa. Cicero saavutti asemansa älyn, puhetaidon ja tahdonvoimansa avulla. Hänellä oli yksi tavoite - päästä konsuliksi. Hän oli vankkumaton tasavallan kannattaja ja joutui jatkuvien omantunnon kysymysten eteen tasapainotellessaan Pompeiuksen suosion ja omien tasavalta-ajatuksiensa kanssa.

Raila

Saksalaisena Tanskassa

Knud Romer: Joka silmää räpäyttää, pelkää kuolemaa (Avain)


Vaiettuja asioita avataan tässä kirjassa, joka perustuu kirjailijan perheen kokemuksiin ja herätti Tanskassa paljon keskustelua. Toisen maailmansodan varjot ovat vahvasti totta vielä 1960–70-luvuilla. Pienen kaupungin lannistava ilmapiiri ei salli poikkeuksia, ja tämä perhe on poikkeus. Äitiä, sodan jaloista Tanskaan päätynyttä ja tanskalaisen kanssa avioitunutta saksalaisnaista, ei koskaan hyväksytä. Taustastaan riippumatta äiti edustaa sodanaikaista Saksaa, eikä saa sitä anteeksi. Perhettä syrjitään vaivihkaa tai aivan suoraan. Koulussa natsisiaksi haukuttu poika yrittää tasapainoilla äidin ja isän sukuperinteiden keskellä. Hän ei pysty kieltämään äitiä esimerkiksi järjestämästä saksalaismallisia syntymäpäiväkutsuja, joille pahanilkiset koulutoverit kutsutaan, ja joiden vuoksi häntä taas kiusataan. Kaiken aikaa läsnä ovat myös äidin ja isän suvun jo edesmenneet jäsenet, joista kerrotut tarinat kiehtovat ja pelottavatkin poikaa. Ennakkoluulot, muukalaispelko ja kiusaaminen tuntuvat nykyäänkin ajankohtaisilta aiheilta. Onneksi kirjassa on myös huumoria ja suvun tarinoiden taianomaista tunnelmaa.

Heli