tiistai 12. helmikuuta 2013

Paavi väistyy sarjakuvaseikkailussa

”Benedictus XVI luopuu paaviudesta.” Enkös minä lukenut tästä jo viikonloppuna?

Tarkemmin ajateltuna kyseessä oli ”Vatikaanin vanki” –niminen sarjakuva-albumi. Se on neljäs ja viimeisin osa sarjassa ”Professori Anni Isotalon tutkimuksia”, jonka on käsikirjoittanut Mikko Ketola ja piirtänyt Anssi Rauhala. Tässä vuonna 2009 julkaistussa tarinassa paavi ei tosin koe olevansa liian väsynyt paavin virkaan, vaan hän haluaa antaa tilaa radikaaleille uudistuksille. Vertailevan kirkkohistorian professori Anni Isotalon tutkimuslöydösten takia paavikin on tullut siihen tulokseen, että naisten asema kristillisessä kirkossa on ymmärretty väärin jo parin tuhannen vuoden ajan.

Kyseessä on siis Dan Brownin da Vinci –koodin tyyppinen juonikuvio, johon kuuluu kirkkohistoriallisia paljastuksia, teologisia kiistoja, kansainvälisiä salaliittoja, mutta myös päähenkilön yksityisasiat, kuten Neuvostoliittoon kadonnut isä, armenialaisten kansanmurhaa tutkiva poikaystävä sekä eteläpohjalaiset sukulaiset. Kyseessä ei kuitenkaan ole halpa rip-off, vaan tarina kantaa aivan omillaan.

Ketolan käsikirjoitus ja juonenrakentelu on sujuvaa. Teologisille pohdinnoille onkin pohjaa, onhan Ketola akatemiatutkija ja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan yleisen kirkkohistorian dosentti. Samoin Rauhalan piirrostyö on toimivaa ja parhaimmillaan erittäin kaunista, joskin tyylilajiin sopisi yksityiskohtaisemmin piirretyt taustat.


Aapo

Hae Vatikaanin vanki kirjastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti