torstai 15. marraskuuta 2012

Saamelaissuvun tarina

Pohjoismainen kirjastoviikko osa 4. - Annica Wennström: Lapinkylä - sukutarina

Ruotsin Lappiin sijoittuva, usealla aikatasolla liikkuva romaani kertoo saamelaissuvun naisten vaiheista neljän sukupolven aikana. Saamelaistyttö Njennan tarina alkaa 1860-luvulta. Sen myötä avautuu saamelaiskulttuuri, jossa toinen todellisuus maahisineen, keijukaisineen ja esi-isineen on koko ajan läsnä. Saamelaisten elinpiiri on kuitenkin joutumassa ahtaalle: uudisasukkaita muuttaa aivan kotinurkille eikä Njennankaan perhe välty hankaluuksilta. Onnettomien tapahtumien seurauksena myös Njennan tulevaisuus muodostuu toisenlaiseksi kuin hän olisi toivonut. Samalla alkaa puhumattomuuden perinne, jolla on kauaskantoiset seuraukset sukupolvien yli. Njennan jälkeläisten elämää seurataan myös 1900-luvun alussa ja 1950-luvulla. Nykypäivää edustaa nuori nainen, joka tekee matkan pohjoiseen yrittäen saada selkoa sukujuuristaan ja siitä miksi suvun historia on kuoliaaksi vaiettu. Kirja kertoo ulkopuolisuudesta ja oman identiteetin löytämisestä. On kuuluttava johonkin ja löydettävä oma paikkansa sukupolvien ketjussa.

Mirja

Hae Lapinkylä kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti