lauantai 17. marraskuuta 2012

Jumalan vihan ruoska


Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska – Suuri nälänhätä Suomessa 16951697

Jumalan vihan ruoska on erinomainen kuvaus suurten nälkävuosien ajan Suomesta; traagisesta arjesta, ihmisten yrityksistä pysyä hengissä sekä rikoksista ja julmuuksista, joihin nälkä lopulta johti. Kirja onkin ensimmäinen moderni tutkimus näistä Suomen historian kaikkein synkimmistä vuosista, joiden aikana jopa kolmannes kansasta kuoli nälän tai kulkutautien seurauksena.

Mirkka Lappalainen kirjoittaa selkeästi, kiinnostavasti ja lukijan mukaansa tempaavasti. Hän kuvaa tapahtumat tasapainoillen oivallisesti yleisemmän pohdinnan ja esimerkkien välillä. Tarinat yksittäisten ihmisten kohtaloista pitävät lukijan mielenkiintoa yllä ja konkretisoivat, selittävät tapahtumia. Kolmensadan vuoden takaiset maisemat ja tavallisten ihmisten kohtalot heräävät eloon ja hetkittäin kirjaa lukee kuin karmivaa jännityskertomusta, saaden samalla kuin huomaamatta valtavan määrän historiatietoa.

Kirja antaa, aikakaudesta etukäteen tietämättömällekin, selkeän kokonaiskuvan vuosien 1695–1697 tapahtumista ja nälänhätään vaikuttaneista tekijöistä.  Lähteinä on käytetty kirjallisuuden ohella mm. oikeudenkäyntipöytäkirjoja sekä aikakauden virkamiesten ja diplomaattien kirjeitä. Lappalainen on palkittu ja arvostettu uuden sukupolven tarinavetoinen historiantutkija, jonka erityisosaamisaluetta on 1500–1600- lukujen Suomi.

Piia

Hae Jumalan vihan ruoska kirjastosta.

Hae Mirkka Lappalaisen kirjat kirjastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti