Hän-jota-täytyy-totella

H. Rider Haggard: Kuolematon kuningatar 

Kirjaston varaston kätköistä löytyy oman aikansa suosikkikirjoja, kuten H. Rider Haggardin Kuolematon kuningatar (engl. alkuteos She, 1887), joka on yksi kaikkien aikojen myydyimpiä kirjoja maailmalla. Suomessa se ei ole ollut mikään jättimenestys, mutta painoksia on kertynyt kolme (1922, 1933, 1960). Haggardin tunnetuin teos meillä on Allan Quatermain-seikkailu Kuningas Salomon kaivokset, josta on erilaisissa nuorten kirjasarjoissa otettu kymmenisen painosta. Se tunnetaan myös muutamana vauhdikkaana elokuvasovituksena. Valkokankaalla kuuluisin kuolematon kuningatar eli Ayesha lienee Ursula Andress kauhustudio Hammerin versiossa vuodelta 1965. Se kertoo tarinoiden eroistakin, kun Kuningas Salomon kaivokset on vauhdikas poikakirja, niin Kuolematon kuningatar on, vaikkakin seikkailukirja, myös kauhua ja eroottisia elementtejä sisältävä pohdiskelu vallasta ja ihmiselämän rajallisuudesta.

Kirja ilmestyi 1800-luvun lopulla, jolloin ihmisten mieliä kiihotti mystinen Afrikka. ”Pimeällä mantereella” seikkaili Niilin lähteitä tai vain bisnesmahdollisuuksia etsimässä satoja tutkimusmatkailijoita. Osa palasi takaisin, ja heidän seikkailuistaan saatiin lukea päivän lehdistä jatkokertomuksina. Kuuluisimpana David Livingstone, jonka päiväkirjoista on julkaistu kiinnostava kooste myös suomeksi. Häntä lähetettiin etsimään toimittaja Henry Morton Stanley, jonka ruoskaa heiluttavasta tyylistä tuli tutkimusmatkailijoiden arkkityyppi. Kuolemattoman kuningattaren tarinaan vaikutti myös Suur-Zimbabwen raunioiden löytyminen 1870-luvulla. Näistä lähtökohdista Afrikassa muutaman vuoden asunut Haggard kehitteli tarinan kadonneesta sivilisaatiosta Afrikan viidakon kätköissä, jonne pari englantilaista herrasmiestä lähtee selvittämään toisen suvun mysteeriä.

Nimihenkilö Ayesha on valkoinen kuningatar, jota ympärillä asuvat alkuasukkaat pelokkaasti palvovat ja kutsuvat nimellä Hän-jota-täytyy-totella. Julmuuden ohella hänet tunnetaan viisaudestaan, jota hänellä on ollut aikaa kartuttaa, elihän hän jo muinaisessa Egyptissä ja Roomassa. Kaikki miehet jotka häntä silmiin katsovat tulevat hulluksi rakkaudesta, siksi hän esiintyy yleensä hunnun takana. Ayesha on yhdistetyssä julmuudessa ja haluttavuudessa kiinnostanut psykologeja Freudista ja Jungista lähtien.

Aikakaudelle tyypillisesti mustat ovat ihmissyöjiä, mutta muuten Haggard (Afrikan kävijänä) kuvaa heitä aika sympaattisesti. Kirja on mainiosti kerrottu ja tarina on jännittävä. Sen voi lukea myös yhtenä fantasiakirjallisuuden aloittajista. Päähenkilö Ayeshan on kerrottu vaikuttaneen sekä Narnia- että Taru Sormusten Herrasta -sarjojen naishenkilöihin.

Niille kovahermoisille jotka haluavat tietää minkälaista todellisuus kolonialistisen Afrikan viidakoissa oli 1800-1900-lukujen vaihteessa voi suositella seikkailukirjojen sijaan kirjoja Adam Hochschild: Kuningas Leopoldin haamu : kertomus ahneudesta, terrorista ja sankaruudesta siirtomaa-ajan Afrikassa tai Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.

Juha

Hae H. Riderin Haggardin kirjoja kirjastosta.