Tokyo story on japanilaisen Yasujiro Ozun 50-luvulla ohjaama elokuva, jossa hienovaraisesti kerrotaan vanhan pariskunnan matkasta Tokioon tapaamaan aikuisten lastensa perheitä. He lähtevät matkaan hyvillä mielin ja suurin odotuksin huolellisten valmistelujen jälkeen. Perillä he saavat huomata, ettei kiireisillä lapsilla olekaan töiltään ja muilta toimiltaan oikein aikaa heille. Lastenlapsiinkaan ei synny luontevaa yhteyttä. Vanhukset tuntevat olevansa tiellä, mutta yrittävät silti ymmärtää tilannetta, silloinkin kun lapset lähettävät heidät pois jaloista trendikylpylään. Ainoa, joka ottaa heidät vastaan lämpimästi, on heidän nuorena kuolleen poikansa vaimo. Tätä miniäänsä pariskunta arvostaa, mutta neuvoo silti häntä jatkamaan elämäänsä ja avioitumaan uudelleen. Mustavalkoisessa, rauhallisesti etenevässä elokuvassa on surumielinen tunnelma. Lopussa yksinäisyys aivan riipaisee katsojaa.
Tähän elokuvaan saa näkökulmaa saksalaisen Wim Wendersin dokumenttielokuvasta (tai essee-elokuvasta) Tokyo-ga (1985). Wenders pohtii, mitä on jäljellä Ozun kuvaamasta Tokiosta, ja elokuvassa kerrotaan myös työtovereidensa arvostaman vanhan ohjaajan työmenetelmistä. Hauska oli törmätä Tokyo story -elokuvaan myös Paul Austerin romaanissa Mies pimeässä, jossa vanheneva kirjailija keskustelee elokuvista tyttärensä kanssa.
Heli
Hae Tokyo story kirjastosta.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti