torstai 25. helmikuuta 2010

Sammon vartijat

Parvela, Timo: Sammon vartijat kolmiosainen sarja: Tuliterä, Tiera, Louhi
Timo Parvela sai mahdottoman mahdolliseksi! Hän vapautti Kalevalan taianomaisen maailman elämään nuorten kirjassa. Kalevala kertoi Kalevalan ja Pohjolan kansojen välisestä kanssakäymisestä. Väinämöisen ja Louhen valtataistelu päättyi Sammon tuhoon.
Tästä alkaa Parvela kehittää juonta eteenpäin. Osa Sammon paloista katosi, osa piilotettiin hyvään talteen. Kostoa vannova Louhi palasi Pohjolaan ja on sittemmin vahvistunut salaa suureksi mahdiksi. Sukupolvien ajan Sammon vartijat ovat varjelleet voimaesineen sirpaleita estääkseen Louhea kokoamasta Sampoa uudelleen.

Kirja Tuliterä alkaa koulun kevätjuhlista. Ystävykset Ilmari ja Ahti esittävät kevätjuhlayleisöä kauhistuttavan sähkökantele-esityksen. Pojat olivat muokanneet saamastaan kanteleesta sähköisen tietämättä, että kantele oli osa vanhaa kalevalaista Sampoa. Julkinen esiintyminen saa pahat voimat liikkeelle. Alkaa Sammon sirpaleiden etsintäjahti.
Ahti ja Ilmari saavat tietää olevansa Sammon vartijoiden perillisiä. Heidän tehtävänsä on etsiä loput tallessa olevat Sammon sirpaleet ennen Louhia, sillä jos Louhi saisi sirpaleet haltuunsa, hän hallitsisi koko maailmaa. Pojat saavat saattueen sekä Väinämöiseltä perityn miekan Tuliterän. Seikkailu etenee vauhdikkaasti.

Sarjan toinen osa Tiera jatkaa seikkailua pohjoisissa erämetsissä. Sammon vartijat etsivät Tuonelaa, johon yksi päähenkilöistä on siepattu. Ennen Tuonelaa saattue löytää eräkylän. Kylän päälliköstä Tierasta saa saattue vahvan ystävän. Tieran kylän ja metsän väen tuki on tarpeen, sillä Pohjolan hiidet ja sotajoukot vaanivat ja syntyy suuri taistelu.

Sarjan kolmannessa osassa, Louhi, Sammon vartijat etsivät Pohjolaa ja tekeillä olevan Sampoa. Missä Pohjola olisi? Ryhmä alkaa selvittää Louhen ja Pohjolan arvoitusta.

Parvela kirjoittaa mainiolla otteella, runollisestikin hyödyntäen kalevalaista poljentoa. Tämän sarjan kirjojen seurassa ei tylsisty. Etenkin ensimmäisessä osassa huumoria on todella paljon. Mehevä kieli kuljettaa tarinaa joutuisasti ja hauskasti. Myöhemmin tarina saa synkempiä sävyjä, kun Tuonelan väki, Pohjolan sotavoimat ja Louhi astuvat mukaan. Ankeinakin hetkinä seikkailujen tuiskeessa porukka pysyy kasassa verbaaliherjojen ja ystävyyden lämmön avulla. Tosin Sammon mahti houkuttelee heikoimpia petokseen ja ystävien joukko uhkaa hajota.

Kirja sopii nuorille ja seikkailunjanoisille aikuisille. Alakoululainen kuunteli sarjan kirjat oikein mielellään. Ääneenlukukirjana koululaiselle oikea löytö.

Mielikki

Hae Tuliterä, Tiera ja Louhi kirjastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti