Eeva-Liisa Manner: Kuolleet vedet (1977)
Suru on suuri, kun elämä näyttää nurjaa puoltansa. Kun pitää luopua. Sen kokeva joskus vaikenee, muuttuu mykäksi, kuuroksi, sokeaksi. Puhuminen aiheesta kahvikupin äärellä on sopimatonta. Pitää odottaa, sattuisiko puheenaihe livahtamaan alueelle, joka on kielletty, mutta jonka kohtaamisessa kanssakulkijasta olisi apua.
Eeva-Liisa Mannerin runokokoelma
Kuolleet vedet on klassikkoteos, jonka aiheita ovat suru, ahdistus ja kuolema. Sydän–lehden (2013: 3) jutussa
Sydämellä on mieli Eeva Mehto on haastatellut toista runoilijaa ja kirjailijaa, Claes Anderssonia, joka on kokenut sydänvaivojen viheliäisyyden ja kokemuksen luopumisesta. Haastattelu etenee ja tullaan kohtaan, jossa mainitaan Mannerin
Kuolleet vedet ja kirjallisuuden tuoma lohtu. ”Ensimmäistä ohitusleikkausta Claes Andersson ei pelännyt, mutta toiseen leikkaukseen hän pelkäsi kuolevansa. - Silloin parasta apua tarjosi Eeva-Liisa Mannerin runo, kokoelmasta
Kuolleet vedet. Manner on kirjoittanut niin kauniisti elämästä erkaantumisesta ja kuolemasta. Se runo antoi minulle suuren lohdun ja rauhan. Se auttoi paremmin kuin diapam.”
Irmeli
Hae Kuolleet vedet kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti