perjantai 10. joulukuuta 2010

Esseitä paavista, jääkiekosta ja takapuolesta

Savukeitaan esseet

Jos hakee verkkokirjastostamme uusia esseekokoelmia huomaa, että niitä julkaisevat enää pienkustantamot. Suurille kustantajille on jo selvinnyt, että rahaa tulee muualta. Jos heidän julkaisuohjelmaansa eksyy yksi esseekokoelma vuodessa, sekin on yleensä jo kuolleelta esseistiltä (Michel de Montaigne, Väinö Linna). Sen sijaan piskuinen turkulainen kustantaja Savukeidas tupruttelee ulos useita esseekokoelmia vuodessa, joista huomattava osa kotimaisia. Eniten julkisuutta näistä lienee saanut Antti Nylén, jonka Vihan ja katkeruuden esseet (2007) sekä Halun ja epäluulon esseet (2010) ovat saaneet mukavasti näkyvyyttä. Onhan Nylén tarkka, vaikkakin ehkä hieman vuolassanainen havainnoitsija, jonka kärkkäitä mielipiteitä lukee ilokseen kuin romaania, vaikkei samaa mieltä hänen kanssaan olisikaan. Ja kuka voisikaan olla hänen kanssaan samaa mieltä kaikesta? Hän puolustaa yhtä innokkaasti eläinten oikeuksia ja paavinvaltaa, Pentti Linkolaa ja teryleenikravatteja, Baudelairea ja Anna Abreu’ta (ei hänen musiikkiaan, vaan hänen olemustaan). Musiikki on vahvasti esillä, erityisesti hänen esikuvansa Morrissey, Nico ja suomalainen Islaja. Morrisseyta käsitellään molemmissa kokoelmissa, uudemmassa tosin vain hänen takapuoltaan. Onpa molemmille kokoelmille laadittu oma soundtrack, jota voi kirjaa lukiessa kuunnella. Omituista on, että tuosta kirjavasta ja paradoksaalisesta aiheluettelosta huolimatta Nylénin esseekokoelmat eivät ole sekavia, vaan kaikesta tihkuu läpi hyville esseekokoelmille ominainen rehellisyys ja itsensä likoon laittaminen. Vai onko kirjailija vain luonut hyvän, sopivan särmikkään brändin?

Toinen esseisti, joka tekee mieli nostaa esiin Savukeitaan valikoimista, on Tommi Melender. Hänenkin esseensä on julkaissut Savukeidas, vaikka hänen romaaninsa (muun muassa viime vuoden Finlandia-ehdokas Ranskalainen ystävä) ja runonsa julkaisee WSOY. Melenderin esseekokoelman Kuka nauttii eniten (2010) aiheluettelon voi tiivistää timantinkovaan kaksikkoon: jääkiekko ja kirjallisuus.

Jääkiekkoa käsitellään pitkässä avausesseessä "Miesten peli". Melender on entinen jääkiekkojunnu ja nykyinen penkkiurheilija. En muista, että jääkiekkoa olisi aiemmin käsitelty näinkään laajasti kirjallisuudessa. Jalkapallolla on arvokkaat pohtijansa Albert Camus’ta lähtien, mutta jääkiekkoa on aina pidetty rahvaanomaisempana. Herkullisesti Melender arvioikin kiekkoilijoiden tappion jälkeisiä puheita, ja muistelee omia häpeäntunteitaan junnukiekosta. Ja onhan se niin, että tappiossa on jotain runollisempaa kuin voitossa. Voitot unohtuvat, mutta kuka voisi unohtaa nuo jääkiekko-ottelut, joissa Ruotsi nousee lopussa ohi Leijonien tai Suomen jalkapallomaajoukkueen kommellukset maailman kentillä. En tiedä yhdistääkö kunnon tappio kansaa enemmän kuin voitot, mutta ainakin johtoasemassa romahtamisessa toteutuu kunnollinen draaman kaari. Juuri kun olet saavuttamassa jotain, tulet ylimieliseksi ja se lipsahtaa sittenkin käsistä. Se tekee monista hävityistä otteluista tavallaan taidetta. Jääkiekkoesseen jälkeen Melenderin sinänsä ihan kiinnostavat kirjallisuusesseet Gustave Flaubertista, Michel Houellebecq’stä ja Don DeLillosta tuntuvat vain hyviltä, mutta persoonattomilta kirjallisuusesseiltä.

STOP PRESS: Yllä käsitellyt esseekokoelmat ovat ainoat esseekokoelmat, jotka ovat ehdokkaana Runeberg-palkinnon 2011 saajaksi. Hyvä valinta, raati!

Juha

Hae Savukeitaan julkaisemat esseekokoelmat uudesta verkkokirjastostamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti