Elokuvat saapuivat Suomeen yllättävän varhain. Kun Lumièren veljekset olivat esitelleet kinematografinsa Pariisissa, puolen vuoden päästä samaa ihmettä näytettiin jo Helsingissä, vuosi oli 1896. Aluksi eläviä kuvia esitettiin tilapäistiloissa. Operatöörit kiersivät maata esityksineen ja Jyväskylässä moista ihmettä päästiin katsomaan jo1899. Ensimmäinen elokuvateatteri avattiin Helsingissä vuonna 1901. Jyväskylässä avattiin Maat ja Kansat -teatteri 1907, seuraavana vuonna aloittivat Työväen elävät kuvat sekä Opiksi ja Huviksi, jonka suunnitteli arkkitehti Yrjö Blomstedt – tuo rakennus purettiin 1920-luvulla. Asemakadulla on ollut eksoottinen elokuvateatteri Salome, joka purettiin 70-luvulla. Kauppakadulla olleeseen Suomi-teatteriin teki Oskari Raja-aho (Kirkkopuiston Neito-patsaan veistäjä) patsaat valkokankaan molemmin puolin. Elohuvi, jonka moni nykyisistäkin jyväskyläläisistä muistaa, perustettiin Väinönkadulle 40-luvulla. Se olikin fiini paikka ylellisine sisutuksineen. Muutoksia koki sekin vuosien varrella. Tämä ja paljon muuta selviää Outi Heiskasen kirjasta Elohuvia: elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Kirjan sisällöstä Jyväskylä toki on vain pieni osa.
Heiskanen on KAVA:n eli Kansallisen auviovisuaalisen arkiston (ent. Elokuva-arkisto) viestintäpäällikkö. Kirja on katsaus elokuvan varhaisvaiheisiin muutamissa Suomen kaupungeissa, mutta ennen kaikkea elokuvateattereiden kulttuurihistoriaa. Kirjan kuvia katsoo mielikseen. Sellaiselle, joka yhä mieluiten katsoo elokuvat teatterissa, tulee väkisinkin haikea mieli siitä, miten monet hienot elokuvateatterit, jotka toivat arkeen ripauksen juhlaa, on purettu tai muutettu toisenlaiseksi.
Heli
Hae Elohuvia kirjastosta.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti