Norah Jonesin uusi levy poikkeaa edellisistä. Tyylimuutos on osittain perusteltavissa bändin, tuottajan ja lauluntekijäparin vaihdoksella, sekä Jonesin halulla muuntaa tyyliään. Biografistinen kuuntelija kuitenkin kuulee levyn tilintekona pitkän suhteen päättymisestä. Jonesin ja puoliso-basisti-lauluntekijä-tuottaja Lee Alexanderin suhde päättyi vuonna 2007.Varsinkin levyn alkupuolella tyylinvaihdos korostuu. Tyyli on rockimpi, kuin mihin Jonesin kohdalla on totuttu. Särökitarat pärisevät, laulu on kylmän kaiutettua. Jazzin, bluesin ja countryn viitteitä ei näissä kappaleissa juuri erota. Levyn loppupuolella hitaampien balladien määrä kasvaa, ja näissähän Jones on omimmillaan. Soundimaailma pysyy kuitenkin yhtenäisenä koko levyn alusta loppuun.
Eroteema kuuluu tietysti myös sanoituksissa. Kappaleiden nimet kertovat jo paljon: You’ve ruined me tai I wouldn’t need you. Suru, viha, haikeus, yksinäisyys… siinä päällimmäiset sanoitusten teemat. Levyn viimeinen kappale, hidas sähköpianoblues Man of the hour sentään on vähän hilpeämpi ja toiveikkaampi.
Hakematta tulee mieleen Suzanne Vegan levy Songs in red and gray (2001). Tiet tuottaja-puoliso Mitchell Froomin kanssa erosivat 1998. Edellisen levyn (Nine objects of desire, 1996) lämpimistä sävyistä ja intiimeistä tunnelmista siirryttiin kylmään soundimaailmaan, laulu kaikuu kaukaisuudesta ja sanoituksissa ei paljon ilakoida.
Parhaat laulut syntyvät eroista –hypoteesi pitää monesti paikkansa, mutta pitääkö se paikkansa näiden levyjen kohdalla? Molemmilla artisteilla on helpomminkin lähestyttäviä levyjä. Helmiä näilläkin levyillä on, mutta niitä pitää vähän enemmän hakea. Jonesin kohdalla tyylikokeilu ei ehkä ole täysin onnistunut. Onkin mielenkiintoista nähdä, palaako hän seuraavalla levyllään tuttuun ja turvalliseen entiseen tyyliinsä, vai jatkaako kokeellisemmalla linjallaan.
Aapo
Hae The Fall kirjastosta.
Hae Norah Jonesin musiikkia kirjastosta.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti