perjantai 10. heinäkuuta 2009

Matkoja kuuhun

40 vuotta sitten 20.7.1969 kuumoduli Eagle vihdoin tömähti kuun pölyiselle pinnalle. Ihminen oli haikaillut kuuhun jo ainakin vuosisatoja. Eräs varhaisimmista kuumatkan kuvauksista on Cyrano de Bergeracin (1619–1655) Matka kuuhun. Siinä kertoja lentää keksimällään laitteella kuuhun ja tutustuu sen neljällä raajalla kulkeviin asukkaisiin. Heidän yhteiskuntansa on toisaalta aivan erilainen, toisaalta aivan meidän maailmamme kaltainen. Teoksen tarkoituksena lieneekin enemmän kritisoida oman aikansa yhteiskuntaa kuin kuvitella elämää kuussa, siten kirja liittyy enemmän toisten 1600–1700-luvun fantastisten matkakuvausten ja utopiakirjojen (Gulliverin matkat, Utopia) joukkoon kuin scifi-kirjallisuuteen. Samaan tyyliin satiirejaan kuuhun oli sijoittanut jo antiikin aikaan Lukianos.

Ensimmäisenä tieteiskirjallisuuden kuumatkakuvauksena pidetään tähtitieteilijä Johannes Keplerin (1571-1630) teosta Somnium. Teoksessa pyrittiin kuvaamaan miltä maa näyttää kuusta katsottuna. Kuuluisimpia kuumatkan kuvauksia ovat tieteiskirjallisuuden pioneerin Jules Vernen Matka kuuhun ja Kuun ympäri (molemmat 1865). Vernen teoksissa paino on kansainvälisessä avaruuskilvoittelussa ja matkassa, joka saa alkunsa 300-metrisellä tykillä Floridasta. Vernen tieteellisesti kekseliäät teokset innoittivat avaruustutkimusta pitkälle 1900-luvulle. Myös H.G. Wells kuvitteli matkan kuuhun teoksessaan Ensimmäiset ihmiset kuussa. 1950-luvulla Hergé lähetti mieleenpainuvasti punavalkoruudullisessa raketissa kuuhun Tintin, Miloun, kapteeni Haddockin, professori Tuhatkaunon ja insinööri Wolffin. Rakettiin unohtuivat tietenkin Dupond ja Dupont ja – turskatin turskatti – salamatkustajana ilkeä eversti Jorgen. Kun kuussa oli trampannut vuoteen 1972 mennessä jo tusinan verran ihmisiä, ei se enää innoittanut kirjailijoita. Ensimmäisestä oikeasta kuumatkasta voi lukea Peter Ryanin teoksesta Kuun valloitus tai Pasi Rutasen Loistavasta Apollosta.

Juha

Fiktiota kuusta:
Lukianos: Satiireja 1 & 2
Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun
Johannes Kepler: Somnium (ei suom.)
Jules Verne: Matka kuuhun ja Kuun ympäri
H.G. Wells: Ensimmäiset ihmiset kuussa
Hergé: Päämääränä kuu & Kuun kamaralla (sarjakuvia)

Faktaa kuumatkoista:
Peter Ryan: Kuun valloitus
Pasi Rutanen: Loistava Apollo
Ilpo Lagerstedt: Rakettimiehiä – Kilpajuoksu kuuhun
Hansen: First man – The Life of Neil A. Armstrong (ei suom.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti