Ihan kakaroita

Patti Smith: Ihan kakaroita

Kesällä 1967 John Coltrane kuoli. Se oli myös hippien ja rakkauden kesä. New Yorkissa kaksi nuorta taiteilijaksi pyrkivää tapaa toisensa. Tästä lähtien he kulkevat yhdessä tehden sekalaisia hommia, jotta saavat vuokrat ja ruoan maksettua. Toinen etsii arvokkaita painoksia divareista ja myy niitä kalliimmalla eteenpäin. Toinen etsii itseään myymällä itseään lomalla oleville merimiehille. Siitä huolimatta tämä on rakkaustarina. New Yorkissa tehdään taidetta ja pyöritään Andy Warholin hovin liepeillä, hotelli Chelseassa, 42. kadulla ja mesenaattien rikkaissa kodeissa. Päähenkilöiden elämä risteää Janis Joplinin, Allen Ginsbergin ja muiden 1970-luvun taiteilijoiden kanssa.

Lopuksi toisesta tulee runoilija ja rock-tähti. Toinen astuu kaapista ulos maailmankuuluksi valokuvaajaksi ja aidsin uhriksi. Ennen valokuvaajan kuolemaa runoilija lupaa hänelle kertoa heidän – Patti Smithin ja Robert Mapplethorpen – tarinan, ja se on tämä taiteilijaksi tulemista hienosti kuvaava kirja.

Patti Smith (1946–) aloitti runoilijana, mutta huomasi lausuessaan tarvitsevan usein säestystä tuekseen. Hänen ensialbuminsa Horses (1975) on yksi rockin vaikutusvaltaisimmista levyistä. Ikonisen kansikuvan on ottanut Robert Mapplethorpe. Smith levyttää yhä ja julkaisee myös runoja. Uusin runokokoelma Viattomuuden tunnusmerkit on saatavilla myös suomeksi.

Robert Mapplethorpe (1946–1989) teki ensin kollaaseja, kunnes löysi Polaroid-kameran, jolla alkoi ikuistaa itseään ja ystäviään. Myöhemmin hänen kuviensa aiheita olivat kukat, mustavalkoiset (homo)eroottiset asetelmat ja taiteilijoiden muotokuvat. Teos hänen kuvistaan löytyy myös kirjaston kokoelmista.

Juha

Hae Patti Smithin Ihan kakaroita kirjastosta.

Hae kaikki Patti Smithin levyt ja kirjat kirjastosta.

Ian McEwan

Ian McEwan: Polte

Jossain vaiheessa jotkut kirjailijat muuttuvat omiksi suosikeiksi. Muutos voi tapahtua pikkuhiljaa. Saattaa vaatia kirjan tai kolmekin, ennen kuin alat odottaa kirjailijan uusinta teosta kieli pitkällä. Ian McEwanin kanssa minulla kävi niin, että nuorempana luin pari hänen ensimmäistä kirjaansa (Sementtipuutarha, Vieraan turva), joista tykkäsin, mutta sitten unohdin hänet 15 vuodeksi. Sitten vuonna 2005 käsiini sattui Amsterdam, joka oli sen verran mainio, että aika pian sen jälkeen ahmin Lauantain, Sovituksen ja Ikuisen rakkauden, jotka jysähtivät kukin vuorollaan kuin tiilikuorma olisi tippunut päälle. Sen jälkeen olen tietenkin lukenut hänen koko tuotantonsa, myös novellit, joita ei ole käännetty (ei parasta McEwania) ja pari lastenkirjaa. Tämän perusteella voin todeta, että McEwanin kestävimmän tuotannon muodostavat hänen romaaninsa (varsinkin 6 viimeistä), jotka onneksi ovat kaikki saatavilla suomeksi. McEwan on niitä harvoja nykykirjailijoita, joilla tyyli ja tarinankerronta ovat kauniisti tasapainossa. Kumpikaan ei kukoista toisen kustannuksella.

Ian McEwanin uusin romaani on nimeltään Polte (Solar, 2010). McEwan on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen – ilmastonmuutokseen ja aurinkovoimaan, mutta heittäytyy satiirikoksi. McEwania on pidetty vakavana kertojana, mutta komiikkakin on kurkkinut mm. Ikuisessa rakkaudessa. Poltteen päähenkilö on Nobelilla palkittu tiedemies, joka on voinut palkinnon saatuaan ottaa löysin rantein. Töissä uutta luovan tutkijan rooli on vaihtunut seminaarien juhlapuhujan rooliin. Kotona viides avioliitto on kriisissä, koska vaimo saa selville miehen suhteen ja löytää itse lohtua remonttimiehestä. Kuten usein McEwanin kirjoissa päähenkilön elämän sekoittaa jokin brutaali ryöpsähdys, mutta tällä kertaa se tarjoaa keinoja kaihtamattomalle tiedemiehelle mahdollisuuden uuteen nousuun. Polte on ehkä aiempaa keveämpi, mutta silti valioluokan mcewan.

Juha

Hae Polte kirjastosta.
Hae kaikki Ian McEwanin teokset kirjastosta.