Miehet jotka vihaavat naisia

Hyvän lukuvinkin saa usein ystävältään. Niin onnellisesti kävi tälläkin kertaa, kun iltaa oli istuttu ja puheenaiheet soljuivat mukavasti aiheesta toiseen. Keskustelu kääntyi luettuihin kirjoihin ja kehujen kohteeksi pääsi ruotsalaisen kirjailijan Stieg Larssonin jännäri ”Miehet jotka vihaavat naisia”. Rikoskirjallisuutta vähemmän harrastavalle, minulle, asia ei tuntunut erityisen omalta, ei kolahtanut. Sellaisen lukeminen kun edellyttää pohtimista, juonen seuraamista ja arvoituksen ratkaisemista omin aivoin. Kärryillä on pysyttävä, tapahtumia ja yksityiskohtia on varottava unohtamasta. Jännitys-genreen kuuluva kirja ei sovi iltalukemiseksi pieni pala kerrallaan, ettei vain unohtaisi, mitä tärkeää edellä tapahtui. Näin ajattelin.

”Miehet jotka vihaavat naisia” –kirja oli jäänyt erään toisenkin ystäväni mieleen ja hän oli lukenut koko Millennium-trilogian, jonka alku on tämä kirja. Kuulin taas kehuja, lainasin kirjan ja valmistauduin pettymään itseeni huonona jännärilukijana.

Teoksen päähenkilö Mikael Blomkvist, taloudesta kirjoittavan Millennium-aikakauslehden vastaava toimittaja, on pulassa. Hänet tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan. Samaan aikaan Blomkvistia lähestyy sukufirman entinen johtaja Henrik Vanger. Blomkvistin pitäisi selvittää, mitä tapahtui Vangerin veljentyttärelle Harrietille, joka katosi vuonna 1966. Blomkvist suostuu ehdotukseen. Hän saa avukseen nuoren Lisbeth Salanderin, joka on erikoistunut ihmisten yksityiselämän tonkimiseen. Tapaus vie heidät kohti Vangerin perheen synkkää menneisyyttä.

Larsson ei turhaan saanut esikoiskirjastaan Lasiavain-palkintoa vuonna 2006. Kirjan pääjuoni on selkeä ja saa lukijan helposti mukaansa. Henkilöistä tulee lukijalle merkittäviä ja heidän elämäänsä on mukava seurata. Tulee tarve tietää, selviävätkö sankarit tehtävästään ja saadaanko murhaaja esiin. Miten henkilöiden keskinäisissä suhteissaan käy?

Kirja ei ollut ainoastaan helppoa luettavaa. Päähenkilöiden elämässä oli dramaattisia, väkivaltaisia tapahtumia, joiden yksityiskohtainen kuvaaminen sai mielen joksikin aikaa hämmentyneeksi. Kirjassa tapahtui raakuuksia, joiden kaltaisia asioita ei haluaisi omalle eikä kenenkään kohdalle. Tässä maailmassa, jossa arvot ovat aika ajoin hukassa. Huolestuin, jääkö kohtausten ahdistava, vihaa tihkuva, tunnelma vallitsevaksi vai saako tarina taas mukaansa lempeämmällä otteella?

Millennium-sarjan kaksi seuraavaa teosta odottavat jo hyllyssäni: Tyttö joka leikki tulella (2007) sekä Pilvilinna joka romahti (2008).

Irmeli

Tietoa kirjailijasta:
Stieg Larsson (1954–2004) oli tukholmalainen toimittaja ja kirjailija. Hän kuoli äkillisesti vuonna 2004 sydänkohtaukseen ja jätti jälkeensä valmiit käsikirjoitukset romaanitrilogiaa varten.

Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille

Emilia Lehtisen esikoisrunokirja on hauska, raikas ja oivaltava. Sitä ei voi sanoa perinteiseksi runokirjaksi niin aiheen kuin runojen muodonkaan puolesta. Runot käsittelevät ihmisen ja lohikäärmeen omintakeista suhdetta toteavasti ja ohjeiden muodossa. Runoja on lohikäärmeen istutuksesta sillä lentämiseen sekä eläkkeellä oleviin lohikäärmeisiin. Jännittävät ja mielikuvitukselliset runot kuljettavat tarinaa aivan huomaamatta. Runojen teksti on paikoin ronskiakin, mikä sopii aiheeseen. Kuvitus on taidokasta ja hurjuudessaan tekstin tyyliin sopivaa. Myös fontin ja sen koon vaihtelut sekä tekstin kiemurteleva muoto sopivat runon tyyliin ja kulloiseenkin tunnelmaan. Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille sopii sekä aikuisille että lapsille. Aivan pienille tai herkille lapsille se ei hurjuutensa vuoksi sovi.


”Ihan koska tahansa.

Toistan: I H A N K O S K A T A H A N S A

lohikäärme voi haluta täyttää mahansa.

Jos näkyvissä ei ole muuta

kuin sinä ja esim. luuta

arvaa kumman se kahmaisee

ja suuhunsa ahmaisee?”

Minna


Hae kirjastosta Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille.